Polyteekkari

Viimeistään kevättalven aurinko ja kiiltävät hanget kutsuvat mukavuudenhaluisimmankin vilukissan ulos nauttimaan moninaisista talviurheilumuodoista. Tilaisuuteen tarttui myös Polyteekkarin testiryhmä, joka suuntasi Messilän hiihtokeskukseen kokemaan vauhdin hurmaa mitä erilaisimmin välinein.

Havahdun aamulla kotona puhelimen sointiin. ”Juuso terve. Olen tässä kulman takana.”

”Eh, tuota... Menee vielä kymmenestä viiteentoista minuuttia”, mutisen vastaukseksi. Päivä alkaa kuten normaali laskupäivä konsanaan. Onneksi tavarat on pakattu jo edellisenä iltana.

Tarkistussoitto naapuriin sinetöi tilanteen tuttuuden. ”Huomenta. Vieläkö nukut?”

Vähintään yhtä unelias Jarkko toisessa päässä toteaa: ”Vähä niiku...”

Ei auta. ”Juuso odottaa jo tuossa kulman takana. Nähdään siinä kymmenen minuutin kuluttua.”

Silmiään siristelevä testiryhmä selviää jalkeille tapansa mukaan yllättävän nopeasti, kymmenessä minuutissa. Pakkauduttuamme autoon otamme suunnaksi Lahden ja edelleen Messilän hiihtokeskuksen.

Tämänkertaisen laskumatkan tarkoituksena on kartoittaa erilaisia laskuvälineitä mahdollisimman monipuolisesti. Päivän aikana testattavina ovat tuttujen lumilautojen lisäksi niin carver-sukset kuin SnowBladetkin, telemark-suksia unohtamatta.

Lapsille ja lapsenmielisille

Kun rinteisiin ja lumeen on tutustuttu muutamalla laudalla lasketulla mäellä, on aika siirtyä Polyteekkarin suuren rinnevälinetestin pariin. Päätämme aloittaa SnowBladeilla, jotka toimittavat aikuisten minisuksien virkaa ja yleistyivät Suomen rinteissä pari vuotta sitten.

Kaikilla meistä lienee joitain muistoja lapsuuden pulkkamäistä, joita koluttiin jalkoihin kiinnitettävillä puolimetrisillä muovisuksilla. Bladet ovat muutamaa astetta pidemmälle viety, samaan ideaan pohjautuva oivallus, jonka mukaan lyhyempiä suksia on helpompi ohjata. Bladet erottaa minisuksista paitsi valmistusmateriaali, myös kaikista perinteisistä rinnevälineistä tuttu metallikantti, joka minisuksista puuttuu, ja perinteisille laskettelumonoille tehty kiinnitysmekanismi.

Heti bladet jalkaan saatuaan testiryhmämme kiinnittää huomion ensimmäiseen epäkohtaan. ”Eihän näillä uskalla nojata yhtään taaksepäin”, Jarkko toteaa.

Ensimmäisen mäen jälkeen kaikki huomaavat seuraavan ongelman. ”Jeesus kun nämä vaeltaa! Jalkoja on mahdotonta pitää yhdessä!” huudamme kaikki yhteen ääneen.

Pari laskua lisää ja homma alkaa sujua. Löydämme sopivan balanssin, ja bladet lakkaavat harhailemasta. Joukkiomme uskaltautuu metsäympäristöön, jossa blade-suksien ominaisuudet korostuvat nopeatempoisten laskusuunnan ja -rytmin vaihdosten myötä. ”Vitsi kun näillä on hauskaa mennä täällä!”

Juuso: ”Kivat kikkailuun ja metsälaskuun.”
Jarkko: ”Sopii lähinnä lapsille ja erilaisille pelleille, joille temppujen tekeminen ja vappunenät ovat elämäntapa, eikä aikuiseksi kasvaminen kuulu vielä ensi kaudenkaan toimintaan.”
Panu: ”Hei! Kokeilkaas jätkät nojata eteenpäin!”

