Soittelin Kulttuurikeskus Caisaan ja juttelin hetken paikalla olleen Mao Abdulin kanssa. Ei liene yllättävää, että hän tummaihoisena maahanmuuttajana ei ollut järin ihastunut hymnin sanoihin. Vaikka hymnissä olisikin arvokasta perinnettä kätkettynä sen syntyhistoriaan, jota juuri kukaan ei taida tuntea, ja sanoissa hienoa symboliikkaa, jota kukaan ei ymmärrä, eli etenkin tämän takia, voi Mao Abdulin kaltainen suomea hyvin taitava kuulija närkästyä.

– Tunnen häpeää hänen (laulajan) puolesta. Hänen ei pitäisi purkaa huonoja tuntojaan toisille. Hän pelkää omia huonoja puoliaan ja purkaa sitä sellaisille, joita pitää heikompina, sorrettiinhan erivärisiä jo kun he olivat orjia, kertoo Abdul lausuttuani kappaleen sanat ja kerrottuani, kuinka ja missä kappaletta lauletaan.

– Kyllä tällaiseen rasismiin törmää, muttei juurikaan lauluissa ja juhlapaikoissa, yleensä se ilmenee suoraan ilmapiirissä.

Voidaanko laulun olemassaoloa perustella sen perinteillä ja symboliikalla, jos laulaja ei tiedä taikka ymmärrä kumpaisestakaan mitään. Olenhan itsekin laulanut kyseistä laulua tajuamatta sanaakaan sanoista, tai tietämättä palastakaan kappaleen historiasta. Toki en laulanut kappaletta rasistisessa hengessä, mutta jos kuulijana olisi ollut tummaihoinen, hänelle se olisi sitä ollut. Eli laulun rasistisuus on vain siinä mielessä kyseenalaista, että meille, valkoihoisille laulajille se ei ole kaikille rasistinen, mutta niille, kenestä hymnissä lauletaan, se on. Mutta eikö tämä juuri ole rasismia? Kuten professori Nevanlinna totesi, hymni on ”yksiselitteisesti rasistinen”. Luulisi että, ottaen huomioon yhteiskuntamme arvomaailman, yksiselitteisesti rasistinen perinne kuuluisi korkeintaan häpeälliseen historiaan.

Kuten Jouko Skinnari totesi ja Jaakko Helle vahvisti, muutoksia perinteisiin voidaan tehdä sillä ”tehdäänhän virsikirjaankin muutoksia”. Mielestäni teekkariyhteisö ei ole sentään niin kankea organisaatio kuin kirkko, ja tuskin olen mielipiteeni kanssa yksin.