Etenkin alkuun ajatus humanistiteekkarista oli tietynlainen vitsi, TKK:lla tietotekniikkaa ja yliopistolla kielitiedettä opiskeleva Juha Kuokkala muistelee. Erot alojen välillä eivät kuitenkaan ole niin suuret kuin usein kuvitellaan. Humanismin ja tekniikan yhdistelmä saattaa olla myös avain tulevalle uralle.

Juha Kuokkalan korkeakoulu-ura alkoi ylioppilaskirjoitusten jälkeen vuonna 1996.

– Lukion jälkeen hain TKK:n tietotekniikan osastolle. En keksinyt oikein muutakaan, ja koulutusohjelma tuntui ihan kiinnostavalta. Sekin vaikutti, että olin ollut hyvä matematiikassa ja fysiikassa.

Kuokkala ahersi fuksivuotensa aikana matematiikan ja tietojenkäsittelyn peruskursseja, ja keväällä hän teki myös muutamia kielten kursseja. Opiskelu tuntui kuitenkin yksipuoliselta.

– Ekan vuoden jälkeen tuli välivuosi, kävin armeijan ja olin töissä. Tuli mietittyä, että mitä sitä maailmasta löytyy ja mikä voisi kiinnostaa. Hain puolihuolimattomasti Helsingin yliopistoon suomen kielen laitokselle, Kuokkala muistelee.

Pari seuraavaa vuotta Kuokkala opiskeli rinnakkain yliopistolla ja TKK:lla.

– Se onnistui aika kivuttomasti, pystyin järjestämään lukujärjestykset niin, että olin yhtenä päivänä yliopistolla ja toisena Otaniemessä. Ei tarvinnut niin paljoa säntäillä edestakaisin. Ne kurssit, jotka eivät sopineet kuvioon, tein kirjatentteinä.

Ja kaksi tutkintoa olisi siis tarkoitus saada valmiiksi?

– Kyllä se sellaisena korkeana tavoitteena on, ja molemmat tutkinnot ovatkin jo pitkällä. Parin viime vuoden aikana lingvistiikka on kuitenkin vetänyt enemmän puoleensa, ja TKK:n opinnot ovat jääneet vähemmälle.

Suomen kielen laitokselta Kuokkala on liukunut yhä enemmän suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen pariin. Sivuaineita alkaa olla jo iso liuta.

– Aloitin virolla, siitä vähitellen ajauduin muiden itämerensuomalaisten kielten pariin ja lopulta myös unkarin ja saamen kursseille. Vepsää, vatjaa ja karjalaa en pysty kovin paljoa itse autenttisesti tuottamaan, mutta ainakin kykenen tunnistamaan ja analysoimaan niitä.

Yhdistävä linkki tietotekniikan ja kielitieteen välillä löytyy yliopiston yleisen kielitieteen laitokselta, jossa Kuokkala on opiskellut kieliteknologiaa.

– Voisi ajatella, että siltä alalta löytyisi tulevaisuudessa työpaikkakin. Toisaalta minua kiinnostaa myös ihan puhdas kielentutkimus. Siinäkin voisi kyllä yrittää jollain lailla hyödyntää tietotekniikkaa.

Kuokkala miettii pitkään, miten kahden eri opiskelualan yhdistäminen vaikutti omaan opiskelijaidentiteettiin.

– Kyllä siinä tavallaan kaksoisidentiteetti oli ensimmäisinä vuosina. Etenkin alkuun ajatus humanistiteekkarista oli tietynlainen vitsi. Mutta kaikkeen tottuu ja kaikki vitsit vanhenevat, Kuokkala naurahtaa.

Aina löytyy ihmisiä, jotka jaksavat ihmetellä Kuokkalan alayhdistelmää.
Tyypillinen kysymys on, miten kahden noin ’erilaisen’ alan yhdistäminen onnistuu. Kuokkala huomauttaa, ettei hänen opiskelualojensa välillä lopulta ole niin suurta eroa.

– Humanistisen tiedekunnan ainevalikoima on kirjava. Tuntuu, että suomen tai fennougristiikan opiskelijat ovat eri porukkaa esimerkiksi kirjallisuutta tai kansanperinnettä tutkivien ’kulttuurihumanistien’ kanssa. Kielitiede on kuitenkin eksaktimpaa, ja voisi ajatella, että se on loppuen lopuksi joiltain osin lähempänä tekniikkaa tai matematiikkaa kuin perinteisiä humanistisiksi miellettäviä aineita.

Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksella on mahdollista keskittyä myös esimerkiksi tekstin- ja keskusteluntutkimukseen tai suomen kielen opettamiseen vieraana kielenä, mutta Kuokkalaa ovat viehättäneet alusta alkaen vanhaa fennistiikan tutkimusperinnettä jatkavat alueet.

– Kielessä on kaikkein eniten kiinnostanut variaatio ja kielen historia. Ja sukukielten opiskelu tarjoaa tietenkin variaatiota vähän laajemmassa mittakaavassa.

