Muistatteko kansantarinaa, jossa isä ja poika olivat matkalla markkinoille tilansa tuotantoa myymään? Tuotteidensa kantojuhdaksi miekkoset valjastivat aasin. Matka eteni hyvin, kunnes tiellä alkoi olla vastaantulijoita. Monilla näistä oli mielipide, kuinka kuormaa tulisi jakaa kolmen kulkijan kesken. Torille tultaessa poika kantoi kuormaa ja mies selässään aasia. Omituinen järjestely tuotti suurta huvitusta sivustaseuraajille.
Ideana tarinassa on kuvastaa, minkälaisille solmuille on asiansa puolesta taivuttava miellyttääkseen kaikkia, siis toimiakseen äärimmäisen sovinnaisella tavalla. Edellä kuvatunlaisten aasimaisten kompromissien sijaan moni hyväluontoisempi tyytyykin asioissaan triviaalimpaan ratkaisuun. Nimittäin jättämään hommat sikseen.
Mutta jos ei halua jättää sikseen? Kuinka monessa solmussa kulkee raja, jonka jälkeen toimiensa sovinnaisuuden valvominen on neuroottista sähellystä? Onko se jokin tietty tyynnytetty enemmistöprosentti asian lähipiirissä olevaa porukkaa vai pelkkä arvovaltaisempien henkilöiden hyväksyntä? Ja toisaalta, pitääkö vähäisestäkin puuhastelusta järjestää kansanäänestys tai valiokuntakeskustelu?
Sovinnaisuuden valvominen tuli mieleeni viime elokuisesta Ossinlammen muistokivijupakasta. Niille, jotka eivät uutisryhmiä tai Länsiväylää lue, referoin episodin: Muutamat otaniemeläiset päättivät muistaa päättynyttä pHuksivuottaan hautakivimäisellä muistomerkillä Ossinlammen rannassa. Yllättäen huomattiinkin rikotuksi sovinnaisuuden raja seurauksena paikallislehtijulkisuutta, paheksuntaa ja pystytetyn kiven ”julkinen lampeen kumoaminen”.
Pieneen kivenmurikkaan purettiin melkoinen epäsovinnaisuuden vastainen aggressio ottaen huomioon, että sen olemus ja merkitys tuskin suurinta osaa niemeläisiä juurikaan epäilytti.
Päällimmäisenä ajattelen muistokiven pystyttäjien oletettavaa turhautuneisuuden tunnetta. Viitsiikö kukaan pian tehdä mitään vähänkään entuudestaan poikkeavaa? Aina saa pelätä jonkin porukan kokevan oikeudekseen työn tuhoamisen, sovinnaisuuskäsitystensä nojalla vaivannäölle arvoa antamatta. Äärisovinnaisuus voi näivettää vireän kulttuurin, opiskelijasellaisenkin.