Opiskelijoista koostuva kaveriporukka on sopinut treffit Hakaniemen kauppahallin lihatiskille. Valkoinen muovipussi täynnä tuoretta lihaa seurue jatkaa ruokakauppaan ja Alkoon hakemaan täydennystä. Kokkausasunnolla kassista kaivetaan painava valurautapannu ja makkarasuuttimella varustettu monitoimikone. Ensimmäiset olutpullot avautuvat ja makkaranteko voi alkaa.
Martti, N. vuoden äänenkäsittelyn opiskelija vitsailee, että ”makkaranteko on tällaista elitististä snobbailua, mutta toisaalta mikä tahansa syy on aina hyvä tekosyy juomiselle.”
Yliopistolla opiskelevan Simon mielestä makkaran tekeminen on hauska harrastus varsinkin hieman vieraantuneelle kaupunkilaiselle, joka luulee, että maito tulee tehtaalta suoraan purkkiin ja liha on aina ollut jauhelihaa. ”Tässä saa jonkinlaisen käsityksen siitä, miten perusasiat tapahtuvat. Tämä on postmodernia elämystrippailua”, Simo naureskelee. ”Makkaranteosta tulee vähän sellainen olo, kuin olisi itse onkinut järvestä kalan ja valmistanut sen”, yliopistolla opiskeleva Anna jatkaa.
Kaveriporukka innostui makkaranteosta viime syksynä ja on siitä lähtien tehnyt makkaraa noin kerran kuukaudessa. Kustannukset jäävät reippaasti alle kymmenen euron per henkilö. ”Tämä on ohjelmanumero. Ei ole kysymys siitä, kuka laittaa ruokaa tehokkaimmin ja nopeimmin. Jos hakee jotakin sellaista, voi ottaa pitsan pakastealtaasta ja syödä sen”, Simo toteaa.
Saan laittaa suolavedessä olleen lampaan suolen kylmään veteen likoamaan. Suoli on valkoinen, limainen, haisee pahalta ja muistuttaa kondomia. ”Jonkun pitää laittaa käsi tonne mössöön”, Martti toteaa. Upotan käteni makkarataikinaan, joka koostuu jauhetusta lihasta, sipulista, chilistä, mausteista ja nesteistä. Tulee mieleen lihapullataikinan veivaaminen. Seurueen jäsenten mukaan lihan on oltava rasvaista, sillä vähärasvainen makkara on kuivaa ja maistuu pahalle. Makkarataikinan on oltava myös riittävän kosteaa, jotta mössö menee helposti suoleen.
”Maista, onko taikina tarpeeksi suolaista”, Simo pyytää.
Taikinan möyhentämisen jälkeen suoli vedetään monitoimikoneen suuttimen päälle. ”Valmistusprosessiin tarvitaan minimissään kaksi ihmistä. Toisen täytyy olla tekemisissä suolen kanssa ja toinen vastaa siitä, että liha menee suolen sisään”, pojat neuvovat. Martin mukaan juuri makkaroiden täyttö on operaation hauskin vaihe. ”Kaikki kilpailevat siitä kuka saa pistää lihaa suoleen”, Martti nauraa. Keskustelu kääntyykin sian ja lampaan suolen eroihin. Poikien mukaan sian suoli on tilavampi, eikä se mene yhtä helposti rikki kuin lampaan suoli. Jos käytössä ei ole monitoimikonetta, makkaraa kannattaakin tehdä sian suoleen esimerkiksi muovisesta limsapullosta tehdyn suppilon tai tavallisen suppilon avulla.
Kiiltävät makkarapötköt laitetaan uuniin esikypsentymään 80 asteeseen noin puoleksi tunniksi. Uunin pohjalla on myös vesiastia, joka tuo ilmaan kosteutta. Tämän suositeltavan, mutta ei välttämättömän vaiheen jälkeen makkarat pääsevät pannulle käristymään muutamaksi minuutiksi. Yhteensä hommaan kuluu parisen tuntia sekä useampia olutpulloja.
”Hyvää on, ei todellakaan samanlaista kuin kaupan makkarat”, totean maistettuani ensimmäistä kertaa elämässäni itse tehtyä makkaraa. Maku on lihaisa ja mausteinen. Anna innostuukin kehumaan kotona tehdyn makkaran raaka-aineita, joihin ei kuulu esimerkiksi jänteitä, nahkaa ja jauhoja, kuten makkaratehtaassa valmistetuissa tuotteissa. ”Vastaat itse siitä mitä siellä sisällä on”, Martti toteaa. Makkarareseptejä voikin keksiä myös itse, ja sekaan voi laittaa vaikkapa tuoreita yrttejä.
Tavallisesti makkaraa syödessäni en edes ajattele mistä se on valmistettu, mutta nyt hetkellisesti mieleeni nousee kuva suolenpätkästä. Onneksi vilkas ruokapöytäkeskustelu saa asian kuitenkin unohtamaan nopeasti. ”Koskas tehdään makkaraa uudestaan?”
Teekkarin chilimakkara
1 kg naudan kylkeä ja 200 gr silavaa (jauhetaan)
muutama tuore chilipalko
3 valkosipulinkynttä
2 rkl vahvaa paprikajauhetta
1 sipuli
1,5 rkl suolaa
1 dl punaviiniä
puoli pulloa olutta tai vichyä
noin 2 metriä sian suolta (lampaan suolta enemmän)
+ omat oheisjuomat