Polyteekkari

Monet Teknillisen korkeakoulun opiskelijat tunnustautuvat avoimesti nörteiksi. Nimitys voi taviksen korvaan kalskahtaa negatiivisena, mutta sitä se ei toki ole, ja nörtit jos ketkä tietävät sen. Heillä on nimittäin jotain, mitä muilla ei ole: kyky tuntea tekniikan kauneus. Vain aidolle nörtille upeinta maailmassa on tunne, joka tulee monimutkaisten laitteiden kytkemisestä toisiinsa. Tai jos totta puhutaan, vain aidolle nörtille tulee koskaan edes mieleen ryhtyä koko touhuun.

Nörtin unelmana on reaaliaikainen yhteys. Mitä pidempi matka osapuolten välillä on, sitä parempi. Välitetään ääntä, liikettä ja tietoa, joka toisella puolella maapalloa ilmenee joko alkuperäisen tiedon kanssa samanlaisessa tai sitten täysin erilaisessa muodossa. Sillä mikä lähetettävän signaalin alkuperäinen informaatio on, ei välttämättä ole väliä, vaan tärkeintä on innovatiivisuus ja tietenkin prosessista saatavat kiksit.

Vähän varttuneemman nörttilapsen paratiisi olisikin oma leikkipaikka, jonka kaikki lelut perustuisivat uusimpaan teknologiaan. Lintujen laulu ja heinäsirkkojen sirinä olisi nörttien maailmassa korvattu radioiden häiriöaaltojen aiheuttamalla sihinällä, ja musiikki koostuisi elektronisten komponenttien synnyttämistä palauteäänistä. Leikittäisiin rakennuspalikoilla, jotka olisivatkin todellisuudessa sosiaaliseen kanssakäymiseen suunniteltu käyttöliittymä, ja puistojen perinteisiin vempaimiin olisi linkitetty nörttien välistä vuorovaikutusta lisäävä digitaalinen monikäyttöjärjestelmä. Iltasaduksi kerrottaisiin multimediatarinoita kummituksesta, joka elektronisena tietomassana virtaisi laitteesta toiseen. Ah, tekniikan maailmaa.

Nörttilapsien vastakohtina ovat taiteilijat: nämä kaikkien tuntemat kukkaniityillä kirmailijat. He vaeltavat tekniikasta autuaan tietämättöminä taidemuseoissa etsien valon ja varjon täydellistä kompositiota. Joskus taiteilijalapsi voi vahingossa eksyä nörtin maailmaan. Tämä näkee 3000 LED -valon muodostaman installaation vain graafisena kuvana, vaikka todellisuudessa kyse olisi 64:n toisella puolella maailmaa olevan liiketunnistimen välittämästä informaatiosta, reaaliaikaisena tietenkin. Pahimmassa tapauksessa taiteilija sanoo: ”Visuaalisesti ihan kiva”, ja jatkaa matkaa. Nörtti saa jäädä etsimään itseään tietokonepelin avulla virtuaalisesta kaupungista omaan paratiisiinsa.

Koodattu kokemus –mediataidenäyttely (ISEA2004), Kiasmassa 24.10. saakka.




	Nörttien koodattu kokemus Henna Partanen Monet Teknillisen korkeakoulun opiskelijat tunnustautuvat avoimesti nörteiksi. Nimitys voi taviksen korvaan kalskahtaa negatiivisena, mutta sitä se ei toki ole, ja nörtit jos ketkä tietävät sen. Heillä on nimittäin jotain, mitä muilla ei ole: kyky tuntea tekniikan kauneus. Vain aidolle nörtille upeinta maailmassa on tunne, joka tulee monimutkaisten laitteiden kytkemisestä toisiinsa. Tai jos totta puhutaan, vain aidolle nörtille tulee koskaan edes mieleen ryhtyä koko touhuun. Nörtin unelmana on reaaliaikainen yhteys. Mitä pidempi matka osapuolten välillä on, sitä parempi. Välitetään ääntä, liikettä ja tietoa, joka toisella puolella maapalloa ilmenee joko alkuperäisen tiedon kanssa samanlaisessa tai sitten täysin erilaisessa muodossa. Sillä mikä lähetettävän signaalin alkuperäinen informaatio on, ei välttämättä ole väliä, vaan tärkeintä on innovatiivisuus ja tietenkin prosessista saatavat kiksit. Vähän varttuneemman nörttilapsen paratiisi olisikin oma leikkipaikka, jonka kaikki lelut perustuisivat uusimpaan teknologiaan. Lintujen laulu ja heinäsirkkojen sirinä olisi nörttien maailmassa korvattu radioiden häiriöaaltojen aiheuttamalla sihinällä, ja musiikki koostuisi elektronisten komponenttien synnyttämistä palauteäänistä. Leikittäisiin rakennuspalikoilla, jotka olisivatkin todellisuudessa sosiaaliseen kanssakäymiseen suunniteltu käyttöliittymä, ja puistojen perinteisiin vempaimiin olisi linkitetty nörttien välistä vuorovaikutusta lisäävä digitaalinen monikäyttöjärjestelmä. Iltasaduksi kerrottaisiin multimediatarinoita kummituksesta, joka elektronisena tietomassana virtaisi laitteesta toiseen. Ah, tekniikan maailmaa. Nörttilapsien vastakohtina ovat taiteilijat: nämä kaikkien tuntemat kukkaniityillä kirmailijat. He vaeltavat tekniikasta autuaan tietämättöminä taidemuseoissa etsien valon ja varjon täydellistä kompositiota. Joskus taiteilijalapsi voi vahingossa eksyä nörtin maailmaan. Tämä näkee 3000 LED -valon muodostaman installaation vain graafisena kuvana, vaikka todellisuudessa kyse olisi 64:n toisella puolella maailmaa olevan liiketunnistimen välittämästä informaatiosta, reaaliaikaisena tietenkin. Pahimmassa tapauksessa taiteilija sanoo: ”Visuaalisesti ihan kiva”, ja jatkaa matkaa. Nörtti saa jäädä etsimään itseään tietokonepelin avulla virtuaalisesta kaupungista omaan paratiisiinsa. Koodattu kokemus –mediataidenäyttely (ISEA2004), Kiasmassa 24.10. saakka.