Nurja puoli

Teekkarit kulttuurin tekijöinä

Markus Koljonen

Teekkariystäväni ja minä tallustimme pakkasen piiskaamassa iltaruskossa. Lumi kenkien alla narisi kuin kärsien. Härmistyvä hengitys hohti katulamppujen valossa.

"Miksi on yliopisto?" kysyin pitkän tauon jälkeen. "Ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen, että sen tehtäväksi on yliopistolaissa määritelty tieteen edistämisen lisäksi myös taiteellisen sivistyksen kasvattaminen. Yliopistojen tulee myös toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa. Miten tämä paremmin onnistuisikaan kuin taiteen ja kulttuurivaikuttamisen kautta?"

"En minä ole taiteilija enkä sellaiseksi halua tulla. Sitäpaitsi, muovaahan tekniikkakin yhteiskuntaa yhtälailla", teekkari puolustautui.

"Eihän tiede millään lailla sulje kulttuuria pois", vastasin. "Vain jos niin halutaan olevan. Äläkä unohda, että teekkaritkin ovat kulttuurin tekijöitä."

Teekkari aprikoi hetken. Kaukaa kuului junan pauhu. "Niin. Onhan meillä speksit, jäynät, sitsit, vappulehdet, Teekkarikylä... Kaiken kaikkiaan aika värikäs kirjo, jonka tuntevat muutkin kuin teekkarit. Meillä on pitkä historia ja olemme olleet edelläkävijöitä monessa asiassa."

"Aivan. Lienee turvallista sanoa, että Akateemisen jaloviinaseuran tavoitteet helposti jäävät jaloudessa kakkoseksi vaikkapa Plan-kummien taikka Amnestyn kaltaisille tahoille. Silti - ja myös sen takia - teekkaritoiminta, sen ilmentymät, toimivat rakennuspalikoina suuremmassa kokonaisuudessa, teekkarikulttuurin luomisessa."

"Joka puolestaan on osa koko suomalaista yhteiskuntaa. Mutta miten tämä liittyy yliopiston tehtäviin?" teekkari kysyi.

"Opiskelijamateriaalin laatu on yksi keskeisimpiä yliopiston laadun tekijöistä", vastasin. "Teekkarikulttuuri on paitsi yhteiskunnallista osallistumista ja kansakunnan mittaamaton rikkaus, myös sijoitus yliopiston laatuun. Se on opiskelijan lahja korkeakoululle ja toimii eräänlaisena mainoskampanjana."

"Kieltämättä TKK olisi astetta köyhempi ilman sitä ympäröivää henkeä.
On varmasti paljonkin, mitä yliopisto voisi tehdä sen tukemiseksi ja voimistamiseksi ennestään." Teekkari huokaisi eteensä pienen pilven.
"Siitä voisi aloittaa, ettei kulttuuria unohdettaisi", sanoin.

"Kulttuuri ja maailma eivät nimittäin automaattisesti ole. Me, niiden ihmiset, rakennamme ne itse joka päivä, ajatus kerrallaan, yhä uudestaan."

Pysähdyimme. Lumi kuin keijupölyä varisi puista ja täytti ilman, jonka nipistys kasvoilla ei enää tuntunut.

Kirjoittaja on Taideteollisen korkeakoulun ylioppilaskunnan puheenjohtaja. ([email protected])