Myös The Dears tulee Montrealista. Vokalisti Murray Lightburn on bändin eksentrinen johtohahmo, mikä käy ilmi lukuisista bändin kokoonpanon muutoksista sekä myös kansitekstin ensimmäiseltä sivulta: ”No Cities Left performed by The Dears / Written and Directed by Murray A. Lightburn”. Lightburn kuulostaa välillä erehdyttävästi Morriseyltä, ja vaikka osa kappaleista, kuten Lost In The Plot, onkin velkaa Smithseille, niin mistään abba-teenseistä ei voida puhua.

No Cities Left on kiinnostavalla tavalla teatraalista kabaree- ja chanson-laulelmien yhdistelyä post-rockiin ja chamber popiin. Tunnelmaa häiritsee kuitenkin musiikillinen epäjatkuvuus. Aluksi kappaleet eivät tunnu liittyvän toisiinsa, mutta levyä useita kertoja kuunneltua kappaleiden välille alkaa muodostua side. Sen sijaan lyriikoissa on paikoin sellaista kliseisyyttä, että Smithsit kääntävät hautojaan.

Kappaleet kuten Who Are You, Defenders of The Universe, Never Destroy Us sekä Warm and Sunny Days ovat hienoja teoksia. Lisäksi useiden biisien instrumentaaliosuuksiin on kiinnitetty todella huomiota, kuten noise-alkuisessa Pinned Togetherissa, Falling Apartissa sekä kauniissa 22: The Death Of All The Romancessa. Postcard From Purgatoryn alku tarjoaa déjà vun kaikille Massive Attackin Mezzaninea kuunnelleille, mutta lähes kahdeksan minuuttinen kappale vaihtuu huiluineen loppua kohti Jethro Tulliksi. Levyn päättää nimikkokappale No Cities Left, joka muuttuu upeasti kevyestä kitaroinnista jousitaustaiseksi kamaripopiksi.