DocPoint-dokumenttielokuvafestivaali juhlii tänä vuonna viisivuotista taivaltaan. Festivaaleja vietetään 25-29. tammikuuta. Ohjelmistossa kotimaisten elokuvien osuus on suuri, mutta myös ulkomaisia, erityisesti Japanista ja Portugalista hankittuja elokuvia nähdään runsaasti.

Suomalaisia elokuvia nähdään etenkin oppilastyösarjassa ja kotimaisessa esityssarjassa. Tunku kotimaiseen esityssarjaan oli kova, sillä esivalintaan ilmoittautuneista 118 elokuvasta vain 18:lle löytyi tilaa festivaalien ohjelmistosta. Oppilastyösarjassa nähdään 10 elokuvaa. Muita kotimaisia elokuvia nähdään DocPointin erikoisnäytöksissä.

Festivaaleilla esitetään kaikkiaan reilut sata elokuvaa 21:sta eri maasta. Päävieraaksi on tänä vuonna lupautunut Frederick Wiseman. Helsingin keskustan valloittava festari pyrkii viime vuoden tapaan rikkomaan 20 000 katsojan rajan.

Ennakkoliput elokuvateatteri Forumista ja Tennispalatsista. Festivaalin aikaan lippuja saa teattereista, joissa elokuvia esitetään.

Amerikassa kaikki on suurempaa: autot, lihavuusongelmat, vaalikampanjat, valheet vaalikampanjoissa… Tällä kertaa vaalitaistelua viritellään Newarkissa Yhdysvaltain itärannikolla.



Yhdysvaltojen ulkopolitiikan strategiana on viimevuosina ollut viedä demokratiaa sen pulasta kärsiviin maihin. Onkohan demokratian määrä eräänlainen nollasummapeli, sillä Street Fight-dokumentissa esitetty vaalikampanja rikkoo jopa demokraattisen prosessin perussääntöjä. Ehkäpä Yhdysvallat on vienyt oman demokratiansa ulkomaille.
Newarkissa tilanne on seuraava: 32-vuotias Cory Booker on haastamassa 16 vuotta kaupunkia hallinneen Sharpe Jamesin. Booker on lakimies, joka yliopistoaikoinaan pelasi myös amerikkalaista jalkapalloa. Ulospäin suuntautuneen ja sanavalmiin Bookerin vaalitaktiikkana on aluksi kiertää ovelta ovelle puhumassa ihmisille. Kampanjan sävel tulee heti alussa selville. Bookerin kiertäessä kerrostalon ovilla joku Jamesin kannattajista lähettää poliisin paikalle. Eikä kysymys ole mistään tavallisesta poliisipartiosta, vaan paikalle saapuu jopa korkea-arvoinen poliisikomentaja.

Jamesin joukkojen otteet ovat muutenkin todella likaisia koko vaalitaistelun aikana. Ne loukkaavat esimerkiksi selvästi lehdistön vapautta tämän tästä. Tämän seurauksena Jamesin kampanjan lehdistöpäällikkö vaikuttaa yhdessä vaiheessa olevan valmis ottamaan lopputilin. Myös Newarkin poliisi osallistuu aktiivisesti Jamesin tukemiseen esimerkiksi sulkemalla sopivasti yökerhon, jossa Bookerin tukijoukkojen oli tarkoitus kokoontua.

Marshall Curryn dokumentti on taas kerran sellaista tavaraa, jota kukaan ei kehtaisi edes keksiä. Marshall tyytyy seurailemaan Newarkissa vaalityötä tekevää Bookeria muutaman askeleen perässä. Hän käy muutaman kerran myös Jamesin vaalitilaisuudessa, mutta joutuu melkein joka kerran ongelmiin kameransa kanssa. Mitään kovin erityistä lavastamisen tunnetta dokkarista ei välity. Jos haluaa nähdä jotain todella kummallista, tämä kannattaa käydä katsomassa.

Joskus 1990-luvulla Enronissa välähti: “Tehdäänpä energialiiketoiminnasta mediaseksikästä!’ Huonostihan siinä kävi.



Enron oli uskomaton rakennelma. Sen oli tarkoitus mullistaa energialiiketoiminta pysyvästi ensin Yhdysvalloissa ja sitten koko maailmassa. Siitä piti tehdä maailman johtava energiakauppias. Tähän tarkoitukseen piti käytettämän tietoverkkoa, jota kutsutaan… hmm… internetiksi. Alussa kaikki meni hyvin, ja investoijat ja osakemarkkinat olivat haltioissaan. Osakekurssi nousi, ja vain taivas piti oleman rajana yhtiölle, joka oli ’keksinyt’ aivan mullistavan tavan tehdä kauppaa kaikenlaisilla energiatuotteilla. Johtajat sen kuin rikastuivat, ja kaikki oli hyvin. Kuulostaako tutulta?

