Ajan henkeen kuuluu yksityisyrittäjyys. Olen kuullut, että jopa peruskoulujen opetussuunnitelmiin kirjataan yrittäjyyskasvatusta. Yrittäjyydessä ei ole mitään pahaa, mutta pelottavaa on, että yrittäjyyden idean mukaan kukin hoitaa omat hommansa. Miten käy yhteisten etujen ajamisen, kun korostetaan, että työntekijöiden pitää tulla toimeen itsenäisesti? Hiipuuko yksi viime vuosisadan suurimmista liikkeistä – ammattiyhdistysliike – työelämän muutosten ja yksityisyrittäjyyden kasvun myötä?

Työsuhteet ovat nykyään kovasti toista kuin vielä 1960-luvulla, jolloin suuret ikäluokat aloittivat työelämässä. Nykyään työsuhteet ovat monesti projektiluontoisia tai palkkiosuhteisia. Projektit ovat määräaikaisia, ja talous on turvattu vuodeksi tai puoleksi vuodeksi kerrallaan. Tämän jälkeen pitää taas etsiä uusi työpaikka ja solmia seuraava työsuhde. Palkkiosuhteisessa työssä ei puolestaan edes ole mitään työsuhdetta, vaan työntekijä tekee itsenäisesti työsuorituksen, josta hänelle maksetaan työnantajan ja työntekijän keskenään sopima korvaus. Monet akateemiset freelancerit, kuten tutkijat ja konsultit, toimivat juuri palkkiopohjalta.

Näissä lyhytaikaisissa työsuhteissa on houkutus olla välittämättä ammattiliittojen suosituksista. Monet freelancerit ovat oravanpyörässä: kukaan ei noudata liiton suosittelemia palkkoja ja työehtoja, koska firmat palkkaavat vain niitä, jotka suostuvat työskentelemään liiton suosituksia halvemmalla. Samaan aikaan halvalla työtä tekevä saa huonon maineen ammattipiireissä, koska muut ammattilaiset eivät taputa olalle palkkojen polkijaa. Varsinkin vanhat ja nuoret työntekijät ovat tukkanuottasilla, koska nuorilla ”on varaa” tehdä töitä halvemmalla, mutta perheelliset ikääntyneet työntekijät eivät siihen pysty.

Ammattiyhdistyksiin liityttiin ammoin työolojen ja työehtojen kohtuullistamiseksi. Esimerkiksi viiden päivän työviikko on ammattiyhdistysliikkeen tulosta. Mikäli sitä ei olisi aikanaan ajettu, istuisimme vielä nykyisinkin lauantaisin toimistossa, ja ainoa vapaapäivä olisi sunnuntai. Palkoista ja muista työehdoista on perinteisesti neuvoteltu liitoissa yhteisesti, jolloin jokaisen ei tarvitse itse miettiä omaa palkkaansa, vaan liitto antaa suositukset, joita työnantaja ja työntekijä noudattavat.

Uskon, etteivät ammattiyhdistykset katoavat työelämän muutoksen myötä. 2000-luvun yksityisyrittäjätkin huomaavat, että yhdessä ollaan vahvempia kuin yksin. Voi olla, että tarvitaan kuitenkin raju työolojen ja -ehtojen huononeminen ennen kuin on aika ammattiyhdistysten renessanssille. Minusta merkkejä tästä huononemisesta on jo olemassa.

Kirjoittaja on TKY:n sosiaalipoliittinen sihteeri.