April Jazz. Espoo Ciné. Modernin taiteen museo. Viisi vakituista teatteria. Tapiola Sinfonietta. Olari posse, parikin rocktapahtumaa kesällä. WeeGee-talo. Tanssia, vierailuteattereita, gallerioita. Toki myös Polyteekkarien kuoro, Polyteknikkojen orkesteri, RWBK, Humpsvakar. Lisäksi useita vahvoja paikallismedioita (tämäkin!) kertomassa kaikkien edellisten tekemisistä.

Espoolainen kulttuuri. Monelle ensimmäinen mielleyhtymä on ennemminkin latinan cultura-sanan maanviljely eikä korkeakulttuuri nopeasti kasvaneessa teknologiaonnelassa. Rakenteellisesta hajanaisuudestaan huolimatta Espoossa kuitenkin todella on vilkasta omaleimaista kulttuurielämää ja kulttuurin tekijöitä, vaikka satunnaiskuluttaja lähtee useimmiten Espoosta Helsinkiin etsimään sieluaan ja mieltään ravisuttavia elämyksiä.

Pienen maan valtiollinen kulttuuritarjonta keskittyy pakostakin pääkaupunkiin, mutta vastaavasti se myös jättää tilaa muiden kaupunkien kulttuurielämälle luoda uutta ja innovatiivista ilman monoliitin luomaa varjoa. Kun voi luottaa siihen, että kaikki kansallisetuliitteen saaneet laitoskulttuurilaitokset tuottavat säilyttävää taidetta, voivat pienemmät ja ketterämmät luoda uutta välillä vastuuttomienkin kokeilujen kautta. Toisaalta Espoossa tämä on mahdollista myös ilman, että naapurikellariteatteri tai galleria saa saman idean heti perään.

Laskiaisesta alkavaa paastonaikaa voi käyttää myös uusien ideoiden sulatteluun. Yksi tällainen idea voisi olla oman tai naapurikaupungin kulttuuririentoihin tutustuminen, oli ARS sitten nähty jo moneen kertaan tai kierretty kaukaa. Itseäni harmittaa vietävästi, että Keravan taidemuseossa ollut helposti lähestyttävää vaikeaselkoista nykytaidetta sarjakuvista veistoksiin tarjonnut Kultainen timantti -ryhmän näyttely jäi väliin. Epäilen, että Keravaa kahdeksan kertaa suuremmassa Espoossa on tarjolla koko ajan vähintään vastaavantasoista näkemistä ja kokemista.