Millaisena sukupuoliroolit näyttäytyvät kiltalehdissä? Teekkarityttöjen puheenjohtaja ja naistutkimusta opiskellut oikeustieteilijä salailivat kahden killan äänitorvia ja pohtivat, mikä on naisen paikka niiden sivuilla.

Teekkarityttöjen puheenjohtaja Ami Sjögren selailee puunjalostajakillan Juopuu-lehteä (1/2005). Suuressa välinetestissä pohditaan, saisiko nainen ison O:n parhaiten dildon, banaanin vai värinäakulla varustetun kännykän avulla. Samalla sivulla on sarjakuva, jossa miesinsinööri alkaa läähättää, kun luulee naiskollegan tekevän aloitteen hissin edustalla: ’Mä haluan kakkoseen. Voisitko painaa?’ Toisessa lehden sarjakuvassa vähäpukeinen isotissinen nainen syö jäätelöä, joka muuttuu yllättäen miehen kaluksi.

– Joskus olen erehtynyt lukemaan Juopuuta kiltahuoneella ja ollut ihan että mitä, kato pehmopornojulkaisu. Tällaiset yltiösovinistiset jutut, jotka toivon mukaan ainakin on tarkoitettukin ylilyönneiksi, voivat hyvin tehtyinä olla huvittavia. Mutta tässä lehdessä mennään niin pitkälle, että siirrytään huvittavuudesta ärsyttävään. Tämä keskittyy vain alapääjuttujen ympärillä pyörivään mukahuumoriin. Ehkä sen verran kuitenkin olen nipottaja. Tässä ei vain minun mielestäni ole mitään hauskaa. Mutta onko se nipottamista?

Juulia Jyränki on Helsingin yliopiston naistutkimuksen opiskelijoiden ainejärjestö Asenne F:n puheenjohtaja. Juopuu tuo hänelle mieleen keskustelut, joita on käyty miesvaltaisten työpaikkojen tyttökalentereista.

– Jos työpaikalla on edes yksi nainen, voidaan ajatella, että tyttökalenteri seinällä on toista sukupuolta syrjivää työpaikkakulttuuria, sillä kalenterin ja naisen välillä on väistämättä yhteys. Tietysti myös työpaikalla, jossa on pelkkiä miehiä, kalenteri välittää tiettyjä asenteita, mutta mikäli työpaikalla on edes se yksi nainen, tyttökalenterilla on väistämättä konkreettisia vaikutuksia työilmapiiriin. Tässä on sama ilmiö. Kukaan nainen teekkarikulttuurin piirissä ei voi sivuuttaa sitä, että se, mitä näissä lehdissä puhutaan naisista, koskettaa myös häntä itseään sitä kautta, että hän edustaa samaa sukupuolta kuin naiset, joita teekkarilehdissä asenteellisesti kuvataan.

Jyränki huomauttaa, että kritiikkiä esittävä leimataan helposti tosikoksi, jolla ei ole huumorintajua.

– Opiskelijakulttuuri on perinteisesti ollut sitä, että virallisen ja akateemisen rinnalla tehdään jotain irrottelevaa. Irrotteleminen saattaa olla puhetta seksistä. Mutta mikä siinä on, että puhe seksistä muuttuu niin helposti seksismiksi?

Teekkarisuodatin käyttöön

Automaatio- ja systeemitekniikan killan Villi & Vapa -kesäekstran (syksy 2005) kannessa on kaksi tyttöä bikineissä kalastusvälineet käsissään. Lehden sivuilla seikkailevat miesteekkarit, ja esimerkiksi katiskaa kuvaillaan sanoilla ’savolaisnaisen takapuolen muotoinen’.

– Tämä ei juuri poikkea mistään iltapäivälehdistä. Naiset ovat päässeet lähinnä kanteen edistämään jakelua, poseeraamaan teknisten välineiden keskelle, Juulia Jyränki toteaa.

Kultaisen Tomaatin teemanumero on kuitenkin melko kaukana Juopuun tyylistä. – Tässä on onnistuttu siinä, mitä Juopuussakin on kaiketi haettu. Kaikista näistä näkee läpi sen, mitä tarkoitetaan, mutta jutut on jaksettu kuitenkin taiteilla stoorimuotoon hauskaksi, Ami Sjögren sanoo.

