Polyteekkari

Ihmeellinen asia on se, miksi suuri osa ihmisistä välttämättä tahtoo olla rehellisiä, vaikka se ei juuri koskaan kannata. Maankin sillä perii vasta myöhemmin, perintöä kun ei tiettävästi jaeta asianosaisen vielä sinnitellessä hengissä. En toki tarkoita, että kaikki olisivat rehellisiä aina ja joka paikassa; kyllähän sitä vähän joka toinen ajaa metrossa pummilla ja hyvä niin, muutenhan sitä joutuisi luottamaan siihen että muutkin toimivat rehellisesti ja odottamaan HKL:n lipun hintojen laskua sitä kautta. Vielä fiksumpaa on tehdä sama jossakin vieraassa kaupungissa, jolloin hyöty tulee suoraan omaan taskuun sen sijaan, että esimerkiksi jokin slovakialainen pikkukaupunki saisi kehitettyä julkista liikennettään ja parannettua ilmanlaatuaan.

Muurahaispesässä tiettävästi kaksi viidesosaa muurahaisista tekee sellaista työtä, josta on suoranaista haittaa yhdyskunnalle. Toiset kaksi viidesosaa paikkailee edellisten jälkiä ja ainoastaan jäljelle jäävä yksi viidesosa ehtii oikeasti tuottavaan työhön. Muurahaiset vaan eivät taida tehdä tahallaan hallaa vaan toimivat vaiston tai väärän informaation varassa. Taitaa olla niin, että ihmistenkin yhteiskunnissa on paljon ensiksi mainitun tyypin edustajia. Pahinta kaikessa on, että jotenkin sitä aina arvostelee lajitovereitaan kuin he kuuluisivat tähän vilpilliseen kansanosaan, joka vie rahat taskustasi, siskosi tansseihin ja työsi johonkin pienten työvoimakustannusten luvattuun maahan.

Pitäisi kenties itsekin tuulettaa asenteita ja uskoa sen iänikuisen kauneuden sijasta hyvyyteen. Kuten alussa väitin, on suuri osa ihmisistä kuitenkin rehellisiä. Itselleni kimmokkeen tämän tekstin aiheeseen antoi se fuksipoika, joka ei ainoastaan löytänyt lompakkoani vaan otti selvää kenen se on ja vieläpä palautti sen minulle. Rahaakin siellä oli enemmän kuin muistin. Oikein nolottaa myöntää, mutta vielä kuultuani lompakon löytymisestä mietin, mitä kaikkia väärinkäytöksen mahdollisuuksia epärehellisellä löytäjällä olisi ollut olemassa. Olen siis eittämättä kiitollisuudenvelassa sekä maallisen omaisuuteni että hyväuskoisuuteni palauttamisesta. Toisaalta sain myös arvokkaan opetuksen: voisi olla hyvä idea pitää tulevaisuudessa yhteystietojaan lompakossa, ettei kenenkään tarvitsisi turhaan soitella pankin asiakaspalveluun.




	Ihmisten rehellisyydestä Matti Kuronen [email protected] Ihmeellinen asia on se, miksi suuri osa ihmisistä välttämättä tahtoo olla rehellisiä, vaikka se ei juuri koskaan kannata. Maankin sillä perii vasta myöhemmin, perintöä kun ei tiettävästi jaeta asianosaisen vielä sinnitellessä hengissä. En toki tarkoita, että kaikki olisivat rehellisiä aina ja joka paikassa; kyllähän sitä vähän joka toinen ajaa metrossa pummilla ja hyvä niin, muutenhan sitä joutuisi luottamaan siihen että muutkin toimivat rehellisesti ja odottamaan HKL:n lipun hintojen laskua sitä kautta. Vielä fiksumpaa on tehdä sama jossakin vieraassa kaupungissa, jolloin hyöty tulee suoraan omaan taskuun sen sijaan, että esimerkiksi jokin slovakialainen pikkukaupunki saisi kehitettyä julkista liikennettään ja parannettua ilmanlaatuaan. Muurahaispesässä tiettävästi kaksi viidesosaa muurahaisista tekee sellaista työtä, josta on suoranaista haittaa yhdyskunnalle. Toiset kaksi viidesosaa paikkailee edellisten jälkiä ja ainoastaan jäljelle jäävä yksi viidesosa ehtii oikeasti tuottavaan työhön. Muurahaiset vaan eivät taida tehdä tahallaan hallaa vaan toimivat vaiston tai väärän informaation varassa. Taitaa olla niin, että ihmistenkin yhteiskunnissa on paljon ensiksi mainitun tyypin edustajia. Pahinta kaikessa on, että jotenkin sitä aina arvostelee lajitovereitaan kuin he kuuluisivat tähän vilpilliseen kansanosaan, joka vie rahat taskustasi, siskosi tansseihin ja työsi johonkin pienten työvoimakustannusten luvattuun maahan. Pitäisi kenties itsekin tuulettaa asenteita ja uskoa sen iänikuisen kauneuden sijasta hyvyyteen. Kuten alussa väitin, on suuri osa ihmisistä kuitenkin rehellisiä. Itselleni kimmokkeen tämän tekstin aiheeseen antoi se fuksipoika, joka ei ainoastaan löytänyt lompakkoani vaan otti selvää kenen se on ja vieläpä palautti sen minulle. Rahaakin siellä oli enemmän kuin muistin. Oikein nolottaa myöntää, mutta vielä kuultuani lompakon löytymisestä mietin, mitä kaikkia väärinkäytöksen mahdollisuuksia epärehellisellä löytäjällä olisi ollut olemassa. Olen siis eittämättä kiitollisuudenvelassa sekä maallisen omaisuuteni että hyväuskoisuuteni palauttamisesta. Toisaalta sain myös arvokkaan opetuksen: voisi olla hyvä idea pitää tulevaisuudessa yhteystietojaan lompakossa, ettei kenenkään tarvitsisi turhaan soitella pankin asiakaspalveluun.