Polyteekkari

Polyteekkarin uusien toimittajien, Santtu Kallionpään ja Marja Ollilan, aika kuluu pääasiassa Otaniemessä, vaikka otaantumista he eivät tahtoisi myöntää. Molemmat lähtevät mielellään avartamaan tajuntaansa muualle, niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Polyteekkarissa on aloittanut kaksi uutta, nuorta teekkaritoimittajaa. Santtu Kallionpää, 22, opiskelee viestintätekniikkaa ja logistiikkaa. Marja Ollilan, 20, pääaineeksi tullee ympäristöjohtaminen tuotantotalouden osastolla.

Muu toimituksen väki jatkaa Polyteekkarissa edelleen.

Molemmat uudet toimittajat kertovat haaveilleensa kirjoittamistyöstä pitkään. Sekä Ollila että Kallionpää ovat aikaisemmin kirjoittaneet muun muassa omien kiltojensa lehtiin. Polyteekkarin rutiineihin tutustuttuaankin he vakuuttavat olevansa edelleen innoissaan uudesta työstään.

”Olen aina nauttinut siitä, että oudoista asioista saa ottaa selvää. Sitä näyttäisi olevan tarjolla seuraavan vuoden aikana reippaasti”, Kallionpää sanoo.

Polyteekkarin he haluaisivat tuoda entistä lähemmäs lukijaa, jos mahdollista.

”Toivoisin, että kaikki lukijat tuntisivat lehden omakseen ja ottaisivat aktiivisemmin kantaa sen kautta”, Ollila sanoo.

Onnellisia Otaniemessä

Molemmat toimittajat paitsi opiskelevat ja työskentelevät, myös asuvat Otaniemessä. Otaantumista he ovat kuitenkin haluttomia myöntämään.

”Jossain mielessä voi kai sanoa, että olen otaantunut, mutta en tiedä, haluaisinko sitä. Käyn Otaniemessä kaupassa ja lenkillä, ja vietän aikaa tyttöystävän kanssa. Jos on pienikin syy pistäytyä Otaniemen ulkopuolelle, lähden kyllä”, Kallionpää vakuuttaa.

”Käyn säännöllisesti kuoroharjoituksissa ja kotona Ulvilassa. Mutta pelottavan paljon täällä tulee pyörittyä”, Ollila myöntää.

Mielellään matkalle

Molemmat toimittajanalut ovat olleet mukana killan tapahtumissa, mutta varsinkin Ollila kokee teekkarin määritelmän vieraaksi.

”En samastu klassiseen teekkarikliseeseen. Todellisuudessa teekkarit ovat monimuotoinen joukko, johon minäkin sovin aivan hyvin. Teekkari-sana merkitsee omalla kohdallani suunnilleen ’TKK:ssa opiskeleva ja sen piiriin sosiaalista elämäänsä rakentanut’”, Ollila pohtii.

”Koen olevani tämän yhteisön jäsen ja siksi teekkari”, Kallionpää sanoo.

Teekkariuden Ollila määrittelee kahdella sanalla yhdessä tekemiseksi. Kallionpää pitää sitä tietynlaisena kulttuurina, joka on muuttunut ajan myötä paljonkin.

”Ennen teekkariudessa on ollut mukana enemmän poliittista aktiivisuutta ja hereillä oloa, aatteellisuuttakin. Nykyään se on enemmän yhteishenkeä ja yhdessä tekemistä, mikä on hienoa sekin”, Kallionpää sanoo.

Molemmat kertovat lähtevänsä mielellään matkalle.

”Matkaillessa huomaa, että muuallakin kuin kotipaikkakunnalla on elämää”, Kallionpää virnistää.

Ollila pakkaisi mukaan proosallisesti käsivoiteen. ”Mulla on niin kuivat kädet.”

Kallionpää toivoisi löytävänsä matkalaukustaan tyhjää paperia ja kynän, vaikka aina ne eivät ole sattuneet mukaan.

”En välttämättä ottaisi kirjaa mukaan, koska se loppuisi joskus. Kyllähän matkasta aina jää jokin mielikuva, mutta kynän ja paperin kanssa se jäisi vielä elävämpänä mieleen.”




