”Mikä Jakobackassa on vikana?” mutisee muka-närkästynyt mies Nousukausi-komedian ennakkonäytännön päätyttyä. Kysymys jää vaivaamaan.

Pelkän elokuvan perusteella vastaisin, että ei kai mikään: lähiön asukkaat vaikuttavat sangen sympaattisilta, ja yksitoikkoinen betoniarkkitehtuurikin on elokuvan naispäähenkilön mielestä ”jotenkin tosi graafista”. Mutta oikeamman vastauksen tietääkseen pitäisi joskus itse käydä Jakomäessä.

Nuoret ja kauniit mutta toisistaan etääntyneet Katri (Tiina Lymi) ja Janne Saari (Petteri Summanen) tekevät elokuvassa ”elämysmatkan” Jakomäkeen. He haluavat näyttää itselleen ja muille, että uskaltavat kokea jotakin todella extremeä. He valitsevat roolimatkansa kohteeksi työttömän arjen eksoottisessa Itä-Helsingissä. ”Oikeassa” elämässä Saaret hurisuttavat kotona espressokeitintä ja syövät bileissä sushia muiden itsensä toteuttajien kanssa. Tosipaikan tullen näitä ”ystäviä” ei tosin näy mailla halmeilla.

Riemulomallaan Saaret luopuvat ulkoisen menestyksen tunnusmerkeistä ja saavat pankkikortin ja puvun tilalle verkkarit ja työttömyyspäivärahan. Elokuva pohtii, kuinka juppi sopeutuu työttömän brutaaliin arkeen. No, Jannesta tulee pizzakuski ja Katri hakee lohtua naapurista. Loppu ei yllätä.

Elokuvassa pelataan pitkälti kliseillä. Espoon tyylikäs chillailu-muzak ja keveä lasi-teräslavastus vaihtuvat Jakomäessä risahteleviin tuoleihin ja haikeanhilpeään Hurriganesiin.

Ihmiskuvaus on lämmintä mutta ei järin syvällistä. Varakkaat it-kaverit ovat itsekkäitä ilkimyksiä, Jakomäen naapurit taas rahattomia, hyväsydämisiä tampioita, joilla löytyy niin rikosrekisterissä, tatuoinneissa kuin mieskunnossakin. Mutta ehkä niin on, miltä näyttää, sillä kuvaus tehdään kohteita kunnioittaen ja todesti. Kari (Kari-Pekka Toivonen) ja Heikki (Juha Veijonen) ovat miehiä paikallaan.

Johanna Vuoksenmaa on aiemmin palkittu lyhytelokuvasta Taivas tiellä. Nousukausi on hänen esikoispitkä fiktio-ohjauksensa. Huumori toimii sujuvasti Peter Flinckenbergin kuvauksen kanssa. Käsikirjoitus on Mika Ripatin käsialaa. Tarinan onttoudet peittyvät suvereeniin näyttelijäntyöhön ja ohjauksen kepeyteen.

Ilmaisuvoimainen Tiina Lymi nähtiin jo Akvaariorakkaus-elokuvan pääosassa kymmenen vuotta sitten. Isänmaan toivoista ja Studio Julmahuvista tutuksi tulleelle Petteri Summaselle Nousukausi on ensimmäinen leffapääosa. Mies irrotteleekin takaa-ajoissa nautittavasti. Antti Virmavirta esittää ulottuvasti tarinan katalaa konnaa, matkailuyrittäjä Ilpo Heinoa.

Yksi ronski seksikohtaus nosti elokuvan ikärajaksi 15 vuotta. Taas sopii ihmetellä, miten väkivalta on vähemmän vahingollista. Perusvireeltään humaani Nousukausi uskoo ihmiseen, ja se kannattelee myös elokuvaa.