”Olen periaatteessa syntynyt tynnyriin”, kertoo viidennen polven olvilainen Pia Hortling. Hortlingin suku on ollut mukana Olvilla perustamisesta lähtien, 126 vuotta. Myös hänen isoisänsä ja isoisän isoisä ovat toimineet panimomestareina Olvilla. Pelkästään verenperintönä paikka ei ole tullut: myös omaa innostusta tarvitaan. Varsinainen inspiraatio tuli TKK:ssa opiskellessa: ”Mitä enemmän opin alaa kesätöissä harjoitellessa, sitä enemmän se kiinnosti. Lopulta päätin, että haluan jatkaa näitä opintoja TKK:n jälkeen.”
Hortling on valmistunut TKK:n kemian tekniikan osastolta keväällä 2002 pääaineenaan bioprosessitekniikka. Syksyllä 2002 hän siirtyi opiskelemaan Kööpenhaminaan yksityiseen Scandinavian School of Brewing -panimokorkeakouluun. ”Opiskelu oli hyvin intensiivistä”, Hortling muistelee.
Puolivuotinen koulutus koostui kuudesta eri prosessivaiheita käsittelevästä moduulista aina raaka-aineista lähtien. Jokaisesta moduulista oli tentti. ”Yksikin hylätty tentti olisi tarkoittanut seuraavan vuoden kurssille osallistumista.”
Koulutus oli maksullista post-graduate-tason koulutusta, minkä vuoksi esitietoina vaadittiin joko kemian tai elintarvikealan korkeakoulututkinto. Lisäksi edellytettiin tietty määrä panimoalan harjoittelua, jota Hortling on tehnyt kesätöinään erilaisissa prosessiin liittyvissä projekteissa Iisalmessa, Virossa ja Saksassa. Juuri Hortlingin valmistuessa panimolla oli panimomestarin paikka avoinna.
”Satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.”
”Työni on hyvin monipuolista ja haastavaa, ja työpäivät ovat todella erilaisia”, Hortling kertoo. ”Työhön alkaa vähitellen kehittyä rutiinia, mutta tässä saa oppia joka päivä jotakin uutta. Entisen panimomestarimme Herbert Groshupin mukaan panimomestari ole koskaan valmis. Oluen valmistukseen kun ei ole olemassa vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa.”
Olvilla panimomestari vastaa kaikista panimon tuotteista ja niiden valmistusprosesseista. Lisäksi Hortlingin vastuulla on oluen tuotekehitys, jonka avulla pyritään saamaan aikaisempaa parempia tuotteita. Työssä ei voi välttyä oluen maistamiselta: ”Neljänä päivänä viikossa on niin sanottu makutesti, jossa aistinvaraisin menetelmin arvioimme muun muassa kaikki astioidut ja pullotetut tuotteet. Lisäksi seuraamme maun säilyvyyttä eri tuotteilla. Instrumentaalisin analyysimenetelmin on lähes mahdoton määrittää sekä tuotteiden makua, tuoksua, ulkonäköä että suutuntumaa.” Makutestien lisäksi tuotteille tehdään erilaisia kemiallisia ja mikrobiologisia analyysejä.
”Suomessa panimomestarin nimitystä saa käyttää vain panimomestarin virallisen koulutuksen saanut henkilö. Näin sanelee Suomen panimomestariyhdistys”, kertoo Hortling.
Esimerkiksi pien- ja ravintolapanimoissa työskentelevät ovat usein olutmestareita. Kaikki panimomestarit eivät työskentele panimoissa, vaan osa on muissa alaan läheisesti liittyvissä tehtävissä, kuten raaka-ainevalmistuksessa.
Hortling on tällä hetkellä Suomessa ainoa virassa oleva naispanimomestari. Samalla hän on myös nuorin. Vaikka suurin osa panimomestareista onkin miehiä, Hortlingin mielestä työ sopii kaikille. Varsinkin nuoria kaivattaisiin: ”Vaikka paikkoja on vähän, uutta verta tarvitaan aina.” Suomessa on ollut tapana, että panimot kouluttavat panimomestarinsa itse. Aiheesta kiinnostunut voi kuitenkin opiskella alaa muun muassa Saksassa.