	Haaveista totta Polyteekkarissa Terhi Upola [email protected] Polyteekkarin uusien toimittajien, Santtu Kallionpään ja Marja Ollilan, aika kuluu pääasiassa Otaniemessä, vaikka otaantumista he eivät tahtoisi myöntää. Molemmat lähtevät mielellään avartamaan tajuntaansa muualle, niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Polyteekkarissa on aloittanut kaksi uutta, nuorta teekkaritoimittajaa. Santtu Kallionpää, 22, opiskelee viestintätekniikkaa ja logistiikkaa. Marja Ollilan, 20, pääaineeksi tullee ympäristöjohtaminen tuotantotalouden osastolla. Muu toimituksen väki jatkaa Polyteekkarissa edelleen. Molemmat uudet toimittajat kertovat haaveilleensa kirjoittamistyöstä pitkään. Sekä Ollila että Kallionpää ovat aikaisemmin kirjoittaneet muun muassa omien kiltojensa lehtiin. Polyteekkarin rutiineihin tutustuttuaankin he vakuuttavat olevansa edelleen innoissaan uudesta työstään. ”Olen aina nauttinut siitä, että oudoista asioista saa ottaa selvää. Sitä näyttäisi olevan tarjolla seuraavan vuoden aikana reippaasti”, Kallionpää sanoo. Polyteekkarin he haluaisivat tuoda entistä lähemmäs lukijaa, jos mahdollista. ”Toivoisin, että kaikki lukijat tuntisivat lehden omakseen ja ottaisivat aktiivisemmin kantaa sen kautta”, Ollila sanoo. Onnellisia Otaniemessä Molemmat toimittajat paitsi opiskelevat ja työskentelevät, myös asuvat Otaniemessä. Otaantumista he ovat kuitenkin haluttomia myöntämään. ”Jossain mielessä voi kai sanoa, että olen otaantunut, mutta en tiedä, haluaisinko sitä. Käyn Otaniemessä kaupassa ja lenkillä, ja vietän aikaa tyttöystävän kanssa. Jos on pienikin syy pistäytyä Otaniemen ulkopuolelle, lähden kyllä”, Kallionpää vakuuttaa. ”Käyn säännöllisesti kuoroharjoituksissa ja kotona Ulvilassa. Mutta pelottavan paljon täällä tulee pyörittyä”, Ollila myöntää. Mielellään matkalle Molemmat toimittajanalut ovat olleet mukana killan tapahtumissa, mutta varsinkin Ollila kokee teekkarin määritelmän vieraaksi. ”En samastu klassiseen teekkarikliseeseen. Todellisuudessa teekkarit ovat monimuotoinen joukko, johon minäkin sovin aivan hyvin. Teekkari-sana merkitsee omalla kohdallani suunnilleen ’TKK:ssa opiskeleva ja sen piiriin sosiaalista elämäänsä rakentanut’”, Ollila pohtii. ”Koen olevani tämän yhteisön jäsen ja siksi teekkari”, Kallionpää sanoo. Teekkariuden Ollila määrittelee kahdella sanalla yhdessä tekemiseksi. Kallionpää pitää sitä tietynlaisena kulttuurina, joka on muuttunut ajan myötä paljonkin. ”Ennen teekkariudessa on ollut mukana enemmän poliittista aktiivisuutta ja hereillä oloa, aatteellisuuttakin. Nykyään se on enemmän yhteishenkeä ja yhdessä tekemistä, mikä on hienoa sekin”, Kallionpää sanoo. Molemmat kertovat lähtevänsä mielellään matkalle. ”Matkaillessa huomaa, että muuallakin kuin kotipaikkakunnalla on elämää”, Kallionpää virnistää. Ollila pakkaisi mukaan proosallisesti käsivoiteen. ”Mulla on niin kuivat kädet.” Kallionpää toivoisi löytävänsä matkalaukustaan tyhjää paperia ja kynän, vaikka aina ne eivät ole sattuneet mukaan. ”En välttämättä ottaisi kirjaa mukaan, koska se loppuisi joskus. Kyllähän matkasta aina jää jokin mielikuva, mutta kynän ja paperin kanssa se jäisi vielä elävämpänä mieleen.”