Polyteekkari

Kuplan veneet ovat rantautuneet takaisin Otanimen rantaan kesän seikkailujen jälkeen. Kerhon ’kelluva laituri’ eli polyeteenimuovista valmistettu Monsteri-vene ja 7-metrinen alumiinivene Hinkki kuljettivat teekkarisukeltajia kesän mittaan lukuisille hylyille ympäri Suomenlahtea

Polyteknikkojen Sukelluskerho Kupla ry:n kausi aloitettiin jo maaliskuussa jääsukelluspäivällä Lohjalla Ojamon kaivosjärvellä ja huhtikuussa suunnattiin Hangon edustalle ihailemaan pinnan alaisen merimaailman kevättä. Varsinaisesti kausi alkoi toukokuun lopulla Porkkalan edustan syvissä vesissä, minne kuplalaiset suuntasivat ihailemaan vuonna 1929 uponneen 77-metrisen Sundsborghöyrylaivan hylkyä.

Kuplan hallituksen tiedottaja Kirsi Anttonen kertoo, että niin sanottu biosukellus, eli luonnonihmeiden ihmetteleminen ei tarjoa Suomen sameissa vesissä järisyttäviä kokemuksia, joten suurin osa sukellusreissuista suuntautuu laivojen hylyille.

Suomenlahden karikkoisen matalat vedet tarjoavatkin lukuisia kiinnostavia kohteita harrastajille sopivissa syvyyksissä. Kuplan Lauri Näreneva kertoo, että peruskurssin jälkeen aloittelevat sukeltajat pysyttelevät maksimissaan 15 metrin syvyydessä. Syvyys ei ole itsetarkoitus myöskään kokeneemmille sukeltajille.

– 15 metrin jälkeen tulee kylmempää ja pimeämpää, typpihumala lisääntyy, suoranousuaika lyhenee ja riskit kasvat, etelässä sukeltamisesta muutama vuosi sitten innostunut Lauri Näreneva kertoo.

Kuplan kesän perinteinen kohokohta oli heinäkuun alussa järjestetty Utön leiri. Kuplalaiset majoittuivat leirin ajaksi telttoihin pienelle kalliosaarelle, mistä suunnattiin lähistölle uponneiden Parkin ja Haraldin hylyille.

Suomen suurin hylky

Lauri Närenevan mukaan myrskyssä jouluaattona 1947 kivihiililastissa uponneen 139-metrisen rahtilaiva S/S Park Victoryn hylky on Kuplan ehdoton ykköskohde. Park on suurin Suomen aluevesillä makaava hylky, ja saaristomeren ulkolaidalla näkyvyyttä riittää lähes Välimeren malliin. Keulasta katkennut hylky on pohjassa loivassa rinteessä. Potkuriakseli on 36 metrin syvyydessä, keula 27 metrissä ja mastontynkien huiput 7 metrin syvyydessä.

– Siinä on sukellettavaa jokaiselle. Se on pystyssä oikeassa asennossa kahdessa osassa pohjassa. Tosi selkeä hahmottaa ja avoimista ruumatiloista voi käydä katselemassa, Lauri Näreneva fiilistelee.

Park-hylky alkaa olla nykyisin varsin huonossa kunnossa, mutta Laurin mukaan hylky on edelleen upea ilmestys jo pelkästään massiivisen kokonsa ansiosta. Sukelluksilla on näkynyt hylkeitä, ja kivikkosaarella olevalta telttaleiriltä on hylylle vain viiden minuutin merimatka. Lähistöllä sijaitseva Harald

Haarfaagerin hylky tarjoaa vähemmän nähtävää, mutta on vastaavasti ikänsä puolesta kiinnostava. Sokerilastissa ollut norjalainen 70-metrinen höyrylaiva upposi syyskuussa vuonna 1891 karilleajon jälkeen. Upotessa laivan höyrykattila räjähti, minkä seurauksena hylky on kolmena kappaleena noin 40 metrin syvyydessä. Vaikka alus on ollut pohjassa reilusti yli sata vuotta, on hylyllä nähtävissä edelleen runsaasti erilaista metalliromua ja esimerkiksi laivan potkuri ja peräsinkoneisto ovat edelleen selvästi erotettavissa.

