Ylioppilaskuntien automaattijäsenyys herättää laiskasti keskustelua akateemisissa opiskelijapiireissä. Sen sijaan ammattikorkeakouluissa jäsenyyden pohdinta käy kiivaana.

"Olen kahden ylioppilaskunnan pakkojäsen!” parkui nimimerkki Tuleva OTK/KTM Ilta-Sanomien verkkosivun keskustelupalstalla elokuun alussa. Nimimerkin avaama keskustelu polveili muutaman päivän ajan pakkojäsenyyden, opiskelijaetuuksien ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden rajamailla. Ilta-Sanomien keskustelussa käytettiin 158 puheenvuoroa.

Ylioppilaskunnat ovat itsehallinnollisia yhteisöjä, joiden jäsenyys on yliopistojen opiskelijoille pakollista ja jotka käyttävät julkista valtaa valtion ja kuntien tavoin. ”Ylioppilaskunnan toiminnassa julkisen vallan käyttämisenä voidaan pitää lähinnä jäsenmaksusta päättämistä”, toteaa Juha Viertola kirjoittamassaan Ylioppilaskuntien hallinto -julkaisussa.

Ylioppilaskuntien hallinnon järjestämisestä säätävät vuonna 1998 voimaan tullut yliopistolaki ja ylioppilaskunta-asetus. Jos pakkojäsenyysmallia haluttaisiin muuttaa, se pitäisi tehdä Arkadianmäellä. Tämä on tosin epätodennäköistä.

”En ole törmännyt laajaan vastarintaan. Yksittäisiä soraääniähän on aina”, sanoo Viertola, joka ”harrastaa lisurin kirjoittamista aiheesta”.

”Voisin kuvitella, että pakkojäsenyyttä horjuttaisi lähinnä ammattikorkeakoululaisten asema. Ammattikorkeakoululain valmistelun yhteydessähän vaadittiin ammattikorkeakoulun opiskelijakunnille samanlaista itsehallinnollista asemaa kuin ylioppilaskunnilla on. Opiskelijoiden asema jäi kuitenkin kirjaamatta lakiin. Toinen kysymys kuuluu, onko aika ajanut lainsäädännön ohi ja muuttanut olosuhteita ratkaisevasti.”

TKY kuuluu vakavaraisiin ylioppilaskuntiin, joille jäsenmaksut eivät ole suinkaan ainoa tulonlähde. Muita äveriäitä ylioppilaskuntia ovat esimerkiksi HYY ja kyltereiden KY. Näissä muun muassa aktiivinen sijoitustoiminta takaa talouden pysymisen vakaana. Pääkaupunkiseudun isoilla ylioppilaskunnilla on kylläkin niin korkea palvelutaso, että suurin osa jäsenistä maksaisi jäsenmaksun ilman pakkoakin.

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden monivuotinen lobbaus pakkojäsenyyden puolesta sai vastakaikua hallituksessa, mutta kaatui viime keväänä eduskunnan perustuslakivaliokunnan vastustukseen.

”Käymme edelleen keskusteluita opiskelijakuntien asemasta muun muassa opetusministeriön, ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston sekä sivistys- ja perustuslakivaliokuntien jäsenten kanssa. Ammattikorkeakoulujen rahoitus jäi pois laista, joten laki joudutaan joka tapauksessa avaamaan uudelleen. Silloin tavoitteenamme on saada lakiin ylioppilaskuntien automaatiojäsenyyttä vastaava pykälä, jolla turvataan kaikkien opiskelijakuntien asema sekä opiskelijoiden edustus”, kertoo Samuli Hakoniemi, Samokin eli Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijayhdistysten Liiton puheenjohtaja.

Pakkojäsenyyttä vastaavalla järjestelyllä ei hänen mukaansa tavoitella vain taloudellista hyötyä.

”Kyllä tähtäimessä on nimenomaan demokraattinen edustavuus”, Hakoniemi sanoo.

Myös yliopistolaki avataan todennäköisesti lähivuosina muutoksille ja täsmennyksille. Silloin joku saattaa esittää hyvän kysymyksen: miksi ylioppilaskuntien automaattijäsenyys koetaan oikeutetuksi, mutta ammattikorkeakoulun opiskelijakuntien ei?

Ilta-Sanomien suojissa käyty keskustelu nosti esiin argumentteja pakkojäsenyyden puolesta ja sitä vastaan. Puolustajat kehuivat jäsenyyden tuomia oivallisia etuja, kuten opiskelija-alennuksia ja YTHS:n palveluita. Tehokkaan koneiston avulla näitä etuja pystytään myös valvomaan ja kehittämään. Vastustajien mielestä ihmistä ei voi pakottaa jäseneksi organisaatioon, joka toimii lähinnä aloittelevien opiskelijapoliitikkojen hiekkalaatikkona eikä välttämättä edusta jäsentensä arvoja.

Ammattikorkeakouluopiskelijoista ainakin osa pitää pakkojäsenyyttä kyseenalaisena järjestelynä, jonka hyötyjä on vaikea nähdä. ”Esimerkiksi liikunta- ja kuntosalien käyttö koululla on nytkin ilmaista, ja aterioista ja junamatkoista saa normaalit opiskelija-alennukset. Ainoa mitä kaipaan, on hammashuolto. Sen sijan terveydenhoitaja on tavattavissa koululla, ja lääkärikin käy säännöllisesti”, toteaa ammattikorkeakouluopiskelija Mikko Lintamo. Hän aloitti opintonsa TKK:ssa mutta siirtyi pian Helsingin liiketalouden ammattikorkeakouluun Heliaan.

Anu-Maria Rantala valmistui toukokuussa bioanalyytikoksi Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiasta ja on samaa mieltä: ”En todellakaan kannata mitään pakkomaksuja, opiskelijan rahat ovat tiukalla muutenkin. Terveydenhoitajan ja yleislääkärin palvelut olivat meillä todella asiallisia ja maksuttomia.”

Sekä Lintamo että Rantala vakuuttavat, että erilaisilla ilmaisilla opiskelijakorteilla saa samat edut kuin SYL:n ja Samokin korteilla. Huoltoasema- tai hotelliketjujen alennuksia opiskelija ei edes kaipaa.

”Jos pakkojäsenyys tulisi, haluaisin ainakin nähdä, mihin rahat menevät”, Lintamo sanoo.

Yliopisto-opiskelijoista kovin moni ei ole vakavissaan kritisoinut jäsenyyden järjestämistapaa. Onkin mahdollista, että järjestelmä pysyy voimissaan lähinnä ikiaikaisen perinteen turvin. Maamme vanhimmat ylioppilaskunnat ovat syntyneet 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja pakkojäsenyys on säilynyt jäsenyyden pääasiallisena muotona koko niitä koskevan säädöshistorian ajan.

Osakuntalaitos on vielä ylioppilaskuntiakin vanhempi järjestelmä, joka täyttää nyt marraskuussa 360 vuotta. Osakuntien itsehallinnollinen asema on samankaltainen kuin ylioppilaskuntien, mutta osakuntien pakkojäsenyys poistettiin jo vuonna 1937. Otaniemen ainoasta osakunnasta, TF:stä, kerrotaan oheisella palstalla.