Polyteekkari

Työnarkomaani ei osaa asettaa rajoja itselleen. Hän toteuttaa puhelinyrityksen mainoksen sanomaa: olen kaikkialla kaikkien kanssa yhtä aikaa. Ajankäytön yksi ja ainoa selittävä tekijä on työ: työnarkomaanin tunnistaa siitä, että hän omistautuu työlleen ympärivuorokautisesti. Viimeisenä nukkumaan mennessään narkkari miettii, mitä asioita huomiseksi on, ja aamulla ensimmäisenä soittaa työkaverilleen varmistaakseen sen ja sen tärkeän jutun.

Työnarkomaaneja tulee erityisesti sellaisista, joilla on työhön sisäinen palo: monet taiteilijat, tutkijat tai harrastuksensa työksi muuttaneet ovat juuri näitä. He pyrkivät suorituksessaan täydellisyyteen, vain paras lopputulos on kyllin hyvä. Huippusuorituksiin tarvitaankin eräänlaista narkomaniaa, mutta miksi tätä narkomaniaa on alettu vaatia tavallisilta kahdeksasta-neljään-duunareilta? Voisiko syynä olla työntekijän kannalta yhä tiukempi kilpailu työpaikoista? Antaako työntekijä itsestään kaiken, koska haluaa säilyttää työpaikkansa myös seuraavan laman tullen? Työnantajan kannalta työlleen omistautuva työntekijä on unelma: tekee työn innolla ja itseään säästämättä, ei pidä sairaslomia eikä jää vahtimaan sairaita lapsiaan. Jos narkkarin työt jostain syystä jäävät tekemättä, hän vie ne nurisematta kotiin ja tekee ne ilman ylityökorvausvaatimuksia.

Myös kansantaloudellisesti työnarkomania on mitä sopivin riippuvuuden muoto – talous kasvaa. Ovatko nämä niitä syitä, miksi asiaan ei ole puututtu tai haluttu puuttua? Suomessa on viimeisten vuosikymmenten aikana luotu työkulttuurin malli, jossa jokaisen työntekijän tulee toteuttaa sisäistä paloaan, vaikkei työ olisi edes antoisaa.

Mielestäni turhan vähän puhutaan siitä, että työnarkomania on riippuvuus muiden joukossa. Riippuvuus voi syntyä kemiallisiin aineisiin, kuten tupakkaan, alkoholiin tai huumeisiin, mutta myös vaikeammin määriteltäviin asioihin, kuten läheisiin tai työhön. Ihmisen mieli on ihmeellinen. Näin eduskuntavaalien alla antaisin sympatiapisteet sille ehdokkaalle, jonka rintanapissa lukisi ”narkomaanit hoitoon – jyrkkä ei työnarkomanialle!”.

Kirjoittaja on TKY:n sosiaalipoliittinen sihteeri.




	Narkomaniaa Hanna Härkönen hanna.harkonen@tky.hut.fi Työnarkomaani ei osaa asettaa rajoja itselleen. Hän toteuttaa puhelinyrityksen mainoksen sanomaa: olen kaikkialla kaikkien kanssa yhtä aikaa. Ajankäytön yksi ja ainoa selittävä tekijä on työ: työnarkomaanin tunnistaa siitä, että hän omistautuu työlleen ympärivuorokautisesti. Viimeisenä nukkumaan mennessään narkkari miettii, mitä asioita huomiseksi on, ja aamulla ensimmäisenä soittaa työkaverilleen varmistaakseen sen ja sen tärkeän jutun. Työnarkomaaneja tulee erityisesti sellaisista, joilla on työhön sisäinen palo: monet taiteilijat, tutkijat tai harrastuksensa työksi muuttaneet ovat juuri näitä. He pyrkivät suorituksessaan täydellisyyteen, vain paras lopputulos on kyllin hyvä. Huippusuorituksiin tarvitaankin eräänlaista narkomaniaa, mutta miksi tätä narkomaniaa on alettu vaatia tavallisilta kahdeksasta-neljään-duunareilta? Voisiko syynä olla työntekijän kannalta yhä tiukempi kilpailu työpaikoista? Antaako työntekijä itsestään kaiken, koska haluaa säilyttää työpaikkansa myös seuraavan laman tullen? Työnantajan kannalta työlleen omistautuva työntekijä on unelma: tekee työn innolla ja itseään säästämättä, ei pidä sairaslomia eikä jää vahtimaan sairaita lapsiaan. Jos narkkarin työt jostain syystä jäävät tekemättä, hän vie ne nurisematta kotiin ja tekee ne ilman ylityökorvausvaatimuksia. Myös kansantaloudellisesti työnarkomania on mitä sopivin riippuvuuden muoto – talous kasvaa. Ovatko nämä niitä syitä, miksi asiaan ei ole puututtu tai haluttu puuttua? Suomessa on viimeisten vuosikymmenten aikana luotu työkulttuurin malli, jossa jokaisen työntekijän tulee toteuttaa sisäistä paloaan, vaikkei työ olisi edes antoisaa. Mielestäni turhan vähän puhutaan siitä, että työnarkomania on riippuvuus muiden joukossa. Riippuvuus voi syntyä kemiallisiin aineisiin, kuten tupakkaan, alkoholiin tai huumeisiin, mutta myös vaikeammin määriteltäviin asioihin, kuten läheisiin tai työhön. Ihmisen mieli on ihmeellinen. Näin eduskuntavaalien alla antaisin sympatiapisteet sille ehdokkaalle, jonka rintanapissa lukisi ”narkomaanit hoitoon – jyrkkä ei työnarkomanialle!”. Kirjoittaja on TKY:n sosiaalipoliittinen sihteeri.