Pipopäinen Tommy Lindgren on uskomattoman monipuolinen ikiliikkuja, mutta silti mukava tyyppi. Räppäämistä Don Johnson Big Bandissä, ihmisoikeustyöläisyyttä Amnestyssä ja poliittisen historian opiskelua yhdistää Tommyn rakkaus kirjoittamiseen ja sanoihin.



Tommy Lindgren pyöräilee vastaan Mannerheimintiellä leveästi hymyillen ja heilauttaa kättään. Kello on yli seitsemän illalla, ja hän on tulossä töistä Amnestyn Suomen osastosta Ruoholahdesta. Silti energiaa riittää, ja tungemme S-markettiin ostamaan illallisaineksia. Kärryyn kertyy porkkanaa, marokkolaisia varhaisperunoita, kookosmaitoa ja muuta herkullista. Tommy kertoo, että he olivat Don Johnson Big Bandin poikien kanssa kyllästyneet uusavuttomuuteensa ja perustaneet sähköpostilla toimivan kokkikerhon. Joululahjaksi vanhemmilta saadut sauvasekoitin ja iso kattila lisäsivät Tommyn intoa kokkaamiseen, ja nyt esimerkiksi kookos-chili-porkkanasosekeitto syntyy kädenkäänteessä. Innoittajana on toiminut laajemminkin oma isä, joka on intohimoinen ruuanlaittaja.

– Vaikka sen tekemät jutut on astraalitasolla mun kykyihin verrattuna.

Saavumme Tommyn yksiöön Etelä-Helsinkiin, ja Tommy ryhtyy tiskaamaan pahoitellen tiskien hajua. Päivätyö Amnestyn tiedottajana sekä räppääminen ja sanoittaminen Don Johnson Big Bandissä eivät jätä paljon aikaa siivoamiselle, muista harrastuksista puhumattakaan. Siksi haastattelukin päätettiin tehdä kokkailun merkeissä Tommyn kotona.

Don Johnson Big Band eli tuttavallisemmin DJBB on saavuttanut viitisen vuotta kestäneen taipaleensa aikana jo melkoisen maineen Suomen underground-piireissä. Yhtyeen tyyliä on nimitetty milloin progressiiviseksi hiphopiksi, milloin oikeilla instrumenteilla soitetuksi elektroniseksi rytmimusiikiksi. Tommy ei määritelmistä pahastu, mutta nimittää bändin musiikkia mieluummin kummalliseksi yhdistelmäksi bändiläisten kiinnostuksen kohteita kuten jazzia, soulia, hiphoppia, klassista musiikkia, heavy metalia ja countrya.

Bändi alkoi itää koulukavereiden Tommyn, Johannes Laihon ja Kari Saarilahden yhteisestä jammailusta ja hauskanpidosta. Johannes tutustui Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla Pekka Mikkoseen, joka lähti mukaan hieman myöhemmin. Bändin hullunhauska nimi keksittiin ensimmäistä treenikämppää varattaessa, kun varauskirjaan piti antaa yhtyeen nimi. Televisiossa pyörivät samoihin aikoihin uusintoina iki-ihanat jenkkipähöilysarjat 1980-luvulta. Pitkään ei mietitty: bändistä tuli Don Johnson Big Band.

Tommya lukuunottamatta koko bändi on Otaniemen teekkariyhteisön kasvatteja, sillä Kari opiskelee TKK:lla tietotekniikkaa. Pekan opiskelumotivaatio on tosin tätä nykyä suuntautunut Helsingin kauppakorkeakouluun. Tommy on ollut kirjoilla poliittisen historian laitoksella Helsingin yliopistossa vuodesta 1998, mutta tähän mennessä oikeaa opiskeluvirettä ei ole löytynyt. Nyt hinku opiskella on kuitenkin kasvanut. Aatehistoria kiinnostaa, samoin Yhdysvaltain kansalaisoikeustaistelu.

DJBB:n keikoilla laadukas meno on taattu, oli sitten kyse isoista kesäfestareista tai Dipolin teekkaribileistä.

– Johannes jossain vaiheessa keksi, et mähän voisin alkaa räpätä kun mä osaan englantia, kertoo Tommy.

– Se on ollut yllättävää, että toi live-touhu on saanut niin paljon kehuja. Siis me ei oltu oikeestaan soitettu yhtään keikkaa ennen kun toi levy tehtiin valmiiksi. Sen jälkeen piti opetella soittamaan livenä.

Menestyksen myötä bänditouhu on saanut ammattimaisia piirteitä, mutta DJBB:n pojat vieroksuvat musiikkibisnestä ja ovat tähän asti kieltäytyneet levy-yhtiöiden tarjouksista. Ensimmäinen levy Support de microphones tehtiin omakustanteena, jota myytiin reput selässä levykauppoihin. Viime keväästä lähtien jakelun on tosin hoitanut Sony.

– Edelleen mä nään musiikinteon kuitenkin pohjimmiltaan hauskanpitona, ja se on hirveän tärkeä henkireikä myös omassa arjessa, Tommy toteaa raaputtaessaan porkkanaa. On tärkeää, että soittaminen pysyy lapsenomaisena hauskanpitona, sillä vapauttavimmat ja onnellisimmat hetket syntyvät yhä lavalla.

Don Johnson Big Bandin konsertit ovat tätä nykyä myös valtavan energisiä.

– Suomalaisten hiphoppareiden esiintymisessä ehkä eniten on tökkinyt se sellanen väsyneen olonen heiluminen. Mut tottakai sen pitää tulla sit ihan luonnostaan. Mulle se on muodostunut jotenkin luontevaks tavaks hyppii ja heiluu ku hullu.