Rauhallisille ja nautiskelijoille

Saatuamme tarpeeksi bladeista ja loputtomista metsäreiteistä suunnistamme takaisin välinevuokraamoon ja vaihdamme sukset pidempiin. Saamme tiskiltä mukaamme carving-sukset, jotka yleistyivät niin ikään pari vuotta sitten. Carverit, tai suomalaisemmin ”tiimalasit” ovat aloittaneet uuden aikakauden suksilla laskemisessa. Aiemmin laskettelu pohjasi auraavaan laskuun, mutta tiimalasit toivat mukanaan niin kutsutun leikkaavan vaihtoehdon, jossa käännökset tehdään puhtaasti kantin varassa.

”Miten nää nyt sit toimii?” kuuluu Juuson suusta hänen laittaessaan suksia jalkaan. ”Lasket pitkiä ja loivia käännöksiä”, Jarkko neuvoo. ”Annat vaan mennä, sukset kyllä hoitaa loput.”

Ryhmämme saa tiimalaseista otteen jo alusta alkaen. Suksen muoto todella ohjaa laskua hellästi mutta täsmällisesti, kun vaan uskaltaa antautua sen vietäväksi. ”Sukset menevät eteenpäin kuin juna kiskoilla, ja kurvit on toisaalta helppo leikata tosi terävästi”, toteaa Jarkko muutaman laskun jälkeen. Itse kaipaan tällaiseen laskuun pidempiä rinteitä. ”Toimivathan nämä oivallisesti, mutta kun kurveja ehtii suomalaisissa rinteissä tehdä ehkä noin viisi kappaletta laskua kohti, on se hieman tylsää”, totean lakonisesti kokemuksen jälkeen.

Juuso: ”Ihan leppoisaa pitkillä rinteillä, mukava katsella maisemia ja laskeskella rauhassa.”
Jarkko: ”Ikänsä perinteisillä laskettelusuksilla laskeneelle mielenkiintoinen kokemus. Sopii turvallista mutta uutta vaihtoehtoa etsiville.”
Panu: ”Näillähän voi kantata!”

Norjalaisille ja norjalaista villapaitaa pitäville

Seuraavana vuorossa on ainakin itselleni päivän mielenkiintoisin vaihtoehto, telemark. Mielenkiintoisin siksi, että se on päivän testivaihtoehdoista ainoa, jota en aiemmin ole kokeillut. Ryhmämme aloittaa mielikuvaharjoittelun jo vuokraamossa. ”Miten näillä nyt sitten lasketaan...?” kysymme epäluuloisina vuokraamohenkilökunnalta. ”Telemarkhan on laskumuodoista leppoisinta”, vuokraamohenkilökunnan edustaja naurahtaa rennosti. ”Jätätte vain sisemmän jalan taakse ja viette ulompaa jalkaa eteen ja sukset kääntyvät itsestään.” Näinköhän?

”Laitetaan sukset täällä, että on vielä tasaista...” joku sanoo hermostuneesti naurahtaen. Parissa ensimmäisissä laskussa laskijoista huokuu kokemuksen puute, mutta se korjautuu pian.

”Hei! Mä keksin! Ikään kuin hiihdätte perinteisesti!” huutaa Jarkko laskiessaan tyylipuhtaasti ohi kahden muun joukkion jäsenen. Totta. Homma toimii juuri niin. Muutkin pääsevät jyvälle telemark-laskusta, mikä vähentää uutuudenviehätystä verraten nopeasti. Toteamme telemarkin olevan nimenomaan vähiten mielenkiintoista hiihtokeskuksissa – off-piste -laskussa ja luonnontunturissa telemark-välineet voisivat sen sijaan olla lyömättömät.

Juuso: ”Miten nää toimii?”
Jarkko: ”Aina kun olen Norjassa, harrastan telemarkia.”
Panu: ”Missä mun villapaita ja lapaset on?”

Vauhdin hurmaa ilman skeittipunkkia

Kun norjalaista tunturiromantiikkaa on nautittu päivän annos, on jälleen aika suunnistaa kohti välinevuokraamoa. Tällä kertaa on ympyrän sulkeutumisen vuoro, otamme jälleen allemme lumilaudat. Lumilauta ei monista spekulaatioista huolimatta jäänyt 90-luvun puolivälin hittituotteeksi, vaan vakiinnutti asemansa nopeasti suosituimpien rinnemuotojen keskuudessa.

