Liitu viistää pitkin luentotaulua uskomattomalla nopeudella, luennoitsijan seikkaillessa vektoriavaruuksien syövereissä. Opiskelijat ovat jälleen selvinneet viikonlopun riennoista, kuka palannut kotoaan maalta, kuka Helsingin yöelämästä. Vaikka väsyttää, on jaksettava keskittyä koska kerran paikan päälle on vaivauduttu. Onneksi paikalla on myös runsaasti opiskelijatovereita, joiden seurassa sessiosta muodostuu kertaheitolla huomattavasti viihdyttävämpi. Taululla kiemurteleva numeroiden ja kreikkalaisten kirjainten muodostama käärme alkaa vaikuttaa muutenkin liian raskaalta väsyneelle mielelle. Ehkä onkin vain parempi kopioida merkkihirviö vihkoon ja perehtyä asioihin tarkemmin myöhemmin. Samalla voikin kerrata kavereiden kanssa viime viikonlopun tapahtumat harmillisten epäselvyyksien välttämiseksi, eikä myöskään seuraavien juhlien suunnittelua kannata unohtaa. Huumori kukkii ja tuttujen toilailukertomuksista saa hyvät naurut. Kaikilla on hauskaa.

Vai onko? Tuntuu että monilta on päässyt unohtumaan luentojen olemassaolon perimmäinen syy: tarkoitus oppia uutta osaavan opettajan johdolla ja mahdollisuus elävöittää kirjasta löytyvää teoriaa ihmisnäkökulmasta. Allekirjoittanut ei liene ainoa, joka jatkuvasti törmää lähes jokaisella luennolla toistuvaan, keskittymisen kannalta erittäin häiritsevään ns. pölinärinki-ilmiöön, jonka rinnalla jopa luennoitsija itse saattaa jäädä altavastaajan asemaan äänenvoimakkuudessa. Luennoitsijat tohtivat harvemmin luennoilla käytäviin keskusteluihin puuttua, eikä myöskään opiskelijatovereiden kohteliailla huomautuksilla kovin pitkäikäistä vaimennusta todistettavasti saada aikaan. Valitettavasti kyseinen melu tuhoaa helposti muiden keskittymiskyvyn, ja se jos joku on todella vahingollista oppimiselle.

Haluaisin meidän kaikkien pitävän mielessä sen mahdollisuuden, että se edessäsi istuva väsyneen oloinen opiskelija onkin valinnut aikaisen herätyksen ainoastaan ehtiäkseen oppimaan päivän aihetta, sen sijaan että olisi jäänyt kotiinsa nukkumaan vielä tuntikausiksi. Kyseinen henkilö saattaa tällöin arvostaa opetusta jopa niin paljon, että haluaa kirjaimellisesti kuulla mitä luennoitsijalla on sanottavana. Hän ei kuitenkaan välttämättä ole samaan aikaan kiinnostunut taaemmalla rivillä istuvan porukan sosiaalisen elämän jännittävistä juonenkäänteistä tai paikallislehden viimeisimmistä leffa-arvosteluista. En myöskään usko luennoitsijoiden kokevan sitä erityisen loukkaavana, jos heidän opetustaan seurataan. Meidänkin kulttuurissamme kuuntelemista on joskus jopa pidetty kunnioittavana puhujaa kohtaan. Siispä vaikka verbaalinen sosiaalinen kanssakäyminen onkin elämänlaadun kulmakiviä, voisi sen mielellään jättää luentotauoille, vapaamuotoisempiin harjoitustilaisuuksiin tai jopa vapaa-ajalle.

Vaikka elämmekin yksilökeskeisyyden ja rajattoman kommunikaation kulta-aikaa, pieni panostus kanssaihmisten huomioonottamiseen olisi toivottavaa ellei jopa suotavaa. Lyhyen oppimäärän käytöstapojen peruskurssi ei myöskään varmasti tekisi pahaa tekniikan osaajillekaan.