Neurologian emeritusprofessori ja tuottelias kirjailija Jorma Palo palaa maaliskuussa julkaistussa kirjassaan Bodomin arvoitus uransa alkumetreille. Hän kertoo omin sanoin ja muistikuvin tapahtumista, jotka alkoivat, kun Helsingin Kirurgiseen sairaalaan saapui Bodomin murhayön jälkeen epäilyttävä mies. 23-vuotias Palo työskenteli tuolloin sairaalassa amanuenssina.

Palon aiempaa tuotantoa ovat muun muassa hallitsijoiden sairauksista ja niiden vaikutuksista kertova Kun vallanpitäjät vilustuvat (2001) ja terveydenhuollon arkista etiikkaa ruotiva Sängyssä vai kylppärissä (1996). Palo on tullut tunnetuksi myös Helsingin Sanomien kuukausiliitteen kolumnistina. Hänen arvovaltainen asemansa suomalaisena älykkönä saa tuoreen teoksen myötä uuden sävyn.

Bodomin arvoituksessa Palo raottaa henkilökohtaisen menneisyytensä verhoa, ei kuitenkaan omahyväisesti, vaan tarinaa elävöittääkseen. Lukija pääsee osalliseksi muun muassa kesäheilastelusta, kihlautumisesta, männynkäpyjen heittelystä uimastadionilla ja kirjailijan äidin motkotuksista.

Osassa kirjaa tulee mieleen, onko tarinan rönsyt istutettu juoneen vain sivumäärän kasvattamiseksi. Tapahtumien ytimen pystyisi varmaankin kuvaamaan vaikkapa laajahkolla aikakauslehtiartikkelilla. Palo tarjoilee kuitenkin viihdyttäviä ja kiehtovia tunnelmia sellaista tahtia, ettei muisteloiden olennaisuutta ehdi arvioida. Kielellisenä taideteoksena kirja on erinomainen.

Keskeinen kysymys kuuluu tietenkin, onko kirjan kertomus totta. Onhan mahdollista, että asianosaisena Jorma Palo on rakentanut itselleen todellisuuden, jota kaikki pikku sattumuksetkin myöhemmin tuntuvat vahvistavan. Tuo todellisuus ei kuitenkaan välttämättä vastaa asioiden oikeaa laitaa.

Toisessa vaakakupissa painaa Palon maine lääkärinä ja yhteiskunnallisena keskustelijana. Hänen ajatuksensa kulkee syöpäsairaanakin kirkkaasti, ja teoksen vakuuttavuus sitoo lukijan sympatiat tiukasti kirjoittajan puolelle. Parinkymmenen viimeisen sivun ajan lukija melkein toivoo, ettei kirja loppuisi lainkaan.

Eikä se toisaalta lopukaan. Bodomin arvoitus jättää kesäpäivänäkin hyytävän värinän selkäpiihin. Lukukokemuksen jälkeen Espoo ei ole enää entisensä.