Polyteekkari

Sokkotreffejä ei voita mikään! Sitä mukavaa, kevyttä kutketta ennen tuntemattoman kohtaamista, sitä hermostunutta sanailua kulmakuppilaan kävellessä ja ah, sitä riemua kun miellyttävä puheenaihe löytyy ja tunnelma hetkeksi suorastaan riistäytyy käsistä.

Kesällä intouduin deittailemaan niin palavasti, että saatoin buukata samalle päivälle useatkin tärskyt ja liihottaa kohtaamisesta toiseen kuin kunnon kiertokonsulentti ikään. Varasin webbipalveluista viriileimmät vesselit ja viikon, kaksi juosta jolkotin heppujen perässä ympäri kaupunkia.

Muuan jannu vei minut pikaiselle lounaalle kesken työpäivän, toisen kanssa viihdyin iltapäiväisen tunnin Unicafessa ja kolmannen kanssa kävin illallisella eräässä trendiruokalassa. Sen sijaan, että olisin joka kerralla mättänyt mahani täyteen murkinaa, tyydyin useasti vain imuttelemaan vuoroin siideriäni, vuoroin tupakkaani, ja seurailemaan kaverin ilmeitä tämän selitellessä omiaan. Harvasta kaverista olisi muuhun kuin siideriseuraksi ollutkaan, sillä usein olivat hepuilta menneet oma ulkonäkö ja urheilija-mallin ilmestys sekaisin kun olivat ilmoituksiaan taiteilleet.

Toinen ansa, johon lankesin, olivat kertomukset siitä, kuinka valmistuminen ”kaupan alalta” tai ”taiteen parista” oli käsillä ja kuinka sitä oli vasta aloitettu duunit hyväpalkkaisessa firmassa korkeaakin korkeammassa asemassa. Viikon jälkeen ymmärsin, että tekniikan alan opiskelija merkitsi samaa kuin ”toista vuotta Stadiassa” ja hyvä duuni paskantärkeilyä jonkin keskisuuren firman väliportaan osastopäällikkönä. ”Mä oon meillä oikeesti tosi tärkee tyyppi”, uskoutui meikäläiselle muuankin herra ääni matalana ja ilme vakavana.

Mutta toki oli joukossa yksi helmikin. Kyllä, otokseni oli valtava, melkeinpä tutkimuksellisesti merkittävä, mutta kokelaiden joukossa oli ainoastaan yksi, jonka seura ja läsnäolo veivät Pirkon hetkeksi mennessään. Kohtasimme kaverin kanssa kahdesti: Helteisenä heinäkuun alkuiltana istuimme lähibaarin terassilla ja nautimme väljähtynyttä kokista kädenlämpöisistä laseista lokkien kiljuessa taustalla. Kului muutama viikko, kunnes törmäsimme sattumalta vieraalla paikkakunnalla ja vietimme vajaan vuorokauden yhdessä, housut jalassa, nukkumatta sekuntiakaan. Mutta sitten... kesä loppui kuin seinään, taika katosi ja oli helppo jatkaa jälleen siitä mistä oli lähtenytkin. Deittipalveluihin en ole enää kajonnut.




	Sokkodeittailua Pirkko Perusöljy [email protected] Sokkotreffejä ei voita mikään! Sitä mukavaa, kevyttä kutketta ennen tuntemattoman kohtaamista, sitä hermostunutta sanailua kulmakuppilaan kävellessä ja ah, sitä riemua kun miellyttävä puheenaihe löytyy ja tunnelma hetkeksi suorastaan riistäytyy käsistä. Kesällä intouduin deittailemaan niin palavasti, että saatoin buukata samalle päivälle useatkin tärskyt ja liihottaa kohtaamisesta toiseen kuin kunnon kiertokonsulentti ikään. Varasin webbipalveluista viriileimmät vesselit ja viikon, kaksi juosta jolkotin heppujen perässä ympäri kaupunkia. Muuan jannu vei minut pikaiselle lounaalle kesken työpäivän, toisen kanssa viihdyin iltapäiväisen tunnin Unicafessa ja kolmannen kanssa kävin illallisella eräässä trendiruokalassa. Sen sijaan, että olisin joka kerralla mättänyt mahani täyteen murkinaa, tyydyin useasti vain imuttelemaan vuoroin siideriäni, vuoroin tupakkaani, ja seurailemaan kaverin ilmeitä tämän selitellessä omiaan. Harvasta kaverista olisi muuhun kuin siideriseuraksi ollutkaan, sillä usein olivat hepuilta menneet oma ulkonäkö ja urheilija-mallin ilmestys sekaisin kun olivat ilmoituksiaan taiteilleet. Toinen ansa, johon lankesin, olivat kertomukset siitä, kuinka valmistuminen ”kaupan alalta” tai ”taiteen parista” oli käsillä ja kuinka sitä oli vasta aloitettu duunit hyväpalkkaisessa firmassa korkeaakin korkeammassa asemassa. Viikon jälkeen ymmärsin, että tekniikan alan opiskelija merkitsi samaa kuin ”toista vuotta Stadiassa” ja hyvä duuni paskantärkeilyä jonkin keskisuuren firman väliportaan osastopäällikkönä. ”Mä oon meillä oikeesti tosi tärkee tyyppi”, uskoutui meikäläiselle muuankin herra ääni matalana ja ilme vakavana. Mutta toki oli joukossa yksi helmikin. Kyllä, otokseni oli valtava, melkeinpä tutkimuksellisesti merkittävä, mutta kokelaiden joukossa oli ainoastaan yksi, jonka seura ja läsnäolo veivät Pirkon hetkeksi mennessään. Kohtasimme kaverin kanssa kahdesti: Helteisenä heinäkuun alkuiltana istuimme lähibaarin terassilla ja nautimme väljähtynyttä kokista kädenlämpöisistä laseista lokkien kiljuessa taustalla. Kului muutama viikko, kunnes törmäsimme sattumalta vieraalla paikkakunnalla ja vietimme vajaan vuorokauden yhdessä, housut jalassa, nukkumatta sekuntiakaan. Mutta sitten... kesä loppui kuin seinään, taika katosi ja oli helppo jatkaa jälleen siitä mistä oli lähtenytkin. Deittipalveluihin en ole enää kajonnut.