Vanhojen valokuvien selailu on mielenkiintoista puuhaa kaikille historiasta, ihmisistä tai valokuvauksesta kiinnostuneille. Vaikka Polyteekkarin kuva-arkistoon tutustuminen alkoi tuntua työnteolta jossain kolmannen tuhannen kuvan kohdalla, tuli kaikki Polyteekkarin toimituksesta löytyneet valokuvat käytyä vihdoinkin läpi. Samalla syntyi ajatus vanhojen, toimituksen nurkissa ylimääräisinä lojuvien kuvien lahjoittamisesta TKY:n arkistoon.

Jos kuvia oli yhteensä noin 10 000 kappaletta, näistä puolet päätyi suoraan mappi-ööhön. Tuhansien vanhojen valokuvien heittäminen roskalaatikkoon saattaa kuulostaa moraalittomalta, mutta suurin osa näistä kuvista oli kaksoiskappaleita, tai muuten luokattoman huonoja, tunnistamattomia otoksia. Kaikella kunnioituksella edeltäjiä kohtaan, mutta kaikki Otahuudon ja Nyytisten toimittajat eivät olleet maailman parhaita tai taitavimpia valokuvaajia. Toisaalta hyvien kuvien ottaminen perustuu siihen, että otetaan tarpeeksi kuvia, mistä on sitten varaa valita. Näin arkistosta saattoikin löytyä 30 kuvaa saman haastateltavan naamasta. Joku Teekkarikylän lahja valokuvaukselle oli nähnyt vangitsevaa ilmeikkyyttä myös maassa makaavassa jätesäiliössä, joten tästäkin oli 30 kuvaa eri kuvakulmista...

Kuvia katsellessa huomasikin selvästi, että Teekkarikylän siisteydessä on aina riittänyt puhuttavaa. Esimerkiksi maahan upotettavien jätesäiliöiden saapuminen Teekkarikylään on ollut aikanaan selvästi merkittävä tapaus, sillä pelkästään näitä muovisia jätesäiliöitä esittäviä kuvia arkistosta löytyi arviolta 200 kappaletta. Nyt näistä kuvista 98 prosenttia pääsi tavallaan takaisin kotiin, tai aikakin syntysijoilleen. Hauskimmat ja parhaimmat otokset tulevat toki ilahduttamaan Polyteekkarin lukijoita myös jatkossa.

TKY:n järjestötoiminnan arkistonhoitaja Tiina Metso ei pelkästään ilahtunut nähtyään kaksi pahvilaatikollista ja kaksi muovikassillista vanhoja valokuvia.

– Miksi näissä ei ole nimiä tai mitään tietoja siitä, missä ja milloin kuva on otettu, Tiina Metso huutaa nostettuaan muovikassista kymmenen päällimmäistä valokuvaa, joista sattumalta yhdeksän ensimmäistä ovat ilman mitään merkintöjä.

Jos valokuvassa olevia ihmisiä ei tunnisteta, romahtaa kuvan historiallinen arvo välittömästi. Arkistosta löytyy satoja tunnistettaviakin ajan kuvia eri vuosikymmeniltä, eli tunnistamatonta kuvaa ei kannata säilyttää pelkästään sen takia, että nähtäisiin, minkälaiset hiukset ihmisillä on ollut vuonna 1994.

– Kuvien saaminen ilahduttaa, mutta tuo sekavuus ei ilahduta kyllä ollenkaan, Tiina Metso manaili.

Tiina Metso esittääkin kaikille TKY-läisille toiveen, että kaikkiin kuviin merkittäisiin heti kuvia ensimmäisen kerran katsellessa selvästi tiedot siitä, missä kuva on otettu ja mitä kuvassa tapahtuu. Vaikka Tiina Metso ei elättele toiveita kuvien nopeasta lajittelusta, saattaa Polyteekkarillakin olla jonakin päivänä mahdollisuus käydä lainaamassa vanhoja valokuvia valmiiksi järjestellystä arkistosta, mistä haluttu valokuva löytyy kuin kirjaston hyllyltä. Alustavasti kiitosta voi jo antaa Jouni Saarenpäälle, joka kävi valokuva-arkistoa viime kesänä ahkerasti läpi. Työtä on silti vielä valtavasti jäljellä. Vanhoja kuvia löytyi enemmän kuin aluksi luultiinkaan.

