Tekniikan alan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisraportti johdattaa kohti suurempia ja tehokkaampia yksiköitä, mutta jätetäänkö samalla jäähyväisiä tieteelle ja yliopistojen autonomialle?

Tekniikan alan koulutuksen kehittämisestä on kehkeytynyt alkusyksyn kuumin koulutuspoliittinen puheenaihe. Mille aloille Suomessa pitäisi keskittyä ja pärjäävätkö suomalaiset korkeakoulut kansainvälisissä vertailuissa? Pitäisikö jopa kokonaisia yliopistoja lakkauttaa?

Tekniikan tohtori Yrjö Neuvon johtaman tekniikan alan koulutusta pohtineen työryhmän elokuun puolivälissä ilmestyneessä loppuraportissa ei suoraan ehdoteta yliopistojen lakkauttamisia, mutta työryhmän mukaan opetusministeriön tulee kiireesti laatia vähintään viiden ammattikorkeakoulun tekniikan alan koulutusyksikön lopettamissuunnitelma, korkeakoulukeskusten ja etäpisteiden lukumäärää tulee vähentää, korkeakoulujen uusien opiskelijoiden sisäänottomääriä pitää vähentää selvästi ja korkeakoulujen on nopeasti keskityttävä kansainvälisen kilpailukyvyn ja opetuksen ja tutkimuksen laadun parantamiseen.

Raportti puhuu omaa kieltään, mutta mitä mieltä opetusministeriön ulkopuoliset asiantuntijat ovat raportin johtopäätöksistä?

TKK:n entinen rehtori Paavo Uronen katsoo, että pääosa Neuvon ryhmän esityksistä on tuttuja aikaisemmista keskusteluista ja selvityksistä.

– Suurin osa suosituksista on ollut esillä eri muodoissaan lyhyemmän tai pidemmän aikaa, mutta on hyvä, että ne on koottu yhteen listaan, Uronen sanoo.

Sekä Uronen, Tekniikan Akateemisten Liiton koulutus- ja työvoimapoliittisen yksikön johtaja Jukka Mäkelä, teekkari Christian Järnefelt Suomen Ylioppilaskuntien Liiton hallituksesta ja Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan hallituksen koulutuspoliittinen vastaava Sini Numminen ovat yksimielisiä siitä, että työryhmän esitys tekniikan alan koulutuksen aloituspaikkojen vähentämisestä 3200:aan vuodessa on oikean suuntainen. Luku vastaisi suurin piirtein kymmenen vuoden takaista tasoa. Viime vuonna opinnot aloitti noin 3900 fuksia, mutta saman aikaisesti valmistui vain 2350 diplomi-insinööriä ja arkkitehtiä.

– Sisäänottomäärien lasku voi tarkoittaa läpäisyasteen kasvua, eli se ei välttämättä edes laskisi valmistuneiden määrää, Christian Järnefelt sanoo.

Opiskelijamäärien nousu ei ole näkynyt opettajien määrässä. Samalla kun, tai jos, sisäänottoa karsitaan, pitäisi opettajien määrää lisätä noin parilla sadalla, jotta peruskursseilla ei tarvitsisi istua yli sadan hengen ryhmissä. Tähän Neuvon työryhmän raportti ehdottaa 16 miljoonan euron vuosittaista lisärahoitusta.

– Yliopistojen edustajien kanssa keskustellessa monet ovat olleet sitä mieltä, että vaje olisi lähempänä 100 miljoonaa euroa vuodessa. On mukava nähdä, mihin päätöksiin tämä johtaa. Nyt kaikki valtioneuvoston esitykset ovat toisen suuntaisia, Jukka Mäkelä pahoittelee.

– Näitä raportteja näyttää tulevan jatkuvalla syötöllä, mutta nyt odotetaan, koska ehdotukset alkavat näkyä, Sini Numminen lisää.

