Vanha kotikaupunki nostaa tunteet pinnalle. Kerrankin tuli mojova riita anopin kanssa, kun hän olisi halunnut ajaa Etelä-Suomesta suoraan Lieksaan pysähtymättä Joensuussa. Kuka ilkeää ajaa Joensuun ohi pysähtymättä edes kahville? Ei kukaan muu kuin lieksalainen ja muut ei-joensuulaiset. Totta kai Joensuussa pitää käydä aina kun on mahdollisuus, mieluummin vielä jäädä yöksi. Entisessä kotikaupungissa käyminen kun on tapahtuma sinänsä.
Kuljen kaupunkia ristiin rastiin vain nähdäkseni sen ja sen talon tai sillan: lapsuuteni ja nuoruuteni pakottaa minut siihen. Muistojen rinkka hytkyy kaiken maailman muistoista: tuolla istuin katukivellä perjantai-iltaisin ja tuossa kahvilassa oli elämäni ensimmäiset sokkotreffit. Miksi tunteet jyräävät järjen, kun näkee entisen päiväkodin tai koulun? Enhän säpsähtele Helsingissäkään yksittäiselle talolle tai puistolle. Yksi syy lienee kotiseutuun liittyvät tunnelmat, jotka ryöpsähtävät tietoisuuteen kävellessäni tuttuja katuja. Kuten yleensäkin, tunnekuohuja liennyttää puhuminen jonkun kanssa. Mikäli minulla on seuraa, saa läsnäolija kuulla kaiken lapsuudestani ja nuoruudestani, vaikkei häntä edes kiinnostaisi.
Tunteet kai lienevät syynä siihenkin, ettei minusta entistä kotikaupunkia saisi muuttaa yhtään. Miksi sinne rakennetaan uutta tai korjataan vanhaa? Uudet sillat ja talot näyttävät tökeröiltä, suorastaa rienaavilta. Ne eivät millään sovi kaupunkikuvaan – eivät ainakaan siihen kaupunkikuvaan, jonka muodostin silloin ennen. Parasta olisi, jos lapsuuden ja nuoruuden paikat voisi muuttaa vaikka ulkoilmamuseoksi.
Voi vain arvailla, millaista on paluu kotiseudulle, jonka on joutunut jättämään sodan melskeeseen. Viime vuosikymmenellä useat suomalaiset kävivät katsomassa rajan taakse jäänyttä kotiseutuaan – monet eivät mahtaneet itkulleen mitään nähdessään entisestä kotitalostaan vain uuninhormit. Entä kotiinpaluu Suomeen tulleille pakolaisille? Mikäli minä joudun tunneryöpytykseen palatessani Joensuuhun, en voi kuin vain veikata, että paluu Somaliaan tai entiseen Jugoslaviaan on tunteiden space shot. Kauaskantoista ja ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä pakolaisten parissa olisivat esimerkiksi mielikuvaharjoittelut kotiinpaluusta jo täällä Suomessa. Inhimillistä olisi, että pakolaisille järjestettäisiin tilaisuuksia, joissa voi käydä läpi ajatuksia kotiseudusta vaikkapa muiden pakolaisten kanssa. Mahdetaankohan niitä järjestää, epäilen.
Kirjoittaja on TKY:n sosiaalipoliittinen sihteeri