Suomenlahdessa hylyt säilyvät mainiosti, sillä hylkyjä muualla tuhoavat laivamadot eivät viihdy vähäsuolaisissa vesissä. Valitettavasti Itämeri on kuitenkin muuttunut vuosien mittaan sameammaksi, ja levälauttoja näkyy vuosi vuodelta enemmän.

– Toivottavasti saavat sen Pietarin vedenpuhdistamon valmiiksi ja maatalouden päästöt kuriin, Lauri pohtii.

Lauri kertoo, että sukeltajat pysyttelevät yleensä hylkyjen ulkopuolella, mutta avarimpiin laivojen rahtitiloihin uskaltaudutaan toisinaan myös sisälle. Sisätiloihin menemiseen liittyy kuitenkin aina merkittävästi ulkona pysymistä suurempi riski, jos suora nousu pintaan ei ongelmatilanteen yllättäessä ole mahdollista.

Turvallisuus ykkösasiana

Laurin mukaan sukeltamista ei voi pitää erityisen vaarallisena harrastuksena. Vuosien varrella Suomessakin on sattunut vakavia sukellusonnettomuuksia, mutta Laurin mukaan näistä suurin osa olisi voitu välttää maltilla ja harkinnalla. Kupla ei koskaan lähde sukeltamaan ilman pelastussuunnitelmaa, ja sukelluksiin määrätään aina turvallisuudesta vastuussa olevaa sukellusvanhin, joka seuraa pinnalla sukellusten etenemistä ja lähestyvää veneliikennettä ja vahtii, että sukeltajat tulevat pintaan ilmoittamanaan aikana. Jos ylösnousu viivästyy sovitusta ajasta, menee kaikille sukelluksille niin ikään osallistuva pintapelastaja tarkistamaan tilanteen välittömästi.

Viime syksynä 25-vuotisjuhliaan juhlinut Kupla on lähes kolmellasadalla jäsenellään yksi Suomen suurimmista sukellusseuroista. Iltojen pimetessä Kuplan toiminta siirtyy pääasiassa uima-altaisiin, mutta kokeneimmat ja aktiivisimmat sukeltajat käyvät talvisin jopa veden alle vajonneissa kaivostunneleissa sukeltelemassa. Kaivos- ja luolasukellus vaatii erikoiskoulutusta, ja sitä voi pitää sukellusuralla alkeiskurssin ääripäänä.

Vielä joulukuun alussa lähdetään perinteiselle Itsenäisyyspäivän sukellukselle, minkä jälkeen myös kerhon vanha muovivene pakataan talviteloille.

Sukellusharjoittelun lisäksi kerholaiset pelaavat aktiivisesti uppopalloa ja testailevat ’vedenalaisia vempaimia’, kuten kerholaiset asian ilmaisevat.Talven mittaan Kuplan Suomen Urheilusukeltajain liiton hyväksymät kouluttajat kouluttavat 15–25 uutta teekkaria (ja teekkarin kaveria ja tyttö- tai poikaystävää) kansainväliseen laitesukelluskorttiin oikeuttaviksi sukeltajiksi. Kun mukaan lasketaan lisäksi esimerkiksi jatkokurssit ja lähikouluttajakurssit, tarjoaa Kupla vuosittain koulutusta yhteensä 30–50 jäsenelleen. Lisäksi tulevat vielä uppopallokurssit ja vapaasukelluskurssit. Ensimmäinen, runsaasti kiinnostusta herättänyt virallinen vapaasukelluskurssi järjestettiin viime keväänä, ja näillä näkymin kurssi kuuluu myös tämän talven ohjelmistoon.




