Vaihto-opiskelija pärjää Kiinassa sopeutumalla
 |
 |
|
|
|
Juho Vähä-Herttua Pekingin kesäpalatsin temppelin edessä. |
|
|
Jos lähtee vaihto-opiskelijaksi Pekingiin, ei voi mitenkään valmistautua riittävästi. Niinkin yksinkertainen asia kuin pankkitilin avaaminen saattaa osoittautua hankalaksi. "En saanut avattua pankkitiliä sukunimeni vuoksi", Juho Vähä-Herttua muistelee. Kiinalaisia virkailijoita kauhistuttaneiden ä-kirjainten aiheuttama pulma ratkesi kuitenkin sillä, että pankkikirja myönnettiin henkilölle nimeltä Juho Samuel.
24-vuotias Vähä-Herttua opiskelee tietotekniikkaa Kiinassa toista vuotta. Tai ensimmäistä, riippuen vähän siitä, miten asiaa tarkastelee. "Ensimmäinen vuosi meni aika lailla kieltä opiskellessa", hän muistelee.
Aamuisin Vähä-Herttua pyöräilee viiden kilometrin matkan asunnoltaan BUPT-yliopistolle (Beijing University of Posts and Telecommunications). Tekeillä on diplomityö aiheesta automaattisesti konfiguroituvat virtuaaliverkot.
Kaupassa käyminen ja muut arkiset askareet sujuvat jo kiinaksi. Kieltä on pakko osata, sillä Vähä-Herttua on tekemisissä lähes yksinomaan kiinalaisten kanssa. Ensimmäisenä vuotena tuli tavattua muita länsimaalaisia opiskelijoita, mutta yliopiston vaihdon myötä suomalaisteekkari löysi itsensä lähes täysin kiinalaisesta ympäristöstä. "Nykyisessä yliopistossani on vain muutamia länsimaalaisia."
Yuhao, kuten miestä maapallon toisella laidalla kutsutaan, halusi vaihtoon nimenomaan Kiinaan. Siellä on tarpeeksi erilaista.
"Kyllähän siellä välillä meinaa hermot mennä", vaihto-opiskelija väittää, mutta ei kovin vakuuttavasti. Jos jokin arjen vastoinkäyminen alkaa hiertää hillittyä skandinaavia, hän heittäytyy filosofiseksi. "Jos kerran 1,3 miljardia ihmistä elää Kiinassa ja on suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä, niin silloin syyn täytyy olla minussa, jos jokin mättää."
Sopeutumiskykyä vaaditaan esimerkiksi silloin, kun uudenvuodenjuhlinta tammikuun lopussa laittaa koko Kiinan liikenteen sekaisin. "Kiinassa ei voi tehdä mitään etukäteissuunnitelmia." Jos haluaa lähteä lomamatkalle, liput voi ostaa vain pari viikkoa etukäteen. "Suomalaisesta näkökulmasta asiat jätetään aivan viime tinkaan", pohjoismaiseen täsmällisyyteen kasvatettu toteaa. Tämä arvaamattomuus ei kuitenkaan ole lannistanut Vähä-Herttuaa, päinvastoin: "Kun siihen tottuu, niin se on oikeastaan aika rentoa."
Vaihto-opiskelija voi ottaa välillä rennosti, mutta hänen paikalliset kaverinsa eivät. "Opiskelusta puuttuu vapaus käytännössä kokonaan", Vähä-Herttua pohtii kiinalaista opiskelukulttuuria. Opiskelijat saavat eteensä valmiin lukujärjestyksen, joka on pakko suorittaa. Putkitutkinnon maisterinpapereihin menee seitsemän vuotta.
Eräs asia kiinalaisessa opiskelijaelämässä miellyttää Vähä-Herttuaa. "Siellä on vahva talkoohenki." Monissa yliopistoissa on tapana, että opiskelijat matkustavat kesäisin maaseudulle opettamaan köyhiin kyläkouluihin. Vähä-Herttuakin pääsi mukaan tällaiselle reissulle.
Neljäntoista tunnin junamatkan päässä Pekingistä sijaitseva Yan′an oli kuin toisesta maailmasta. Pientä koulua isännöivä opettajapariskunta hallitsi kiinan ja matematiikan, mutta ei juuri muuta. "Sain idean opettaa maiden nimiä englanniksi, kunnes tajusin, että lapset eivät tienneet maantiedosta yhtään mitään."
Kiinasta käsin voi seurata hyvin Suomen tapahtumia, ja Vähä-Herttuakin on tietoinen tulevasta Aalto-yliopistosta. Teknologia- ja taideoppilaitoksen yhdistäminen on hänelle tuttu uutinen myös Kiinasta. Pekingissä nimittäin liitettiin taideakatemian oppilaitos Tsinghuan maineikkaaseen teknilliseen korkeakouluun jo joitakin vuosia takaperin. Vähä-Herttuan tuntemat taideopiskelijat ovat kuitenkin kertoneet, että käytännössä eri alojen opiskelijat eivät ole tekemisissä keskenään.
Taide on Vähä-Herttuan mukaan melko erillään arkielämästä Kiinassa. "Omassa pienessä piirissään se on kuitenkin arvostettua." Tekniikka sen sijaan on osa jokapäiväistä elämää Pekingissä. Vähä-Herttua riemuitsee erityisesti siitä, että elektroninen bussikortti leimataan sekä sisään bussiin tultaessa että sieltä poistuttaessa. "Laskutus tapahtuu siis matkan mukaan, minkä Suomessa väitetään olevan mahdotonta."
Hannele Okkonen