Kiinteistötaloutta maanmittausosastolla opiskeleva Sjögren on tyytyväinen myös oman kiltansa lehteen.

– Geometres on hirveän kiltti ja asiallinen lehti. Ehkä sekin vaikuttaa, että meillä on tyttöjä ja poikia suunnilleen saman verran ja killan aktiiveina tyttöenemmistö. Lehdessä on lähinnä hauskoja juttuja killan tapahtumista ja muutama kevyt huumoripalsta.

Teekkarityttöjen puheenjohtaja ymmärtää, että ulkopuoliselle teekkarikulttuurin kommunikaatio voi joskus näyttäytyä outona.

– Aluksi voi tuntua, että täällä on ihan hirveää juttua, mutta siihen tottuu. Täällä hetken aikaa pyörittyään tajuaa, että tarvitsee teekkarisuodattimen. Jos juttujen tyyliin ei totu, niin täällä ei varmastikaan viihdy. Teekkarikommunikaatio on ajoittain niin sadistis-sarkastista kun voi olla, vaikka teekkarit ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi kauhean kilttejä. Toisaalta taidan olla vähän jäävi sanomaan mitään, koska seurustelen teekkarin kanssa, puoliskoni äiti on tekniikan tohtori ja isä arkkitehti. Ja lisäksi melkein kaikki parhaat kaverini ovat teekkareita.

Oikeastaan Sjögren ei kuitenkaan haluaisi puhua suodattimesta, koska siinä jätetään jotakin ulkopuolelle.

– Tavallaan se on tällainen teekkari-suomi-teekkari-generaattori, joka tulkkaa sen, mitä milläkin hurjan kuuloisella herjalla haluttiin sanoa. Sitten selviää, että ahaa, se olikin hauska juttu, vaikka se alunperin kuulosti niin pahalta, että heikompaa hirvittää. Teekkareiden välinen kommunikointi saattaa usein sivullisen korviin kuulostaa jopa julmalta, mutta se tuntuu olevan iso osa teekkarikulttuuria.

Hyviä jätkiä

Sjögreniä kuunnellessa tuntuu, että naisen paikka Otaniemen viestintäkulttuurissa on säilynyt ainakin viimeisten kymmenen vuoden aikana melko samanlaisena. Olipa sukupuoli kynnyskysymys tai ei, harva voi täysin välttyä asian pohtimiselta. TKK:lla puheviestintää opettava Eeva-Leena Aittoniemi haastatteli lisensiaatintyöhönsä 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla syntyneitä naisteekkareita.

Haastatteluissa tuli esille, että naisten on parempi olla loukkaantumatta herjan heitosta. On vain opittava vastaamaan samalla tavalla, muuten jää jalkoihin. ’Pitää tulla itsevarmaksi eikä saa häkeltyä pienestä. Naisalalla ei olisi oppinut tätä jämäkkyyttä’, eräs haastateltavista sanoi.

Joskus tuntuu, että pitää olla myös karskimpi ja ronskimpi kuin mitä onkaan. Haastateltavat kertoivat, että kesätyöpaikassa saattaa harjaantua jopa törkeilemään, koska halutaan osoittaa miehille, että ’mua ei tytötellä’.

Sopeutuminen voi onnistua päällisin puolin helposti, mutta siinä ei välttämättä näy koko totuus. Yksi haastateltavista totesi, että teekkariilmapiiri opettaa olemaan ottamatta asioita henkilökohtaisesti. ’Mutta olemmeko pinnallisia suojellaksemme sisimmässämme asuvaa naiseutta, joka ei ehkä sittenkään kestä kyseenalaistusta?’

Aittoniemi kertoo, että monet haastateltavat ajattelivat hyvän jätkän roolin olevan kaikkein tavoiteltavin. Useimmat eivät kuitenkaan tunteneet olevansa riittävän rempseitä ja avoimia. Rooli vaatii vielä paljon muutakin.