	Kupla sukelsi Etelä-Suomen ympäri Kuplan veneet ovat rantautuneet takaisin Otanimen rantaan kesän seikkailujen jälkeen. Kerhon ’kelluva laituri’ eli polyeteenimuovista valmistettu Monsteri-vene ja 7-metrinen alumiinivene Hinkki kuljettivat teekkarisukeltajia kesän mittaan lukuisille hylyille ympäri Suomenlahtea Polyteknikkojen Sukelluskerho Kupla ry:n kausi aloitettiin jo maaliskuussa jääsukelluspäivällä Lohjalla Ojamon kaivosjärvellä ja huhtikuussa suunnattiin Hangon edustalle ihailemaan pinnan alaisen merimaailman kevättä. Varsinaisesti kausi alkoi toukokuun lopulla Porkkalan edustan syvissä vesissä, minne kuplalaiset suuntasivat ihailemaan vuonna 1929 uponneen 77-metrisen Sundsborghöyrylaivan hylkyä. Kuplan hallituksen tiedottaja Kirsi Anttonen kertoo, että niin sanottu biosukellus, eli luonnonihmeiden ihmetteleminen ei tarjoa Suomen sameissa vesissä järisyttäviä kokemuksia, joten suurin osa sukellusreissuista suuntautuu laivojen hylyille. Suomenlahden karikkoisen matalat vedet tarjoavatkin lukuisia kiinnostavia kohteita harrastajille sopivissa syvyyksissä. Kuplan Lauri Näreneva kertoo, että peruskurssin jälkeen aloittelevat sukeltajat pysyttelevät maksimissaan 15 metrin syvyydessä. Syvyys ei ole itsetarkoitus myöskään kokeneemmille sukeltajille. – 15 metrin jälkeen tulee kylmempää ja pimeämpää, typpihumala lisääntyy, suoranousuaika lyhenee ja riskit kasvat, etelässä sukeltamisesta muutama vuosi sitten innostunut Lauri Näreneva kertoo. Kuplan kesän perinteinen kohokohta oli heinäkuun alussa järjestetty Utön leiri. Kuplalaiset majoittuivat leirin ajaksi telttoihin pienelle kalliosaarelle, mistä suunnattiin lähistölle uponneiden Parkin ja Haraldin hylyille. Suomen suurin hylky Lauri Närenevan mukaan myrskyssä jouluaattona 1947 kivihiililastissa uponneen 139-metrisen rahtilaiva S/S Park Victoryn hylky on Kuplan ehdoton ykköskohde. Park on suurin Suomen aluevesillä makaava hylky, ja saaristomeren ulkolaidalla näkyvyyttä riittää lähes Välimeren malliin. Keulasta katkennut hylky on pohjassa loivassa rinteessä. Potkuriakseli on 36 metrin syvyydessä, keula 27 metrissä ja mastontynkien huiput 7 metrin syvyydessä. – Siinä on sukellettavaa jokaiselle. Se on pystyssä oikeassa asennossa kahdessa osassa pohjassa. Tosi selkeä hahmottaa ja avoimista ruumatiloista voi käydä katselemassa, Lauri Näreneva fiilistelee. Park-hylky alkaa olla nykyisin varsin huonossa kunnossa, mutta Laurin mukaan hylky on edelleen upea ilmestys jo pelkästään massiivisen kokonsa ansiosta. Sukelluksilla on näkynyt hylkeitä, ja kivikkosaarella olevalta telttaleiriltä on hylylle vain viiden minuutin merimatka. Lähistöllä sijaitseva Harald Haarfaagerin hylky tarjoaa vähemmän nähtävää, mutta on vastaavasti ikänsä puolesta kiinnostava. Sokerilastissa ollut norjalainen 70-metrinen höyrylaiva upposi syyskuussa vuonna 1891 karilleajon jälkeen. Upotessa laivan höyrykattila räjähti, minkä seurauksena hylky on kolmena kappaleena