Lähetin taannoin pariin uutisryhmään meilin, jossa etsin ”eksoottisesta maasta” tulleita vaihto-oppilaita. Eräs saamani vastaus kuului kaikessa lyhykäisyydessään ”from oztralia – not v. exotic but itz hot”. Lähettäjästä oli otettava heti selvää.
Sähköpostin välityksellä kävi ilmi, että kyse oli australialaisesta arkkitehtivaihtarista Donna Wheatleystä. Sovimme tapaamisen ystävänpäiväksi, Brahen kentälle Helsingin Kallioon.
Muutama tovi ennen h-hetkeä puhelimeni soi. Donna pyytää minua liittymään vaihto-oppilasjoukkoon arkkitehtiosaston ala-aulaan, josta matka jatkuisi kohti Kalliota.
Saavuttuani arkkitehtiosastolle törmään eri maista tulleisiin ihmisiin. Joukkion keskeltä astuu esiin pitkä tummahiuksinen nuori nainen kysyen: ”Are you Panu?”
Donna on kotoisin alun perin Sydneystä mutta nyttemmin Melbournen liepeiltä. Kävellessämme bussipysäkille hän aloittaa: ”Tulin tänne puolivahingossa. Etsin koulua, jonne lähteä vaihtoon, mutten halunnut englanninkieliseen maahan. Löysin Teknillisen korkeakoulun kotisivut ja täytin webbihakemuksen. Opintoneuvojani kuitenkin kertoi, että TKK:lle pääseminen edellyttäisi hirvittävää paperisotaa, joten jätin asian sikseen. Sitten eräänä päivänä sain Suomesta sähköpostia, jossa kerrottiin, että minut oli hyväksytty.”
Kuten useimmilla, myös Donnalla oli ennakkoluuloja Suomea ja suomalaisia kohtaan. ”Totta kai luulin, että täällä on hirveän kylmä ja pimeä ja että ihmiset eivät puhu yhtään. Alun totuttelun jälkeen olen saanut kertoa tämän tästä kavereille kotimaahan, ettei asia niin ole. Mutta kallista täällä kyllä on”, Donna naurahtaa.
”Ja Helsinkihän on äärimmäisen kaunis kaupunki. Luulen sen johtuvan lumesta. Olen todella tyytyväinen, että tulin vuodenvaihteessa, koska nyt näen kaikki eri vuodenajat.”
Saavuttuamme Kallioon huomaamme olevamme etuajassa. ”Hei Panu, sinähän olet paikallinen. Tiedätkö mitään hyvää baaria?” kysyy joku joukkion jäsen. Tiedänhän minä.
Astuttuamme sisään aivan luistinradan välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan taiteilijaravintolaan Donna jatkaa: ”Tämähän on aivan uskomaton kaupunki. Täällä on aivan hirvittävä määrä baareja ja klubeja. Ja joukkoliikenne toimii myös yön pikkutunteina. Olenkin ollut ulkona joka viikonloppu…” Espoon Leppävaarassa asuva Donna myhäilee.
Taiteilijaravintolassa kun ollaan, täytyy myös kysyä jo mahdollisesti nautitusta suomalaisesta hengenravinnosta. ”Kiasmassa olen käynyt. Ja Alvar Aallon museossa”, Donna vastaa. ”Sen verran olen nauttinut korkeakulttuurista. Kävin kyllä Tavastialla katsomassa tiistaina Saybiaa. Mitä hyviä bändejä Suomessa muuten on?”
Kello alkaa lähestyä kuutta, yleisöluistelun alkamisajankohtaa. Ulkomaalaisista arkkitehtiopiskelijoista koostuva joukkio suuntaa ravintolasta Helsinginkatua pitkin Brahen kentälle. Heistä ja puheistaan voi aistia odottavan tunnelman. ”Alun perin minun piti olla Suomessa vain kuusi kuukautta, mutta miltei heti kävin kysymässä opintotoimistosta, voisinko jäädä koko vuodeksi. Se onnistui”, Donna kertoo. ”Toivottavasti ehdin kesällä nähdä myös muuta Suomea. Ja menenhän nyt keväällä Turkuun katsomaan jääkiekon MM-kisoja”, Donna suunnittelee luistimennauhoja sitoessaan, silminnähden tyytyväisenä kohdevalintaansa.