![]() |
||||
![]() |
![]() |
![]() |
|
![]() |
![]() |
||||
In memory: Session 2001– 2004
Mikko Arvinen
![]() Sessionsia ei enää ole. Ohjelmaa alusta asti juontaneen Sonja Kailassaaren myötä ohjelman tavaramerkiksi muodostunutta hyväntuulisuutta ja välittömyyttä jää kaipaamaan noin satatuhatta viikoittaista katsojaa ja valtaisa joukko aloittelevia kotimaisia bändejä.
Sonja Kailassaari harmittelee varsinkin musaskeneen tulevaa aukkoa. Vuosien varrella Sessions oli mukana esittelemässä ja nostamassa lukuisia uusi yhtyeitä, joista monet nousivat sittemmin suurempaankin suosioon. Nyt uusilla yrittäjillä on jälleen yksi esilletulopaikka vähemmän.
– Kaikki ohjelmat alkavat olla jotain listaohjelmia. Jossain niistä saatetaan tehdä jotain haastatteluja, mutta siinä se melkein on, Sonja sanoo.
Sessions alkoi aikanaan monipuolisempana ”nuorisokulttuurin erikoisohjelmana”. MTV3:n
legendaarisen Jyrkin kuoppaamisen jälkeen tarve kotimaisten musiikkivideoiden esityskanavan löytämiseksi kävi kuitenkin niin ilmeiseksi, että Sessions alkoi muotoutua selvemmin puhdaspiirteiseksi musiikkiohjelmaksi. Varsinkin valtavirran ulkopuolelta tulevan musiikin on jatkuvasti vaikeampi päästä esiin tiukan kaupalliseen formaattiin puristettujen soittolistojen välistä. Sama, yksinkertaiseen voitontavoitteluun tähtäävä logiikka koitui myös Sessionsin kohtaloksi. – Tuollaisen ohjelman tekeminen on vain niin pirun kallista. Kaikella on aikansa, mutta kyllähän Sessionsin lopettaminen vähän harmittaa. Aluksi oli, että jaahas, kiitti vaan. Tekijöiden oikeudet purevat nilkkaan?
Suurin osa musiikkiohjelman kustannuksista syntyy tekijänoikeuskorvauksista. Sonjan mukaan on toisaalta aivan oikein, että musiikintekijöille maksetaan heidän työstään asiaankuuluva korvaus (joidenkin tietojen mukaan noin 240 euroa minuutilta), mutta samalla tämä tekee musiikkivideoiden esittämiseen perustuvien ohjelmien pyörittämisestä sietämättömän kallista ainakin pienemmille tv-kanaville. Vastaavasti kynnys esittää tuntemattomampien bändien videoita nousee samalla valitettavan korkeaksi.
– Jos katsojia olisi enemmän, ei ongelmaa olisi, mutta vielä vaikeampi kysymys olisi, kuinka tehdä tarpeeksi suuria katsojajoukkoja kiinnostavaa ohjelmaa pienemmistäkin bändeistä, Sonja pohtii. – Saa nyt nähdä mitä minä saan aikaiseksi Ylellä. Jos vaikka kiristäisi niitä, että nyt on pakko tehdä jotain laadukasta musiikkiohjelmaa, Sonja nauraa. Valtava määrä siistejä julkkiksia
24-vuotias Sonja on saanut tavata viime vuosien aikana valtavan määrän maailman luokan staroja.
– Se on mielenkiintoista. Sä kuulet näistä radiosta ja näet telkkarissa, ja sitten ne onkin yht´äkkiä sun naaman edessä.
Välillä Sonja on jopa miettinyt mielenkiintoisimpien haastateltavien listaamista paperille, ”kun multa aina kysytään kuka on viilein tyyppi ja mahtavin haastateltava ketä on ollut”. Pohdinnan jälkeen Sonja mainitsee Foo Fightersin.
– Pojat oli tosi rentoja ja David Grohl, vau, Sonja nauraa.
Myös Metallican haastattelu Lontoossa Saint Anger -levyn live-taltioinnin yhteydessä oli mieleenpainuva kokemus. Omaa musiikkimakuaan Sonja kuvailee monipuoliseksi, mitä työn kautta tapahtunut eri musiikkityyleihin tutustuminen on lisännyt entisestään. Parhaiten cd-soittimessa pyörivät kuitenkin Franz Ferdinandin, Killerin ja Interpolin levyt. Yleisesti ottaen kitarapoppi uppoaa kaikkein parhaiten.
Jatkuvasta julkisuudessa olosta huolimatta Sonja ei pidä, eikä haluakaan pitää itseään julkkiksena.
– Ei kukaan tule koskaan sanomaan mitään. Mä olen onnistunut tekemään mun duunin toimittajana ilman, että siihen on tullut mukaan mitään ylimääräistä sontaa. Sonja jopa väittää, että Polyteekkari olisi kolmas lehti hänen uransa aikana, mikä olisi ollut kiinnostunut hänen haastattelemisestaan. |
||||
![]() |