noin 40 metrin syvyydessä. Vaikka alus on ollut pohjassa reilusti yli sata vuotta, on hylyllä nähtävissä edelleen runsaasti erilaista metalliromua ja esimerkiksi laivan potkuri ja peräsinkoneisto ovat edelleen selvästi erotettavissa. Suomenlahdessa hylyt säilyvät mainiosti, sillä hylkyjä muualla tuhoavat laivamadot eivät viihdy vähäsuolaisissa vesissä. Valitettavasti Itämeri on kuitenkin muuttunut vuosien mittaan sameammaksi, ja levälauttoja näkyy vuosi vuodelta enemmän. – Toivottavasti saavat sen Pietarin vedenpuhdistamon valmiiksi ja maatalouden päästöt kuriin, Lauri pohtii. Lauri kertoo, että sukeltajat pysyttelevät yleensä hylkyjen ulkopuolella, mutta avarimpiin laivojen rahtitiloihin uskaltaudutaan toisinaan myös sisälle. Sisätiloihin menemiseen liittyy kuitenkin aina merkittävästi ulkona pysymistä suurempi riski, jos suora nousu pintaan ei ongelmatilanteen yllättäessä ole mahdollista. Turvallisuus ykkösasiana Laurin mukaan sukeltamista ei voi pitää erityisen vaarallisena harrastuksena. Vuosien varrella Suomessakin on sattunut vakavia sukellusonnettomuuksia, mutta Laurin mukaan näistä suurin osa olisi voitu välttää maltilla ja harkinnalla. Kupla ei koskaan lähde sukeltamaan ilman pelastussuunnitelmaa, ja sukelluksiin määrätään aina turvallisuudesta vastuussa olevaa sukellusvanhin, joka seuraa pinnalla sukellusten etenemistä ja lähestyvää veneliikennettä ja vahtii, että sukeltajat tulevat pintaan ilmoittamanaan aikana. Jos ylösnousu viivästyy sovitusta ajasta, menee kaikille sukelluksille niin ikään osallistuva pintapelastaja tarkistamaan tilanteen välittömästi. Viime syksynä 25-vuotisjuhliaan juhlinut Kupla on lähes kolmellasadalla jäsenellään yksi Suomen suurimmista sukellusseuroista. Iltojen pimetessä Kuplan toiminta siirtyy pääasiassa uima-altaisiin, mutta kokeneimmat ja aktiivisimmat sukeltajat käyvät talvisin jopa veden alle vajonneissa kaivostunneleissa sukeltelemassa. Kaivos- ja luolasukellus vaatii erikoiskoulutusta, ja sitä voi pitää sukellusuralla alkeiskurssin ääripäänä. Vielä joulukuun alussa lähdetään perinteiselle Itsenäisyyspäivän sukellukselle, minkä jälkeen myös kerhon vanha muovivene pakataan talviteloille. Sukellusharjoittelun lisäksi kerholaiset pelaavat aktiivisesti uppopalloa ja testailevat ’vedenalaisia vempaimia’, kuten kerholaiset asian ilmaisevat.Talven mittaan Kuplan Suomen Urheilusukeltajain liiton hyväksymät kouluttajat kouluttavat 15–25 uutta teekkaria (ja teekkarin kaveria ja tyttö- tai poikaystävää) kansainväliseen laitesukelluskorttiin oikeuttaviksi sukeltajiksi. Kun mukaan lasketaan lisäksi esimerkiksi jatkokurssit ja lähikouluttajakurssit, tarjoaa Kupla vuosittain koulutusta yhteensä 30–50 jäsenelleen. Lisäksi tulevat vielä uppopallokurssit ja vapaasukelluskurssit. Ensimmäinen, runsaasti kiinnostusta herättänyt virallinen vapaasukelluskurssi järjestettiin viime keväänä, ja näillä näkymin kurssi kuuluu myös tämän talven ohjelmistoon.