Polyteekkari

Haluan vakuutuksen koulu- ja työpaikkakiusaamisen varalta. Voisin pulittaa siitä kymmenyksiä palkastani, sen verran ikävää kiusatuksi tuleminen on.

Minua ei ole koskaan kiusattu – ennen viime kevättä. Keväällä matkustin erääseen kurssikeskukseen tekemään lopputyötäni. Aluksi yritin tutustua kahteen muuhun opiskelijanaiseen, jotka olivat ainoat keskuksen naispuoliset osallistujat. He eivät tunteneet toisiaan aiemmin, kuten en minäkään heitä. Rupattelin, kyselin ja vitsailin, yritin olla kiva ja rento, niin kuin uusien ihmisten kanssa ollaan. Kun huomasin, ettei yritykseni tuota tulosta, vetäydyin työhöni ja ihmettelin mikä minussa on vikana. Yhteiset hetket ruokalassa ja taukopaikoilla olivat tuskaisia, kun en tiennyt miten olla. Aloinkin pakoilla heidän kohtaamistaan, mikä ei ollut vaikeaa, sillä he eivät katsoneetkaan minuun päin, vaikka saatoimme syödä samassa pöydässä. Minua ei kutsuttu kahville, saunaan, kauppareissulle, ei mihinkään. Neljäntenä päivänä tuli itku, viidentenä päivänä soitin avomiehelleni ja valitin tuntevani itseni aivan vainoharhaiseksi: eihän minua ole koskaan kiusattu, eikä varmaan nytkään, kuvittelen vaan kaiken.

Koulukiusaaminen on traumaattinen kokemus, möykky kurkusta ei sula vuosienkaan saatossa. Koulukiusatun itsetunto on saanut lähtemättömän kolauksen. Olen kuitenkin kuullut, että myös koulukiusaajat ahdistuvat muistellessaan kouluaikoja: omatunto kun painaa mieltä. Ällistyttävää on, ettei kiusaaminen ole koulujen vitsaus, vaan sivistyneet akateemiset ihmisetkin jaksavat päivät pääksytysten rusentaa opiskelija- tai työkavereitaan. Kiusaaminen ei enää aikuisena ole fyysistä: mahaan potkiminen on muuttunut piikittelyksi, ulossulkemiseksi tai huomiotta jättämiseksi. Pahinta olikin juuri poissulkemisen tunne. Olin kuin en olisi ollutkaan, näkymätön heille ja itselleni. He sulkivat minut pois, mutta myös minä aloin vältellä yhteisiä tilanteita. Noidankehä oli valmis.

Itse rohkaistuin ja kerroin tuntemuksistani naisille, kun olimme jo matkalla kotiin. Kun matkaa oli kestänyt kaksi tuntia, eikä kumpikaan ollut puhunut minulle sanaakaan omatoimisesti, kakistin, että minusta tuntui pahalta, etteivät he huomioineet minua koko viikon aikana. Olin sikarohkea. Kun he hämmästyneinä kielsivät huomanneensa, että minulla oli ollut paha olo ja etteivät he tienneet minun halunneen seuraa, ratkesin itkemään.

Tilanne helpottui, kun sain ulos kaikki mieltäni painaneet asiat, ja muutaman tunnin selvittelyjen jälkeen asia olikin loppuun käsitelty. Olemme tavanneet toisemme kurssin jälkeen ja viettäneet kivan illan yhdessä. Kokemus oli kuitenkin sen verran järkyttävä, että ottaisin tuon kiusaamisvakuutuksen, jos sellaisia vain olisi saatavilla. Aina kun ei ole tarpeeksi puhtia ottaa asiaa puheeksi, vaikka pitäisi.

Olen sittemmin lukenut, että koulukiusatuissa on jotain outoa tai kiusattu ei sovi joukkoon. Kuulemma kurssikeskuksessa olleista naisista oli outoa, että tein lopputyötäni, vaikka ulkona oli kesän ensimmäiset lämpimät päivät.

Kirjoittaja on TKY:n sosiaalipoliittinen sihteeri.