Lauta on tuttu mutta samalla tuntematon. Välineet ja niiden säädöt vaikuttavat eniten laskumukavuuteen nimenomaan lautailussa. Tämä ajaakin allekirjoittaneen siteiden säätöpisteelle heti ensimmäisen laskun jälkeen. ”Eihän tällaisella pysty herran tähden laskemaan. Nämä siteethän on ihan käsittämättömässä asennossa. Kuka tätä on oikein viimeksi käyttänyt...?” manaan hoippuessani laudalla hissin ala-aseman vieressä sijaitsevalle säätöpöydälle.

Säädöt auttavat laskunautinnon löytymiseen. ”Eihän tämä nyt oma lauta ole mutta...” totean tyytyväisenä laskubalanssin löydyttyä säätöjen myötä.

Ryhmämme kuopus lumilautailun suhteen, Juuso, nauttii selvästi päästessään harjoittamaan uutta valtaustaan. Täysin rinnoin hän ei kuitenkaan pääse laskusta nauttimaan, vaan mutisee: ”Arvaa harmittaako jos kaatuu. Tiedätkö miten se ottaa itsetunnon päälle, kun samalla katsoo lajin suvereenisti hallitsevia kymmenvuotiaita pikkutyttöjä...”

Kello alkaa lähestyä pykälää, ja olisi aika lähteä takaisin kohti Helsinkiä. ”Vielä pari rinnettä, kyllähän sinä nyt hieman sieltä kokouksesta voit myöhästyä, ei se niin tarkkaa ole...” kitisemme kuin pikkulapset ikään, niin hauskaa rinteessä koluaminen on.

Juuso: ”Ennen oli kova jätkä jos snoukkas. Nykyisin on nössö jos ei snoukkaa.”
Jarkko: ”Vitsi. En hypännyt mutta lensin silti.”
Panu: ”En oo hypänny kahteen vuoteen. Tilatkaa mulle ambulanssi jo etukäteen.”

sijainti: Messilän kunnassa, muutama kilometri Lahdesta luoteeseen
rinteitä: 6
hissejä: 6
pipe ja street: pipe + 2 streettia
rinteet avoinna: klo ma–la 10–21, su 10–19
kotisivut: http://www.messila.fi/