– Ei korosta sitä että on nainen, ei keikistele. On miesten kanssa tasavertainen, pystyy keskustelemaan asioista. Osaa normaalisti olla poikien kanssa, osaa juhlia ja juoda. Ei mikään seksiobjekti, johon suhtaudutaan tyttönä. Ei luo miesporukassa turhia paineita ja jännitteitä sukupuolensa vuoksi. Yrittää hirveästi sopeutua ja tulla samanlaiseksi kuin poikaporukka. Rehti ja reilu, aito. Ei mikään neitimäinen hienostelija, Aittoniemi luettelee
haastateltavien kuvauksia hyvästä jätkästä.

Sjögren mainitsee saman ilmiön.

– Löytyy tietysti naisteekkareita, jotka käyttäytyvät äijämäisemmin, ronskimmin mitä usein naisilta odotetaan. Heidät huomataan varmasti helpommin kuin ne, jotka käyttäytyvät kuten ’perusnainen’. Tytöt näkyvät ja kuuluvat eri tavalla kuin pojat, teekkariyhteisössä se jää helposti kovempaa ääntä pitävien miekkosten varjoon.

Sjögren ei usko, että teekkarikulttuuri vaatisi tytöiltä erityisesti mukautumista.

– Ei siihen ole ainakaan pakko mukautua, koska täällä on kuitenkin niin monenlaisia mahdollisuuksia. Jos perinteinen teekkarimeininki ei tunnu itsestä hyvältä, niin täältä löytyy varmasti porukkaa, jonka kanssa voi toimia omalla tavallaan.

Aika ahtaat roolit

Kiltalehtien tekemiseen osallistuu usein vain muutamia teekkareita.

– Verbaalisesti lahjakkaat, jotka ovat taipuvaisia värikkääseen kielenkäyttöön ja pyrkivät yleensäkin saamaan ihmisissä aikaan erilaisia reaktioita, hakeutuvat tekemään lehtiä, eli he näkyvät ja kuuluvat. Silloin muodostuu sellainen kuva, että kyseinen tyyli olisi hirveän voimakas. Jos esimerkiksi Juopuu todellakin edustaisi kaikkien puulaisten käsitystä hauskasta julkaisusta, olisin todella yllättynyt.

Juulia Jyränki pitää ongelmallisena sitä, että kiltalehdissä pieni porukka saa puhua kaikkien puolesta.

– Tässä on kysymys myös vallasta. Jos näin pieni vähemmistö saa puhua kaikkien puolesta, ja valtaa vielä käytetään stereotyyppisten sukupuolikäsityksien uusintamiseen, niin se on aika surullista.

– Sukupuolinäkökulman lisäksi näistä lehdistä tunkee esiin uskomaton heteroseksuaalisuus. Aivan kuin olisi olemassa vain yhdenlaista seksuaalisuutta. Miehet hallitsevat tekniikan maailman ja heidän mielenkiintonsa kohdistuu naisiin, joilla on syvästi uurretut kaula-aukot ja lyhyet hameet. Naisen ainoa rooli olla heterofeminiinisesti pukeutuva
ja käyttäytyvä kohde.

Jyränki näkee kaikkein ongelmallisimpana Juopuun ’työstöselostuksen’.

– Tässä yritetään imitoida alaan liittyvää kieltä, jota tosiasiassa sekä naiset että miehet käyttävät. Kun tästä on tehty seksistinen teksti, jossa muuttujina ovat rintavarustus, panoseura ja kaato, niin sehän tarkoittaa, että naiset syrjäytetään koko opiskeluun liittyvästä maailmasta, koska tässä puhutellaan vain heteromiehiä ja vieläpä vain yhden ainoan sorttisia heteromiehiä.

– Jos nainen haluaa toimia teekkarina teekkariyhteisössä, niin tarkoittaako se väistämättä sitä, että on hyväksyttävä teekkarikulttuurin rakenteelliset ehdot? Jos haluaa olla kunnon teekkari, niin kaikki tämä on vain sulatettava ja karsittava kriittisyys pois. On todella ristiriitaista, jos tulevaan ammattiin liittyvän identiteetin omaksuminen vaatii sitä.