Polyteekkari

YUP: Leppymättömät. Suomen Jethro Tull on jälleen vaihtanut rokkivaihteen silmään. Mutkia ei kuitenkaan vieläkään ole oiottu, vaan kurvit hoidetaan renkaat ulvoen.

Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit nousi suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään lopunajan merkkejä enteilleellä Normaalien maihinnousu -albumillaan, joka kohosi ilmestymisviikollaan aina albumilistan piikkipaikalle.

Maihinnousua seurannut, Lauluja metsästä -otsaketta kantava kokonaisuus ylsikin sitten jo kultalevyyn oikeuttavaan myyntiin saakka.

Nyt YUP tarjoilee kansalle uutukaistaan. Metsien laulujen rauhallisemmat teemat ovat jääneet vähemmälle, kun yhtye on ottanut muutaman askeleen taaksepäin kaahailukelpoiselle, vankemmalle maaperälle. Yhtyeen keulahahmo Jarkko Martikainen korosti useissa yhteyksissä levytysprosessin aikana lähestymistavan olevan yhtyekeskeinen. Tämän myös huomaa. Leppymättömät kuulostaa raikkaalta, vapautuneelta kokonaisuudelta, jossa itse biiseille annetaan tilaa – aspekti, joka edeltäjänsä hiotusta, teutonisesta täsmätoteutuksesta tuntui paikoin puuttuvan.

Levyn avaava, ensimmäinen singlelohkaisu Joutilas tyhjentää käytännöllisesti katsoen pöydän kertalaakista. Luulot pois ottavan kitarateeman jälkeen siirrytään YUP:lle ominaiseen, suomalaiseen kansanmusiikkiin kallistuvaan äänimaailmaan, josta vapaudutaan tarttuvaan kertosäkeeseen.

Massiivisista teemasta ja kertosäkeestä huolimatta Joutilas jää levyn rauhallisempaan kastiin, siitä pitävät huolen muun muassa Pahassa paikassa ja Voi hyvä luoja mitä nyt? -otsakkeiset kaahailut, jotka tuovat paikoin mieleen 90-luvun puolivälin, Homo sapiens -levyn aikaisen YUP:n. Mukavaa kontrastia muutoin raskassoutuiselle levylle tuo levyn loppupuolen Jos saisin kolme elämää.

Suurista nykyajan suomalaisista rocklyyrikoista puhuttaessa nousee nykyisin myös Jarkko Martikaisen nimi Ismo Alangon, A. W. Yrjänän ja Tuomari Nurmion rinnalle. Eikä syyttä. Martikainen tunnettiin aiemmin absurdien tarinoiden kertojana, jonka teksteissä vilisivät niin beelsebubit, wolandit kuin lee harvey oswalditkin. Myöhemmissä teoksissaan Martikainen on siirtynyt enemmän todellisuuteen pohjaaviin aiheisiin. Leppymättömillä hän tuntuu päässeen jälleen aiempaa lähemmäksi sarkasmia tihkuvien tarinoiden ja kärkevän yhteiskuntakritiikin optimaalista liittoa. Joutilas-kappaleessa Martikainen nauraa onnistuneesti nykyihmisten ylimalkaiselle rahanpalvonnalle ja laumasieluisuudelle esittelemällä yleisölleen miljoonansa polttaneen menestyjän. Pahassa paikassa -teksti vuorostaan kritisoi nykyeloon kuuluvaa omaan pussiin pelaamista. Leppymättömien löytäessä tiensä ihmisten levyhyllyyn useampi ihminen siirtynee peilin eteen kuultuaan Martikaisen varoitukset.

En päättyessä tään, käy muuta pyytämään.




	Leppymätön outolintu jatkaa lentoaan Panu Kontkanen [email protected] YUP: Leppymättömät. Suomen Jethro Tull on jälleen vaihtanut rokkivaihteen silmään. Mutkia ei kuitenkaan vieläkään ole oiottu, vaan kurvit hoidetaan renkaat ulvoen. Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit nousi suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään lopunajan merkkejä enteilleellä Normaalien maihinnousu -albumillaan, joka kohosi ilmestymisviikollaan aina albumilistan piikkipaikalle. Maihinnousua seurannut, Lauluja metsästä -otsaketta kantava kokonaisuus ylsikin sitten jo kultalevyyn oikeuttavaan myyntiin saakka. Nyt YUP tarjoilee kansalle uutukaistaan. Metsien laulujen rauhallisemmat teemat ovat jääneet vähemmälle, kun yhtye on ottanut muutaman askeleen taaksepäin kaahailukelpoiselle, vankemmalle maaperälle. Yhtyeen keulahahmo Jarkko Martikainen korosti useissa yhteyksissä levytysprosessin aikana lähestymistavan olevan yhtyekeskeinen. Tämän myös huomaa. Leppymättömät kuulostaa raikkaalta, vapautuneelta kokonaisuudelta, jossa itse biiseille annetaan tilaa – aspekti, joka edeltäjänsä hiotusta, teutonisesta täsmätoteutuksesta tuntui paikoin puuttuvan. Levyn avaava, ensimmäinen singlelohkaisu Joutilas tyhjentää käytännöllisesti katsoen pöydän kertalaakista. Luulot pois ottavan kitarateeman jälkeen siirrytään YUP:lle ominaiseen, suomalaiseen kansanmusiikkiin kallistuvaan äänimaailmaan, josta vapaudutaan tarttuvaan kertosäkeeseen. Massiivisista teemasta ja kertosäkeestä huolimatta Joutilas jää levyn rauhallisempaan kastiin, siitä pitävät huolen muun muassa Pahassa paikassa ja Voi hyvä luoja mitä nyt? -otsakkeiset kaahailut, jotka tuovat paikoin mieleen 90-luvun puolivälin, Homo sapiens -levyn aikaisen YUP:n. Mukavaa kontrastia muutoin raskassoutuiselle levylle tuo levyn loppupuolen Jos saisin kolme elämää. Suurista nykyajan suomalaisista rocklyyrikoista puhuttaessa nousee nykyisin myös Jarkko Martikaisen nimi Ismo Alangon, A. W. Yrjänän ja Tuomari Nurmion rinnalle. Eikä syyttä. Martikainen tunnettiin aiemmin absurdien tarinoiden kertojana, jonka teksteissä vilisivät niin beelsebubit, wolandit kuin lee harvey oswalditkin. Myöhemmissä teoksissaan Martikainen on siirtynyt enemmän todellisuuteen pohjaaviin aiheisiin. Leppymättömillä hän tuntuu päässeen jälleen aiempaa lähemmäksi sarkasmia tihkuvien tarinoiden ja kärkevän yhteiskuntakritiikin optimaalista liittoa. Joutilas-kappaleessa Martikainen nauraa onnistuneesti nykyihmisten ylimalkaiselle rahanpalvonnalle ja laumasieluisuudelle esittelemällä yleisölleen miljoonansa polttaneen menestyjän. Pahassa paikassa -teksti vuorostaan kritisoi nykyeloon kuuluvaa omaan pussiin pelaamista. Leppymättömien löytäessä tiensä ihmisten levyhyllyyn useampi ihminen siirtynee peilin eteen kuultuaan Martikaisen varoitukset. En päättyessä tään, käy muuta pyytämään.