Tommy lupaa, että live-soittamisen vaikutus tulee kuulumaan toisella levyllä. Rehellistä soittamista tulee enemmän, sämpläystä vähemmän. Bändillä on kova into levyntekoon, mutta omien töidensä sekä muiden poikien opiskelukiireiden vuoksi Tommy tyytyy toteamaan, että levy on "hiljalleen tulossa".

Sanoitukset ovat Tommylle tärkeitä. Hän vastaa DJBB:n kappaleiden sanoista, mutta ei ole vieläkään täysin tyytyväinen aikaansaannoksiinsa, vaan pyrkii lähemmäs tarinankertomisen taitoa. Tarinankertominen ei ole julistamista eikä DJBB:llä ole mitään tietoista "messagea". Ei vaikka yhtye on välillä leimattu intellektuellibändiksi ja Tommyn Amnesty-taustan vuoksi yhtyeen musiikki on pyritty määrittelemään yhteiskunnallisesti kantaaottavaksi.

– Emmä pyri kieltämään, etteikö se ois se sama tyyppi ja samat arvot kummassakin taustalla, mut ne ei oo kuitenkaan ollut osa jotain yhtä suunnitelmaa. Kantaaottaminen musiikissa on yks tapa tehdä biisejä, ei taidetta ylipäänsä pidä ikinä erottaa irralleen yhteiskunnasta. Toisaalta mun mielestä se on aidointa, kun taiteilija tekee jotain sellasta joka tulee vilpittömästi itsestään, biisejä hyvinkin pienistä asioista, omasta elämysmaailmastaan.

Amnestyn Suomen osastossa on viime aikoina ollut erityistä vipinää lukuisten ulkomaisten vieraiden ansiosta. Tiedottajana ja Amnesty-lehden toimitussihteerinä Tommylla riittää työnsarkaa, mutta työpaikkana Amnesty on onneksi joustava. Musiikkia ja työtä tehdään lomittain, eikä elohopean lailla kulkevalla nuorella miehellä ole rajoitteena kuin oma ruumis.

– Toi bändi ja biisien tekokin on hirveen fiilispohjaista ja kausiluontoista. Joskus se saattaa osua sellaseen vaiheeseen, kun on hirveesti duunii, ja sit huomaa yhtäkkiä et hädin tuskin riittää aikaa nukkua muutama tunti yössä. Mut sellaset vaiheet on toisaalta hirveen innostavia, vaik ne saattaa olla pidemmän päälle fyysisesti kestämättömiä ja tosi uuvuttavia. Musta onnellinen väsymys on parhaimpia tiloja mitä on.

Tommy liittyi vaihto-oppilasvuotenaan Yhdysvalloissa koulun Amnesty-osastoon. Työt Amnestyn Suomen osastossa alkoivat siviilipalvelusvuonna lukion jälkeen. Innostajana toimi isosisko Katja Majamaa, joka oli vuonna 2000 Amnestyn Suomen osaston hallituksen puheenjohtaja. Nykyään Amnestyn Suomen osastoon ei oteta sivareita palvelusta suorittamaan, sillä Amnesty suhtautuu kielteisesti Suomen siiviilipalveluslakiin. Amnestyn kansainvälinen sihteeristö on myös adoptoinut suomalaisia totaalikieltäytyjiä mielipidevangeiksi.

Työssään Amnestyssä Tommy pääsee jälleen sanojen pariin, kertomaan tarinaa.

– Ainoo oma juttu, mitä mä oon kokenu et mulla on, on jonkinlainen kyky kirjoittamiseen, toimittajan työhön. Kieli, sanat, se on minkä kanssa mä oon ollu sinut aika nuoresta pitäen. Lopulta vaikka työ Amnestyssä on monin tavoin mielekästä ja palkitsevaa, se on myös arkista puurtamista, josta glamour on kaukana.

– Se nyt vaan on mitä mä teen.

Istumme vihdoin pöytään. Keitto on herkullista! Tommy kertoo Amnestyssä puhaltavista raikkaista tuulista. Yksi suuri muutos Amnestyssä on niin sanotun oman maan säännön väljentäminen. Järjestön objektiivisuutta vahvistamaan pyrkineen säännön mukaan Amnestyn kansalliset osastot eivät ole saaneet puuttua omassa maassa tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin.

Nyt kuitenkin Suomen osasto saattaa anoa oikeutta puuttua Suomessa vallitsevaan rasistiseen väkivaltaan ja syrjintään.

– Rasismi ja syrjintä on edelleen hyvin syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa ja hyvin iso ongelma. EU on rajaamassa itseään hirveän ylimieliseks ja itseensä käpertyväks yhteisöks maailmassa. Suomen ulkomaalaislailla ja turvapaikkalainsäädännöllä ja sillä käytännöllä, jolla on Suomeen pakolaisia otettu, on aika häpeällisellä tavalla pyritty pitämään oma lintukotomme. Se on ihan varmasti ongelma, joka näkyy myös viranomaisten toiminnassa.

Tommyn mielestä perusteet ottaa Suomeen vain vähän maahanmuuttajia ovat nurinkurisia. Hänen mukaansa mahdollisia konflikteja maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä on pelätty vainoharhaisesti.

– Ikään kuin me tiedostettaisiin selvästi, että meillä on tietyt ennakkoluulot, jotka tulee johtamaan ongelmiin, jos me tänne niitä ulkomaalaisia päästetään. Joten parempi ettei päästetä niin paljon ulkomaalaisia, et säästytään näiltä ongelmilta.