	Möykky ja poru Hanna Härkönen Haluan vakuutuksen koulu- ja työpaikkakiusaamisen varalta. Voisin pulittaa siitä kymmenyksiä palkastani, sen verran ikävää kiusatuksi tuleminen on. Minua ei ole koskaan kiusattu – ennen viime kevättä. Keväällä matkustin erääseen kurssikeskukseen tekemään lopputyötäni. Aluksi yritin tutustua kahteen muuhun opiskelijanaiseen, jotka olivat ainoat keskuksen naispuoliset osallistujat. He eivät tunteneet toisiaan aiemmin, kuten en minäkään heitä. Rupattelin, kyselin ja vitsailin, yritin olla kiva ja rento, niin kuin uusien ihmisten kanssa ollaan. Kun huomasin, ettei yritykseni tuota tulosta, vetäydyin työhöni ja ihmettelin mikä minussa on vikana. Yhteiset hetket ruokalassa ja taukopaikoilla olivat tuskaisia, kun en tiennyt miten olla. Aloinkin pakoilla heidän kohtaamistaan, mikä ei ollut vaikeaa, sillä he eivät katsoneetkaan minuun päin, vaikka saatoimme syödä samassa pöydässä. Minua ei kutsuttu kahville, saunaan, kauppareissulle, ei mihinkään. Neljäntenä päivänä tuli itku, viidentenä päivänä soitin avomiehelleni ja valitin tuntevani itseni aivan vainoharhaiseksi: eihän minua ole koskaan kiusattu, eikä varmaan nytkään, kuvittelen vaan kaiken. Koulukiusaaminen on traumaattinen kokemus, möykky kurkusta ei sula vuosienkaan saatossa. Koulukiusatun itsetunto on saanut lähtemättömän kolauksen. Olen kuitenkin kuullut, että myös koulukiusaajat ahdistuvat muistellessaan kouluaikoja: omatunto kun painaa mieltä. Ällistyttävää on, ettei kiusaaminen ole koulujen vitsaus, vaan sivistyneet akateemiset ihmisetkin jaksavat päivät pääksytysten rusentaa opiskelija- tai työkavereitaan. Kiusaaminen ei enää aikuisena ole fyysistä: mahaan potkiminen on muuttunut piikittelyksi, ulossulkemiseksi tai huomiotta jättämiseksi. Pahinta olikin juuri poissulkemisen tunne. Olin kuin en olisi ollutkaan, näkymätön heille ja itselleni. He sulkivat minut pois, mutta myös minä aloin vältellä yhteisiä tilanteita. Noidankehä oli valmis. Itse rohkaistuin ja kerroin tuntemuksistani naisille, kun olimme jo matkalla kotiin. Kun matkaa oli kestänyt kaksi tuntia, eikä kumpikaan ollut puhunut minulle sanaakaan omatoimisesti, kakistin, että minusta tuntui pahalta, etteivät he huomioineet minua koko viikon aikana. Olin sikarohkea. Kun he hämmästyneinä kielsivät huomanneensa, että minulla oli ollut paha olo ja etteivät he tienneet minun halunneen seuraa, ratkesin itkemään. Tilanne helpottui, kun sain ulos kaikki mieltäni painaneet asiat, ja muutaman tunnin selvittelyjen jälkeen asia olikin loppuun käsitelty. Olemme tavanneet toisemme kurssin jälkeen ja viettäneet kivan illan yhdessä. Kokemus oli kuitenkin sen verran järkyttävä, että ottaisin tuon kiusaamisvakuutuksen, jos sellaisia vain olisi saatavilla. Aina kun ei ole tarpeeksi puhtia ottaa asiaa puheeksi, vaikka pitäisi. Olen sittemmin lukenut, että koulukiusatuissa on jotain outoa tai kiusattu ei sovi joukkoon. Kuulemma kurssikeskuksessa olleista naisista oli outoa, että tein lopputyötäni, vaikka ulkona oli kesän ensimmäiset lämpimät päivät. Kirjoittaja on TKY:n sosiaalipoliittinen sihteeri.