Sitten nuori taloustoimittaja Bethany McLean alkoi haistaa palaneen käryä, koska hän ei ymmärtänyt, mistä Enronin miljoonat tilinpäätökseen tulivat. Hän muun muassa soitti Enronin pääjohtajalle udellakseen asiaa. Pääjohtaja ei halunnut kommentoida mitään, mutta sen sijaan yhtiö lennätti kaksi kirjanpidosta vastaavaa henkilöä tapaamaan McLeania. Asiaa selviteltiin, eikä McLean vieläkään ymmärtänyt, mistä oli kyse, joten hän laittoi yhtiötä käsitelleen juttunsa otsikoksi ’Is Enron overpriced?’ Juttu sai Enron-lumipallon vyörymään. Laakson pohjalla odotti Yhdysvaltojen kautta aikojen suurin kirjanpitoskandaali. Jutun voi muuten käydä lukemassa internetistä.
Tätä dokumenttia voisi kuvailla sanoilla ’a must see’. Niin ällistyttävää materiaalia dokumentissa näytetään. On vaikea olla kirjoittamatta koko juonta arvosteluun, sillä niin negatiivisella tavalla kutkuttava se on, että se todellakin pilaisi katsojan ilon seurata tarinaa, jota kukaan käsikirjoittaja ei kehtaisi kehittää omasta päästään. Toimintaa Enronissa on vaikea kuvailla, niin pahasti liikkeenhoidon etiikka yhtiössä pääsi katoamaan. Yhtiön on kyllä tarkoitus tuottaa arvon nousua omistajilleen, mutta ei sentään aivan keinolla millä hyvänsä.

Ainoa mitä voi oikeastaan liikoja paljastamatta sanoa on, että yhtiön täydelliseen romahdukseen liittyvät muun muassa Kalifornian sähkökatkokset, Arnold Schwarzenegger, Bushien perhe, ihmeelliset internet-videovuokraus-hankkeet, valtava, hyödyttömänä Intiassa seisova kaasuvoimalaitos ja ne noin miljardi dollaria, jotka Enronin johtajat yhtiöstä niistivät samalla, kun tavalliset työtekijät menettivät työpaikkansa ja eläke-etuutensa.

Peå Holmquist ja Suzanne Khardalian kuvaavat dokumentissaan Vandana Shivan taistelua intialaisen maanviljelijän puolesta suuria kansainvälisiä yrityksiä vastaan.

Vanadana Shivan elämäntehtävänä on ajaa ylikansalliset jättiyhtiöt pois intialaisen maaviljelijän kimpusta. Keinoina olivat valistus, kasvilajikkeiden jalostus omin päin Intiassa ja vaikuttaminen erilaisissa kokouksissa ympäri maailmaa.

Dokumentin antaman kuvan mukaan intialainen farmari todella tarvitseekin puolustajaa. Pahimpana ongelmana näyttää olevan joidenkin maaviljelijöiden katastrofaalinen velkaantuminen, joka johtaa usein itsemurhiin. Usein velkaantumisen aiheuttaa siirtyminen perinteisistä tuotantomenetelmistä ja lajikkeista länsimaisten yhtiöiden markkinoimiin menetelmiin ja lajikkeisiin.

Maaviljelijät houkutellaan uusien geenimanipuloitujen kasvien käyttöön lupailemalla suurempia tuottoja ja suurempaa vaurautta. Ikävänä puolena on, että uusien laboratorioissa kehitettyjen lajikkeiden käyttö maksaa, ja ainoa keino kattaa aloituskustannukset on ottaa lainaa. Kun luvattuja rikkauksia ei sitten tulekaan, viljelijöille ei jää oikeastaan mitään. Suurin mörkö dokumentissa on ylikansallinen, geenimanipuloituja lajikkeita kehittävä Monsanto-yhtiö. Loppupuolella dokkaria myös Coca-Cola saa ansaitsemaansa huomiota.

Ohjaajien asenteellisuus näkyy dokumentin alusta lähtien. Kun vieraillaan haastattelemassa tutkimuslaboratoriossa työskentelevää miestä, taustalla soiva musiikki muuttuu uhkaavaksi. Kun palataan takaisin Intiaan, musiikki on taas rentoutuneen hilpeää. Ei ole epäselvää, mitä mieltä ohjaaja on geenimanipuloidusta ruoasta.

Alun ärsyttävästä asenteellisuudesta huolimatta dokumentissa annetaan puheenvuorot melko tasapuolisesti kaikille osapuolille. Monsaton Intian osaston viestintä tosin jauhaa kameralle suuryrityksiltä tuttua tyhjää viestintäjargonia. Mutta mitä muuta viestinnästä vastaava henkilö voisi tehdä kuin toistella pomojen määrittelemää viestintäpolitiikkaa?

Tasapuolisuuden nimissä kaikille osapuolille annetaan myös yhtäläinen mahdollisuus itsensä munaamiseen. Kaikkien osapuolien itsensä munaamisen huippu filmillä lienee WTO:n kokouksen yhteydessä tapahtunut ’ruoka-aputoimitus’ ja käsirysy, jonka tiedotusvälineet taltioivat ansiokkaasti.

Bullshit on aika tavallista dokkari-kamaa ja teknisesti hyvin toteutettu. Tunnelma on ajoittain synkähkö, mutta niin on intialaisten maanviljelijöidenkin tilanne. Myös presidenttiehdokas Heidi Hautala vilahtaa nopeasti filmillä.