Sain syksyllä puhelinoperaattorilta kirjeen, jossa luvattiin puolen vuoden vapautus kuukausimaksuista. Etu pitäisi kuitenkin käydä kuittaamassa yhtiön lähimmässä toimipisteessä, joka oli osoitteeni perusteella Tapiola. Mieluummin olisin hoitanut homman Helsingin keskustassa, missä muutenkin liikun.
Sumuisena syysaamuna istuin koululaisbussiin ja matkasin Tapiolaan, jonne minulla ei ole ikinä mitään asiaa. Päätin nostaa maljan asiakkaan juoksuttamiselle.
Hieman myöhemmin huomasin, että kotini lähellä on avattu uusi kuntosali. Koska kuulun jo ennestään samaan kuntosaliketjuun, ajattelin iloisesti, että voisin välillä käydä jumppaamassa myöskin tällä lähisalilla. Kassalla ilmoitettiin kuitenkin, että saman talousalueen asukkaat voivat käyttää vain yhtä salia. Oulun tai Mikkelin saleille voin pistäytyä koska tahansa, siitähän kalliisti maksan!
Mihin liikelaitokset ovat unohtaneet arjen lainalaisuudet? Ihmisten reitit kulkevat koulun, työn ja kauppojen mukaan, pääkaupunkiseudulla mennen tullen kuntarajojen yli. On raivostuttavaa, kun elämästä tehdään hankalaa takertumalla pikkumaisiin ”sinä kuulut sinne” -sääntöihin.
Helsingin ylipormestarin Eva-Riitta Siitosen mukaan on vain ajan kysymys, milloin Helsinki, Espoo ja Vantaa yhdistyvät yhdeksi valtakunnan talousveturiksi. Saisivat yhdistyäkin, mahdollisimman pian! On epäreilua, että esimerkiksi opiskelijan joukkoliikennemaksut vaihtelevat rajusti sen mukaan, missä kaupungissa sattuu asumaan. Nykyinen pääkaupunkiseudun yhteistyö on vielä pitkälti lumetta, profetia joka hitaasti näivettää itsensä byrokratian rattaissa.