Juha Kuokkala toteaa, että vaikka hän onkin liukunut humanismin puolelle, pitää pieni teekkarikin siellä sisällä vielä meteliä.

Haalareitakin on kaksin kappalein.

– TKK:lla haalarien hankkiminen oli itsestään selvyys. Aika pitkään ajattelin, että pärjään niillä, mutta sitten innostuin hankkimaan myös Siulan vihreät haalarit.

Innostus heräsi, kun Kuokkala teki opiskelukavereittensa kanssa suomen ja sukukielten opiskelijoiden ainejärjestön Siulaset-lehteen suuren Tekniikan Maailma -tyylisen haalarivertailun, jossa eri vuosimalleja syynättiin tärkeiden ominaisuuksien suhteen aina taskutilavuudesta vedenpitävyyteen.

– Ajattelin, että seuraavan vuoden haalarien tilauksessa olisi otettu oppia kaikkien aiempien Siula-haalarien puutteista, mutta mitä vielä. Jouduin itse asiassa hankkimaan myöhemmin vielä toiset vihreät, ennen kuin taso oli lähelläkään teekkarimallia.

Entä valikoituvatko nykyisin päälle Siulan vihreät vai TIK:n mustat haalarit?

– Aika vähän niitä on tullut käytettyä. Fuksiaisissa, vappuna ja laskiaisena olen käyttänyt Siulan haalaria, koska olen liikkunut niissä porukoissa. Voisi tietysti välillä yllättää ja laittaa päälle mustan TIK:n haalarin, sillä voisi erottua hyvin joukosta. Mutta tupsulakkia olen kyllä vappuna aina käyttänyt.

Vuosien varrella Kuokkala on havainnut, että Otaniemen yhteisöllisyys on omaa luokkaansa.

– Tuntuu, että TKK:lla on vahvempi yhteisöllisyyden perinne, fuksit otetaan selkeästi mukaan heti alussa. Itsekin olin fuksivuonna jonkin verran mukana Tietokillan toiminnassa. Humanistipiireissä yksilöllisyys painottuu enemmän, oma opiskelijayhteisö ei ole niin vahva.

Mistä erot sitten oikein johtuvat?

– TKK on jotenkin yhtenäisempi, siellä on sitä tekniikkaa koko pulju, Helsingin yliopisto taas on laaja-alainen kompleksi, jossa on kaikkea folkloristiikasta lääketieteeseen.
Kuokkala huomauttaa, että yliopiston puolella yhteisöllisyyttä tulee siitä, että laitokset ovat pieniä.

– Piirit ovat pienemmät, minkä ansiosta täällä on helpompi tutustua ihmisiin ja opettajiin. Etenkin suomalais-ugrilainen laitos on niin pieni, että melkein kaikki tuntevat toisensa. TKK:n peruskurssilla voi olla useampia satoja opiskelijoita, kun taas suomen kielen laitoksen suurimmilla fuksikursseilla on ehkä kuutisenkymmentä osallistujaa. Suomalais-ugrilaisella laitoksella kaikki kurssit ovat pienkursseja. Jos kurssilla on yli kymmenen ihmistä, niin se on jo massaluento.

Kuokkala arvelee, ettei yhteisöllisyyden väkinäiseen lisäämiseen humanistisilla aloilla ole tarvetta, koska halukkaat voivat lähteä mukaan järjestötoimintaan.

– Tosin kun fukseja ei voimakkaasti vedetä mukaan, niin epävarmemman ei välttämättä tule lähdettyä toimintaan, vaikka kiinnostusta olisikin.

Kuokkala itse on ollut aktiivisesti mukana etenkin Siulan toiminnassa.

– Olen toiminut muun muassa sihteerinä, jäsensihteerinä ja Osma-vastaavana, joka pitää yhteyttä muiden yliopistojen suomenopiskelijoihin.

Tietotekniikkataitojaan Kuokkala on päässyt hyödyntämään järjestön atk- ja www-vastaavana esimerkiksi väsäämällä tietokannat yhdistyksen jäsenrekisterin ja kirjastoluettelon ylläpitoon. Myös julkaisutekniikka on tullut tutuksi Siulan laulukirjaa painokuntoon toimittaessa sekä sukukansatietoutta popularisoivan Alkukoti-lehden taittajan työssä.

Kahden opiskelupaikan erot kokenut Kuokkala on havainnut myös sukupuolten epätasaisen jakautumisen opintoalojen välillä.

– Tietoteekkareista suuri enemmistö on miespuolisia, tyttöjä saattaa olla ehkä yksi kymmenestä, kun taas suomen ja sukukielten opiskelijoissa suhde on melkein päinvastainen. Joku voisi tietysti epäillä, että tässä piilee syy siihen, miksi olen viime aikoina viihtynyt enemmän humanistipuolella. Täytyy myöntää, että ei se kyllä ole suuremmin häirinnytkään, Kuokkala vitsailee.