Etusivulle




Arkkitehtiopiskelija näkee graniitti­­linnassa huikean suorituksen
Elina Mattila




Kuva
Juhani Laaksosen mielestä Vanhan Polin julkisivu on "kerronnallinen".


Vanha Poli on Helsingin ensimmäinen harmaagraniittilinna, joka edusti aikanaan rohkeaa arkkitehtuuria.

”Onhan tämä vähän sellainen, ettei tätä vastaan kehtaa olla”, sanoo kolmannen vuoden arkkitehtiopiskelija Juhani Laaksonen saapuessaan rakennuksen eteen. ”Sitä saisi puolet ammattikunnasta kimppuunsa.”

Vanha Poli tekee vaikutuksen jo kadulla. Sen jyhkeä, voimakkaasti polveileva ulkomuoto ja aihepiirien rikkaus viehättävät Laaksosta. ”Luonnonkiven käyttö ei ole mitään halpaa rakentamista”, hän huomauttaa.

Aulassa ristiholvaus, ornamentit ja koristeaiheet antavat äärimmäisen viimeistellyn vaikutelman. ”Täällä tulee toisaalta juhlava, toisaalta melkein metsäpirttimäinen fiilis. Kansallisromantiikalle oli ominaista juuri maanläheinen tuntu.”

Vanhan Polin yksityiskohdissa toistuvat kalevalaiset teemat. Vaivaa ja käsityötä ei ole säästelty: jokainen pylväs, nurkkaus ja ovenkahva on saanut oman aiheensa. Menneistä ajoista muistuttavat mustuneet takanreunukset.

Luonnonläheisyys jatkuu juhlasalissa, jonka seiniä peittää hirsijäljitelmä. ”Lattian parketti ei varmaankaan ole alkuperäinen”, Laaksonen arvelee.

Vanhan Polin ylimmissä kerroksissa on kaikkein salaperäisin tuntu. Pyöreän tornin valtava kekseliäisyys vetää hiljaiseksi: esimerkiksi opiskelijayhdistysten nimet on ikuistettu ikkunoihin lyijylasitekniikalla, ja pyöreän pöydän jalka on itse asiassa alemman kerroksen ontto kattoholvi.

Laaksonen myöntää tunnelman miehisyyden. ”Onhan täällä runsaasti kalevalaisten urhojen sankarillista perinnettä”, hän hymyilee. ”Minulla on koko ajan tunne, että käytävillä kaikuu menneiden teekkaripolvien laulu.”

Vuonna 1903 valmistuneen Vanhan Polin ovat suunnitelleet arkkitehdit Walther Thomé ja Karl Lundahl.

Lisää
>> PT 14/2003: Lönnrotsgatan 29