Raportissa ehdotetaan, että Suomeen perustettaisiin kansallinen tekniikan alan koulutuksen neuvottelukunta. Sen tehtävänä olisi ehdottaa toimenpiteitä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toiminnan tehostamiseksi. Paavo Uronen tyrmää ajatuksen turhana, byrokraattisena ja yliopistojen autonomiaa kaventavana.

– Minä en näe sitä kovin hyvänä, että opetusministeriön ja yliopistojen väliin tulisi uusi byrokraattinen elin, joka päättäisi lisäresurssien jaosta ja suurin piirtein koulutusohjelmien sisällöstä. Tämä ja ajatus, että yliopistojen hallituksen koostuisivat pääasiassa yliopistojen ulkopuolisista jäsenistä, olisi omiaan vähentämään yliopistojen autonomiaa, Uronen sanoo.

Raportin ajatus, jonka mukaan nykyistä suurempi osa yliopistojen hallitusten jäsenistä koostuisi elinkeinoelämän ja muiden ulkopuolisten sidosryhmien edustajista, ei saa kannatusta myöskään SYL:n Christian Järnfeltiltä.

– Me olemme sitä mieltä, että yliopistojen hallitusten pitää olla pääasiassa henkilökunnan ja opiskelijoiden edustajia, eikä niin, että kymmenen henkeä yhdestätoista olisi teollisuuden edustajia. Voi myös kysyä, minkä verran teollisuuden edustajilla on näkemystä koulutuspoliittisista kysymyksistä. Heillä on kuitenkin oma, aika kapeakatseinen etu kyseessä, Järnefelt sanoo.

Myöskään Paavo Urosen mielestä teollisuuden ja korkeakoulujen intressien yhdistäminen ei todennäköisesti onnistuisi niin helposti kuin raportissa annetaan ymmärtää.

– Yliopistoilla on muitakin tehtäviä kuin teollisuuden tuotekehitys. Tässä yliopistojen kontolle lasketaan liikaa, että yliopistojen on tehtävä sellaista työtä, joka hyödyttää teollisuutta lyhyellä aikavälillä. Yliopistoilla on sivistys- ja koulutustehtävä. Lisäksi tehtäviin kuuluvat uuden tiedon luonti ja pitkäjänteinen tutkimus. Tämä on aika lailla ristiriidassa teollisuuden nopeasyklisen hyödyn tavoittelun kanssa, Uronen sanoo.

Urosen mukaan teollisuudella olisikin nyt mainio tilaisuus ottaa lisää vastuuta DI-koulutuksen laadusta panostamalla pitkäjänteiseen perustutkimukseen ja esimerkiksi kansainvälistymiseen.

Neuvon työryhmän toimenpide-ehdotusten pääpiirteenä voi pitää koulutuksen ja tutkimuksen keskittämistä suurempiin ja kilpailukykyisempiin yksiköihin. Polyteekkarin sohvilla istujien mielestä ajatus koulutuksen keskittämisestä on lähtökohtaisesti oikean suuntainen, mutta asioita ei kuitenkaan voi yksinkertaistaa niin paljon kuin raportissa on tehty.

Christian Järnefeltin mukaan SYL:ssä kannatetaan yliopistojen keskittymistä joihinkin tiettyihin vahvuusalueisiin.

– Jos toimintaa keskitettäisiin vähän isompiin yksiköihin, niin se antaa opiskelijoillekin paremmat mahdollisuudet valita eri opintoja ja kursseja, Järnefelt sanoo.

Raportissa todetaan, että yliopistokeskuksia pitää alkaa tarkastella enemmän tiede- ja teknologiapoliittisesta kuin aluepoliittisesta näkökulmasta.

– Nyt on puhuttu, että pitäisi vähentää yliopistojen määrää, niin ensiksi pitäisi aloittaa filiaaleista (sivutoimipisteistä), ja tämän jälkeen katsoa, onko oikeasti tarvetta vähentää yliopistoja, Christian Järnefelt jatkaa.

Tekniikan alan koulutuksen alueellisia vaikutuksia opetusministeriölle viime vuonna selvittäneen Urosen mielestä yliopistoja lakkauttaminen on kuolleena syntynyt ajatus.

