Vuoden 1955 joulu-Nyytisissä julkaistiin pahennusta herättänyt joulusatu. On aika elvyttää sadun pahanhajuinen pukki uuteen aattoiltaan.
”Kas niin, kiltit pienet lapset, tulkaapa nyt tänne, niin Satu-Täti näyttää teille suuren suuren, mustan karvaisen – hatun. Tämä on se sama hattu, joka Joulupukilla on päässään, kun se jouluaattona käy peloittelemassa lapsia.”
Nyt juuri tämä Joulupukkimme lähestyy ostarin nakkikioskia. Hänen askeleensa horjuu, mutta katseensa on vielä kirkkaahko. Ostokset tehtyään pukki istahtaa Corollan rattiin. Hän syö ahnaasti, pyyhkii roiskeet hihaansa ja nauttii pullon suusta kiljahtelevaa. Tuuhea parta heiluu tarmokkaasti peruutuspeilissä, kun pukkimme kaartaa ostarin pihasta kiihdytysväylälle. Hän painaa kaasua säälimättä tienvarren liikennemerkkejä. Kesken matkan painetta alkaa tuntua myös vatsanpohjassa. Pukki tekee käsijarrukäännöksen ja ryntää ulos Corollasta. Hän keventää rakkoaan puhtaaseen nietokseen ja jää sitten helpottuneena nojaamaan puuhun.
Ohi kulkee perhe, jonka pientä poikaa pukki haluaisi ilahduttaa kusemalla oikein komeassa kaaressa. Hän kaivaa kalunsa uudelleen esille, mutta saa ravistettua sieltä vain pari tippaa.
“Persereikämulkku!” kolmivuotias huutaa, ja pukki on oikein pahoillaan, ettei noin virkistävän rehellistä pientä riiviötä voi ottaa mukaan illan keikalle. Pukki jatkaa matkaansa huurteisin lasein. Vasta ostarin nurkalla tilanne valkenee: hän on lähtenyt väärään suuntaan! Pukki ajaa miltei täyden ympyrän päästäkseen perhehelvetin porteille. Hän peruuttaa koslansa Mazdan viereen nirhaisten tätä hiukan, sillä pukinparta roikkuu yhä Wunderbaumin paikalla.
Joulupukki soittaa ovikelloa, ja Punahilkka tulee avaamaan. Pukki tuijottaa himokkaasti hilkan punaisia sukkahousuja, jotka näkyvät melkein koko mitalta. Hän saa syliinsä lahjasäkin ja hikiseen kouraansa joululaulun sanat.
Olohuoneessa leijuu sakea pierun haju. Isäntä raapii mahaansa sohvalla. Joulupukki vilkuilee huoneen nurkkaan, mutta hänen samentuva näkönsä ei riitä erottamaan, mikä siellä pyörii. Silloin nurkasta syöksyy raketin lailla pieni airedalenterrieri ja iskee kiinni pukin haaroväliin.
Vesi kihahtaa pukin silmiin. Koko perhe kiskoo pikku hirviöhurttaa irti hänen vehkeistään. Kun yritys vihdoin onnistuu, pukkia huimaa. Hän ottaa esille laulun sanat, mutta ne vain kieppuvat silmissä.
Pian vatsassa muljahtaa ilkeästi, ja snägärillä kiskottu eväs pyrkii ylös. Pukkimme oksentaa naamarinsa sisään. Silmäaukoista pursuaa puoliksi sulaneita makkaranpaloja.
“Pling”, sanoo mikron kello. Perheen sulokas äiti tepsuttaa hakemaan sulanutta joulupizzaa. Pukille tuoksu on liikaa, ja hän syöksyy rappukäytävään. Hän ajattelee haikeasti pukkituttavansa onnea, kun tämä edellisjouluna sai eteisessä serkkunsa vaimolta.
Toisessa perheessä tunnelma on yhäkin irvokkaampi. Vanhemmat seisovat suolapatsaina tärkätyissä paidoissaan ja tonttulakeissaan. Ipanat kirkuvat vihlovasti pyöritellen käsissään tähtisädetikkuja. Pukki selviytyy vierailusta joten kuten yökkäillen ja sammallellen. Hän on jo ovella, kun ilman halki lentää sädetikku.
Silmänräpäyksessä pukin nylonparta syttyy metrisiin liekkeihin. Hän alkaa raapia sulaa massaa kasvoiltaan ja huutaa tuskissaan.
Kotikylässä raitti on autio, ja Joulupukki voi rauhassa kontata kohti solunsa rauhaa. Kaksi etuhammasta jää kolmannen kerroksen portaisiin, kun hänen maiharinsa luiskahtaa portaan reunalta. Parran rippeet punertuvat jouluisiksi.
Videon pesässä pyörii rivakka pornokasetti, jota pukkimme ei kuitenkaan välitä jäädä seuraamaan. Hän kaatuu sängylleen ja kiroaa raskaasti jäätyään tänä jouluna sekä ilman muoria että poroa. Lopulta hän laskee housuunsa sammuessaan.
Pienet lapset taputtivat suuria karvaisia käsiään ja riensivät kilvan oluelle saatuaan siihen Satu-Tädiltä luvan.
Nyytiset–Uuheter oli TKY:n lehti, yksi Polyteekkarin edeltäjistä. Sitä julkaistiin vuosina 1948–2001.