Polyteekkari

Kaupunginjohtajan ensi vuoden budjettiehdotusta ei tätä kirjoitettaessa ole vielä julkaistu, luettaessa jo on. Tästä epäselvyyden verhosta huolimatta muutama sana kaupungin meno- ja tuloarviosta lienee paikallaan.

Budjetin laatiminen on monella tavalla herkkää puuhaa. Ensiksikin tulevat lakisääteisesti kunnan järjestettäviksi kuuluvat asiat. Näiden lisäksi lautakunnat esittävät omat ehdotuksensa siitä, miksi juuri niiden alaisiin asioihin tulisi saada mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman pian. Näitä ideoita kuultuaan kaupunginjohtaja tekee oman esityksensä, jota valtuusto sitten pääsee käsittelemään. Käytännössä valtuuston päätöksen neuvottelee kasaan ryhmien puheenjohtajista muodostuva neuvottelukunta ja totuuden nimessä on sanottava, että muutokset kaupunginjohtajan esitykseen ovat promilleluokkaa. Pahimmillaan on tehty ihka aitoa siltarumpupolitiikkaakin asettamalla budjettisovun ehdoksi jonkun tietyn tienpätkän rakentaminen; häveliäisyyssyistä ja itse paikalla olematta en lähde ruotimaan mistä tiestä tai mistä ryhmästä on kysymys.

Voisi kuvitella, että lakisääteisistä menoista ei kannattaisi erikseen päättää, vaan hyväksyä niiden olemassaolo ja keskittää tarmo siihen, miten niiden takana olevia toimintoja voitaisiin hoitaa järkevämmin tai ennaltaehkäisemällä välttää tiettyjä sairaanhoitokuluja. Voisi myös kuvitella, että kuntalaisille järjestettävät palvelut – kunnan perustoiminta siis – olisivat ajatuksissa ensimmäisenä.

Voisi tosiaan. Ensimmäisenä nimittäin päätetään veroprosentti ja samalla seuraavan vuoden tulot. Kunnallisveroäyrin korotus ei tietenkään saa olla mikään tuloautomaatti tai syy olla kehittämättä toimintaa. Se myös osuu aina kipeimmin palkkatuloihin. On kuitenkin väärin jättää sairaat hoitamatta vain ettei pahoitettaisi kenenkään mieltä. Espoossa rahaa liikkuu vuoden aikana vähän toista miljardia euroa. Siitä on riitettävä tulevaisuuden ajattelemiseen, sekä syntyviin että muuttaviin uusiin veronmaksajiin varautumiseen. Olen välillä esittänyt kritiikkiä sen suhteen, että kaupunkia pitäisi johtaa kuin yritystä. Yritys kuitenkin miettii myös uusia tulonlähteitä eikä vain kierrätä rahaa taskusta toiseen luullen sitä liikevaihdoksi.




	Budget class, business class Matti Kuronen Kaupunginjohtajan ensi vuoden budjettiehdotusta ei tätä kirjoitettaessa ole vielä julkaistu, luettaessa jo on. Tästä epäselvyyden verhosta huolimatta muutama sana kaupungin meno- ja tuloarviosta lienee paikallaan. Budjetin laatiminen on monella tavalla herkkää puuhaa. Ensiksikin tulevat lakisääteisesti kunnan järjestettäviksi kuuluvat asiat. Näiden lisäksi lautakunnat esittävät omat ehdotuksensa siitä, miksi juuri niiden alaisiin asioihin tulisi saada mahdollisimman paljon rahaa mahdollisimman pian. Näitä ideoita kuultuaan kaupunginjohtaja tekee oman esityksensä, jota valtuusto sitten pääsee käsittelemään. Käytännössä valtuuston päätöksen neuvottelee kasaan ryhmien puheenjohtajista muodostuva neuvottelukunta ja totuuden nimessä on sanottava, että muutokset kaupunginjohtajan esitykseen ovat promilleluokkaa. Pahimmillaan on tehty ihka aitoa siltarumpupolitiikkaakin asettamalla budjettisovun ehdoksi jonkun tietyn tienpätkän rakentaminen; häveliäisyyssyistä ja itse paikalla olematta en lähde ruotimaan mistä tiestä tai mistä ryhmästä on kysymys. Voisi kuvitella, että lakisääteisistä menoista ei kannattaisi erikseen päättää, vaan hyväksyä niiden olemassaolo ja keskittää tarmo siihen, miten niiden takana olevia toimintoja voitaisiin hoitaa järkevämmin tai ennaltaehkäisemällä välttää tiettyjä sairaanhoitokuluja. Voisi myös kuvitella, että kuntalaisille järjestettävät palvelut – kunnan perustoiminta siis – olisivat ajatuksissa ensimmäisenä. Voisi tosiaan. Ensimmäisenä nimittäin päätetään veroprosentti ja samalla seuraavan vuoden tulot. Kunnallisveroäyrin korotus ei tietenkään saa olla mikään tuloautomaatti tai syy olla kehittämättä toimintaa. Se myös osuu aina kipeimmin palkkatuloihin. On kuitenkin väärin jättää sairaat hoitamatta vain ettei pahoitettaisi kenenkään mieltä. Espoossa rahaa liikkuu vuoden aikana vähän toista miljardia euroa. Siitä on riitettävä tulevaisuuden ajattelemiseen, sekä syntyviin että muuttaviin uusiin veronmaksajiin varautumiseen. Olen välillä esittänyt kritiikkiä sen suhteen, että kaupunkia pitäisi johtaa kuin yritystä. Yritys kuitenkin miettii myös uusia tulonlähteitä eikä vain kierrätä rahaa taskusta toiseen luullen sitä liikevaihdoksi.