– Ei sellaista poliittista uskallusta ole kellään. Ja kyllä yliopistot ovat omilla alueillaan merkittäviä alueellisia vaikuttajia. Vaikea kuvitella, mitä esimerkiksi Pohjois- ja Itä-Suomessa olisi ilman paikallisia yliopistoja.

Lisäksi Uronen puolustaa edelleen näkemystään DI-koulutuksen laajentamisesta Jyväskylään.

– Se on rinnastettavissa maisteriohjelmiin ja ehdotetut alat edustavat uudenlaista poikkitieteellistä osaamista, jota tarvitaan. Se lisäisi myös liikkuvuutta, Uronen sanoo.

TEK:lla on ollut näkemyksenä, että uusia pieniä yksiköitä ei pitäisi perustaa,

– Kerta toisensa jälkeen on saatu nähdä, että niitä vain perustetaan, vaikka asiantuntijat olisivat sanoneet mitä. Esimerkiksi Vaasan tai Turun yksikön perustamisen kanssa olisi pitänyt olla tarkkana. Pirstonaista ja päällekkäistä resurssien hajauttamista pitäisi tarkastella uudelleen, mutta en minäkään usko, että yliopistoja alettaisiin lakkauttaa, Jukka Mäkelä sanoo, ja jatkaa, että yliopistojen pitäisi kuitenkin keskittyä enemmän omien vahvuusalojensa kehittämiseen ja yhteistyön lisäämiseen.

Neuvon työryhmä esittää, että Suomessa keskityttäisiin nykyistä enemmän sellaisille tekniikan koulutus- ja tieteenaloille, jotka ovat ’kansantalouden, yhteiskunnan muun kehityksen ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta kaikkein tärkeimpiä’.

– Suomi voisi menestyä, jos keskityttäisiin tutkimaan, mitä tulevaisuudessa pitää osata. Kun koulutuksen haasteet jatkuvasti kasvavat, ovat koulutuksen sisältö ja laatu määrää tärkeämpiä. Nyt pitäisi miettiä, mitkä ne mahdolliset osaamisalueet ovat, millä meidän pitäisi olla hyviä tulevaisuudessa, Jukka Mäkelä sanoo.

Kilpailukyvystä puhuttaessa esille nostetaan yleensä ensiksi ns. huippuyksiköt. Paavo Uronen pitää jo Suomen akatemian tämän hetkistä huippuyksikköpolitiikkaa varsin onnistuneena.

– Huippuyksiköiden syntyminen on kiinni innostuneista ja lahjakkaista ihmisistä. Jos johonkin vain päätetään kaataa rahaa, niin ei sinne välttämättä huippuyksikköä synny, vaikka ei se tietenkään poissuljekaan sitä mahdollisuutta, Paavo Uronen sanoo, ja lisää, että nyt pitäisi kiinnittää erityistä huomiota opettajien ja tutkijoitten palkkaukseen, jotta parhaat voimat saadaan jatkossakin töihin korkeakouluihin.

Jukka Mäkelän mukaan laajaa ja laadukasta peruskoulutusta ja huippuyksiköitä ei pidä nähdä toisilleen vastakkaisina.

– Me näemme, että huippuyksiköitä voi olla jokaisen yliopiston sisällä, eikä niin, että pelkästään joitakin yliopistoja nostettaisiin muiden yläpuolelle, Mäkelä sanoo.

Raportin ajatus opiskelun kansainvälisyyden lisäämisestä saa kiitoksia varsinkin Sini Nummiselta ja Christian Järnefeltiltä.

– Pitää erikseen mainita, että ehdotus jatko-opintoihin kuuluvasta pakollisesta ulkomailla vietetystä harjoitteluajasta on erittäin kannatettava, ja sitä voisi harkita laajemminkin osaksi yliopisto-opintoja, Järnefelt sanoo.

Neuvon työryhmän raportti on luettavissa opetusministeriön sivuilla osoitteessa www.minedu.fi/julkaisut/koulutus/.