Polyteekkari

Suomen Yleisradion maailmanpalvelu (97,5 MHz) välittää kuultavaksemme valikoiman eri maiden valtiollisten radioyhtiöiden tuottamia ohjelmia, pääasiassa uutisia ja ajankohtaismakasiineja. Irakissa pari viikkoa sitten käynnistetty rähinä on muokannut kuivahkosta ajankohtaistaajuudesta varsinaisen synkän huumorin erikoisverkon: BBC:n reportaasit kuulostavat loputtomalta Monty Python -sketsiltä, Voice of America taas tuo mieleen South Parkin. Tämä on luonnollista, sillä näiden televisiosarjojen polttoaineenahan on nimenomaan ollut joukkotiedotuksen parodiointi. Yllättävä seikka sen sijaan voi olla, että irvailun kohteet tekevät sen vielä irvailijoitaankin paremmin – tai pahemmin.

Mahtoikohan kukaan oikeasti yllättyä esimerkiksi siitä, että Yhdysvaltojen johtamien koalitiovoimien kirurgisen tarkat ilmapommitusoperaatiot tuottivat jo karnevaalin ensimmäisinä päivinä sittenkin niitä paljon pelättyjä mutta kuulemma vältettävissä olevia siviiliuhreja. Pommi kun laajenevaisesta luonteestaan johtuen harvoin on mikään täsmätuhoase. Tai kummastuttaako ketään se, että irakilaiset pistävätkin hanttiin maahan tunkeutuvalle vapauttajalle. Vapauttaja on outo termi miehittäjälle ja uudelle potentiaaliselle väkivaltaorganisaatiolle. Tällaista hämmästelyn ilmapiiriä huokuu ainakin media. Siellä studioväki tärkeilevän korrektisti ja objektiivisen oloisesti pohtii näitä ja muita samantyylisiä kysymyksiä. Mietintöjen lopputulosten uutisarvon pitäisi olla jokaiselle varttuneelle ihmiselle nolla.

Turhauttavinta kaikessa mellastamisessa on tietysti se, ettei menneistä ole opittu juuri mitään. Hyökkäystä edeltänyt Yhdysvaltojen harjoittama liittolaisten vonkaaminen toi herkästi mieleen 1930-luvun ja Tsekkoslovakian sudeettialueiden liittämisen natsi-Saksaan. Asia kyllä hoidettiin diplomatian keinoin Münchenissä, mutta ainoastaan muodollisesti. Varsinaisesti asioita ajavana tekijänä oli voimapolitiikka. Alueliitokset ja niistä lopulta seurannut Böömin ja Määrin miehitys olisivat tapahtuneet ilman neuvottelujakin. Kansainväliselle yhteisölle tarjottiin kuitenkin mahdollisuus pitää kulisseja pystyssä, ja senhän yhteisö Iso-Britannian myötävaikutuksella teki. Tässä kohtaa on YK:n suoraselkäisyydelle kuitenkin nostettava hattua. Yhdysvallat ja sen kaverit toimivat Irakissa omin luvin, ilman maailmanjärjestön siunausta.

Siitä Münchenistä vielä: Siellähän se vonkamies G. W. Bushkin taisi taannoin poiketa myyntipuheitaan pitelemässä. Vetiköhän yhtä jyrisevän setin kuin se itävaltalainen räkäjarrumies noin 65 vuotta aikaisemmin.

Kirjoittaja opiskelee epäorgaanista kemiaa Teknillisessä korkeakoulussa.




	Idioottien karavaani Lassi Karvonen [email protected] Suomen Yleisradion maailmanpalvelu (97,5 MHz) välittää kuultavaksemme valikoiman eri maiden valtiollisten radioyhtiöiden tuottamia ohjelmia, pääasiassa uutisia ja ajankohtaismakasiineja. Irakissa pari viikkoa sitten käynnistetty rähinä on muokannut kuivahkosta ajankohtaistaajuudesta varsinaisen synkän huumorin erikoisverkon: BBC:n reportaasit kuulostavat loputtomalta Monty Python -sketsiltä, Voice of America taas tuo mieleen South Parkin. Tämä on luonnollista, sillä näiden televisiosarjojen polttoaineenahan on nimenomaan ollut joukkotiedotuksen parodiointi. Yllättävä seikka sen sijaan voi olla, että irvailun kohteet tekevät sen vielä irvailijoitaankin paremmin – tai pahemmin. Mahtoikohan kukaan oikeasti yllättyä esimerkiksi siitä, että Yhdysvaltojen johtamien koalitiovoimien kirurgisen tarkat ilmapommitusoperaatiot tuottivat jo karnevaalin ensimmäisinä päivinä sittenkin niitä paljon pelättyjä mutta kuulemma vältettävissä olevia siviiliuhreja. Pommi kun laajenevaisesta luonteestaan johtuen harvoin on mikään täsmätuhoase. Tai kummastuttaako ketään se, että irakilaiset pistävätkin hanttiin maahan tunkeutuvalle vapauttajalle. Vapauttaja on outo termi miehittäjälle ja uudelle potentiaaliselle väkivaltaorganisaatiolle. Tällaista hämmästelyn ilmapiiriä huokuu ainakin media. Siellä studioväki tärkeilevän korrektisti ja objektiivisen oloisesti pohtii näitä ja muita samantyylisiä kysymyksiä. Mietintöjen lopputulosten uutisarvon pitäisi olla jokaiselle varttuneelle ihmiselle nolla. Turhauttavinta kaikessa mellastamisessa on tietysti se, ettei menneistä ole opittu juuri mitään. Hyökkäystä edeltänyt Yhdysvaltojen harjoittama liittolaisten vonkaaminen toi herkästi mieleen 1930-luvun ja Tsekkoslovakian sudeettialueiden liittämisen natsi-Saksaan. Asia kyllä hoidettiin diplomatian keinoin Münchenissä, mutta ainoastaan muodollisesti. Varsinaisesti asioita ajavana tekijänä oli voimapolitiikka. Alueliitokset ja niistä lopulta seurannut Böömin ja Määrin miehitys olisivat tapahtuneet ilman neuvottelujakin. Kansainväliselle yhteisölle tarjottiin kuitenkin mahdollisuus pitää kulisseja pystyssä, ja senhän yhteisö Iso-Britannian myötävaikutuksella teki. Tässä kohtaa on YK:n suoraselkäisyydelle kuitenkin nostettava hattua. Yhdysvallat ja sen kaverit toimivat Irakissa omin luvin, ilman maailmanjärjestön siunausta. Siitä Münchenistä vielä: Siellähän se vonkamies G. W. Bushkin taisi taannoin poiketa myyntipuheitaan pitelemässä. Vetiköhän yhtä jyrisevän setin kuin se itävaltalainen räkäjarrumies noin 65 vuotta aikaisemmin. Kirjoittaja opiskelee epäorgaanista kemiaa Teknillisessä korkeakoulussa.