	Kaikki tyylit tuovat alas Panu Kontkanen [email protected] Viimeistään kevättalven aurinko ja kiiltävät hanget kutsuvat mukavuudenhaluisimmankin vilukissan ulos nauttimaan moninaisista talviurheilumuodoista. Tilaisuuteen tarttui myös Polyteekkarin testiryhmä, joka suuntasi Messilän hiihtokeskukseen kokemaan vauhdin hurmaa mitä erilaisimmin välinein. Havahdun aamulla kotona puhelimen sointiin. ”Juuso terve. Olen tässä kulman takana.” ”Eh, tuota... Menee vielä kymmenestä viiteentoista minuuttia”, mutisen vastaukseksi. Päivä alkaa kuten normaali laskupäivä konsanaan. Onneksi tavarat on pakattu jo edellisenä iltana. Tarkistussoitto naapuriin sinetöi tilanteen tuttuuden. ”Huomenta. Vieläkö nukut?” Vähintään yhtä unelias Jarkko toisessa päässä toteaa: ”Vähä niiku...” Ei auta. ”Juuso odottaa jo tuossa kulman takana. Nähdään siinä kymmenen minuutin kuluttua.” Silmiään siristelevä testiryhmä selviää jalkeille tapansa mukaan yllättävän nopeasti, kymmenessä minuutissa. Pakkauduttuamme autoon otamme suunnaksi Lahden ja edelleen Messilän hiihtokeskuksen. Tämänkertaisen laskumatkan tarkoituksena on kartoittaa erilaisia laskuvälineitä mahdollisimman monipuolisesti. Päivän aikana testattavina ovat tuttujen lumilautojen lisäksi niin carver-sukset kuin SnowBladetkin, telemark-suksia unohtamatta. Lapsille ja lapsenmielisille Kun rinteisiin ja lumeen on tutustuttu muutamalla laudalla lasketulla mäellä, on aika siirtyä Polyteekkarin suuren rinnevälinetestin pariin. Päätämme aloittaa SnowBladeilla, jotka toimittavat aikuisten minisuksien virkaa ja yleistyivät Suomen rinteissä pari vuotta sitten. Kaikilla meistä lienee joitain muistoja lapsuuden pulkkamäistä, joita koluttiin jalkoihin kiinnitettävillä puolimetrisillä muovisuksilla. Bladet ovat muutamaa astetta pidemmälle viety, samaan ideaan pohjautuva oivallus, jonka mukaan lyhyempiä suksia on helpompi ohjata. Bladet erottaa minisuksista paitsi valmistusmateriaali, myös kaikista perinteisistä rinnevälineistä tuttu metallikantti, joka minisuksista puuttuu, ja perinteisille laskettelumonoille tehty kiinnitysmekanismi. Heti bladet jalkaan saatuaan testiryhmämme kiinnittää huomion ensimmäiseen epäkohtaan. ”Eihän näillä uskalla nojata yhtään taaksepäin”, Jarkko toteaa. Ensimmäisen mäen jälkeen kaikki huomaavat seuraavan ongelman. ”Jeesus kun nämä vaeltaa! Jalkoja on mahdotonta pitää yhdessä!” huudamme kaikki yhteen ääneen. Pari laskua lisää ja homma alkaa sujua. Löydämme sopivan balanssin, ja bladet lakkaavat harhailemasta. Joukkiomme uskaltautuu metsäympäristöön, jossa blade-suksien ominaisuudet korostuvat nopeatempoisten laskusuunnan ja -rytmin vaihdosten myötä. ”Vitsi kun näillä on hauskaa mennä täällä!” SnowBladeista sanottua Juuso: ”Kivat kikkailuun ja metsälaskuun.” Jarkko: ”Sopii lähinnä lapsille ja erilaisille pelleille, joille temppujen tekeminen ja vappunenät ovat elämäntapa, eikä aikuiseksi kasvaminen kuulu vielä ensi kaudenkaan toimintaan.” Panu: ”Hei! Kokeilkaas jätkät nojata eteenpäin!” Rauhallisille ja nautiskelijoille Saatuamme tarpeeksi bladeista ja loputtomista metsäreiteistä suunnistamme takaisin välinevuokraamoon ja vaihdamme sukset pidempiin. Saamme tiskiltä mukaamme carving-sukset, jotka yleistyivät niin ikään pari vuotta sitten. Carverit, tai suomalaisemmin ”tiimalasit” ovat aloittaneet uuden aikakauden suksilla laskemisessa. Aiemmin laskettelu pohjasi auraavaan laskuun, mutta tiimalasit toivat mukanaan niin kutsutun leikkaavan vaihtoehdon, jossa käännökset tehdään puhtaasti kantin varassa. ”Miten nää nyt sit toimii?” kuuluu Juuson suusta hänen laittaessaan suksia jalkaan. ”Lasket pitkiä ja loivia käännöksiä”, Jarkko neuvoo. ”Annat vaan mennä, sukset kyllä hoitaa loput.” Ryhmämme saa tiimalaseista otteen jo alusta alkaen. Suksen muoto todella ohjaa laskua hellästi mutta täsmällisesti, kun vaan uskaltaa antautua sen vietäväksi. ”Sukset menevät eteenpäin kuin juna kiskoilla, ja kurvit on toisaalta helppo leikata tosi terävästi”, toteaa