Kuvien arkistoinnista puhuttaessa Otahuudon toimituksille on annettava Nyytisiä paremmat pisteet. Suurin osa kuvista oli pakattu selkeästi merkittyihin ruskeisiin kirjekuoriin, yhdessä lehdessä olleet kuvat per kuori. Tähän joukkoon mahtui lukuisia hauskoja otoksia, mille Polyteekkarillakin olisi saattanut olla vielä käyttöä. Kokonaisuuksien hajottaminen olisi ollut kuitenkin väärin jälkipolvia kohtaan, joten näitä kuvia Polyteekkarin sivuilla ei todennäköisesti nähdä vähään aikaan.

Otahuudon ja Nyytisten kuvat saavat Tiina Metsolta myös kiitosta. Suurin osa arkistoon päätyneistä kuvista on otettu erilaisissa virallisemmissa tilanteissa tai tilaisuuksissa, mutta ”tavallisten riviteekkareiden” arkipäiväisestä elämästä tai epävirallisemmasta juhlinnasta kertovia vanhoja kuvia on säilynyt paljon vähemmän. Seuraava suuri haaste odottaa digitaalisten kuvien kanssa.

– Sehän on jo todistettu, että mustavalkoiset paperikuvat säilyvät. 1800-luvun valokuvat voivat olla vieläkin priimakuntoisia, mutta saa nähdä mitä meillä on digitaalisista kuvista jäljellä parinkymmenen vuoden kuluttua.

Viime keväänä TKY:n arkistonhoitajana aloittanut Tiina Metso kertoo, että TKY:n arkiston tilanne on siirtymässä tavaroiden aktiivisesta haalimisesta ja vanhojen esineiden pelastamisesta varsinaiseen arkistointiin.

– Nyt me voimme pikku hiljaa keskittyä pitkäjänteisempään työhön ja siihen, että historian esineet jäävät paremmassa kunnossa seuraavalle polvelle.

TKY:n järjestötoiminnan arkistoon on kertynyt yli sadan vuoden ajalta noin 50 neliömetrin verran teekkarihistoriaa käsittelevää aineistoa korkeisiin hyllyihin. Seuraava haaste olisikin saada arkisto todella järjesteltyä arkistoksi. Nyt arkistonhoitaja Tiina Metso kutsuu itseään leikillisesti varastonhoitajaksi. Samalla kun arkistoa käydään läpi, myös arkistoitavan materiaalin määrä vähenee huomattavasti.

– Voisi kysyä, tarvitseeko jotain vanhoja vaalilipukkeita olla arkistossa 600 kappaletta, vai riittäisikö esimerkiksi neljä kappaletta, Tiina Metso kysyy nauraen.

Toisaalta arkisto ei ole vielä läheskään täydellinen. Esimerkiksi laulukirjoja tai teekkarikalentereita puuttuu joiltakin vuosilta kokonaan.

– Niitä on joko laatikollinen tai nolla, eli keskimääräisesti tilanne on varmaan hyvä.

Teekkarit osaavat arvostaa tieteenalansa ja opinahjonsa perinteitä, mutta ylioppilaskulttuurista väitöskirjaansa valmisteleva filosofian maisteri Metso ei usko, että perinteitä vieroksuttaisiin yliopistollakaan. Sen sijaan teekkarikulttuuri on eriytynyt sen verran myöhäisessä vaiheessa muusta yliopistokoulutuksesta, että lyhytaikaisempien perinteiden hahmottaminen saattaa olla konkreettisesti helpompaa.

– Teekkareilla on esimerkiksi omat lakkiohjesäännöt, mutta yliopiston puolella vastaavia sääntöjä ei ole, sillä lakin käytön perinteet muotoutuivat ajan saatossa 1800-luvulta lähtien.

Yksi teekkarikulttuuriin olennaisena osana kuuluva asia ovat kutakin tilaisuutta varten valmistetut viinapullojen etiketit. Arkistoinnin kannalta pullot ovat kuitenkin ongelmallisia, sillä vanhoja etikettejä ei niin vain irrotella pulloista, joten kaikki pullotkin pitää siis säästää. Varsinkaan uudempia tarraetikettejä ei enää revitä pulloista ehjinä irti, joten Tiina Metso toivoo, että uusia erikois-etikettejä liimailtaessa voisi saman tien jättää muutaman etiketin liimaamatta, jotta arkisto ei muuttuisi pullomereksi.