Jarkko muutaman laskun jälkeen. Itse kaipaan tällaiseen laskuun pidempiä rinteitä. ”Toimivathan nämä oivallisesti, mutta kun kurveja ehtii suomalaisissa rinteissä tehdä ehkä noin viisi kappaletta laskua kohti, on se hieman tylsää”, totean lakonisesti kokemuksen jälkeen. Carvereista sanottua Juuso: ”Ihan leppoisaa pitkillä rinteillä, mukava katsella maisemia ja laskeskella rauhassa.” Jarkko: ”Ikänsä perinteisillä laskettelusuksilla laskeneelle mielenkiintoinen kokemus. Sopii turvallista mutta uutta vaihtoehtoa etsiville.” Panu: ”Näillähän voi kantata!” Norjalaisille ja norjalaista villapaitaa pitäville Seuraavana vuorossa on ainakin itselleni päivän mielenkiintoisin vaihtoehto, telemark. Mielenkiintoisin siksi, että se on päivän testivaihtoehdoista ainoa, jota en aiemmin ole kokeillut. Ryhmämme aloittaa mielikuvaharjoittelun jo vuokraamossa. ”Miten näillä nyt sitten lasketaan...?” kysymme epäluuloisina vuokraamohenkilökunnalta. ”Telemarkhan on laskumuodoista leppoisinta”, vuokraamohenkilökunnan edustaja naurahtaa rennosti. ”Jätätte vain sisemmän jalan taakse ja viette ulompaa jalkaa eteen ja sukset kääntyvät itsestään.” Näinköhän? ”Laitetaan sukset täällä, että on vielä tasaista...” joku sanoo hermostuneesti naurahtaen. Parissa ensimmäisissä laskussa laskijoista huokuu kokemuksen puute, mutta se korjautuu pian. ”Hei! Mä keksin! Ikään kuin hiihdätte perinteisesti!” huutaa Jarkko laskiessaan tyylipuhtaasti ohi kahden muun joukkion jäsenen. Totta. Homma toimii juuri niin. Muutkin pääsevät jyvälle telemark-laskusta, mikä vähentää uutuudenviehätystä verraten nopeasti. Toteamme telemarkin olevan nimenomaan vähiten mielenkiintoista hiihtokeskuksissa – off-piste -laskussa ja luonnontunturissa telemark-välineet voisivat sen sijaan olla lyömättömät. Telemarkeista sanottua Juuso: ”Miten nää toimii?” Jarkko: ”Aina kun olen Norjassa, harrastan telemarkia.” Panu: ”Missä mun villapaita ja lapaset on?” Vauhdin hurmaa ilman skeittipunkkia Kun norjalaista tunturiromantiikkaa on nautittu päivän annos, on jälleen aika suunnistaa kohti välinevuokraamoa. Tällä kertaa on ympyrän sulkeutumisen vuoro, otamme jälleen allemme lumilaudat. Lumilauta ei monista spekulaatioista huolimatta jäänyt 90-luvun puolivälin hittituotteeksi, vaan vakiinnutti asemansa nopeasti suosituimpien rinnemuotojen keskuudessa. Lauta on tuttu mutta samalla tuntematon. Välineet ja niiden säädöt vaikuttavat eniten laskumukavuuteen nimenomaan lautailussa. Tämä ajaakin allekirjoittaneen siteiden säätöpisteelle heti ensimmäisen laskun jälkeen. ”Eihän tällaisella pysty herran tähden laskemaan. Nämä siteethän on ihan käsittämättömässä asennossa. Kuka tätä on oikein viimeksi käyttänyt...?” manaan hoippuessani laudalla hissin ala-aseman vieressä sijaitsevalle säätöpöydälle. Säädöt auttavat laskunautinnon löytymiseen. ”Eihän tämä nyt oma lauta ole mutta...” totean tyytyväisenä laskubalanssin löydyttyä säätöjen myötä. Ryhmämme kuopus lumilautailun suhteen, Juuso, nauttii selvästi päästessään harjoittamaan uutta valtaustaan. Täysin rinnoin hän ei kuitenkaan pääse laskusta nauttimaan, vaan mutisee: ”Arvaa harmittaako jos kaatuu. Tiedätkö miten se ottaa itsetunnon päälle, kun samalla katsoo lajin suvereenisti hallitsevia kymmenvuotiaita pikkutyttöjä...” Kello alkaa lähestyä pykälää, ja olisi aika lähteä takaisin kohti Helsinkiä. ”Vielä pari rinnettä, kyllähän sinä nyt hieman sieltä kokouksesta voit myöhästyä, ei se niin tarkkaa ole...” kitisemme kuin pikkulapset ikään, niin hauskaa rinteessä koluaminen on. Lumilaudasta sanottua Juuso: ”Ennen oli kova jätkä jos snoukkas. Nykyisin on nössö jos ei snoukkaa.” Jarkko: ”Vitsi. En hypännyt mutta lensin silti.” Panu: ”En oo hypänny kahteen vuoteen. Tilatkaa mulle ambulanssi jo etukäteen.” Messilän hiihtokeskus sijainti: Messilän kunnassa, muutama kilometri Lahdesta luoteeseen rinteitä: 6 hissejä: 6 pipe ja street: pipe + 2 streettia rinteet avoinna: klo ma–la 10–21, su 10–19 kotisivut: http://www.messila.fi/