Teekkarit valtasivat Jyväskylän 26.–27.10. valtakunnallisen jäynäkisan merkeissä ja, Keskisuomalaisen sanoja mukaillen, “panivat jyväskyläläisten huumorintajun koetukselle.” Moni jyväskyläläinen ei hirveästi perustanutkaan siitä, kun Turun tietoteekkarit olivat nimenneet paikallisten rakastaman harjun Turku-harjuksi. Selityksen mukaan Turku oli Jyväskylän uusi ystävyyskaupunki, ja näin kaupunginvaltuusto ajatteli juhlistaa tätä yhteiseloa. Harjulle olikin pystytetty imelän pinkin väriset TURKU-kirjaimet Hollywood-tyyliin.

Otaniemen joukkue palasi kisasta teknisen jäynän sarjan voittajana, tosin jaetulla sijalla tamperelaisten kanssa. Otaniemeläiset hämmästyttivät ostoskeskuksen kansaa esittelemällä uutta GSM-paikannusjärjestelmää, joka pystyi paikantamaan käyttäjän 30 cm tarkkuudella. Käyttäjät kirjoittivat puhelinnumeronsa ohjelmaan, jonka jälkeen he kävelivät lenkin ostoskeskuksessa ja kone piirsi heidän reittinsä ruudulle.

Todellisuudessa avustajat istuivat läheisessä kahvilassa ja piirsivät reitin MS Paintillä, jonka he sitten siirsivät esittelijöiden tietokoneeseen WLAN-yhteydellä. Käyttäjät olivat sekä hämmästyneitä että kauhistuneita tekniikan tarkkuudesta, mutta kehitysehdotuksia kysyttäessä monet keksivät heti järjestelmälle käyttöä muun muassa lasten ja puolison kyttäämisessä.

Jäynäkisan ehdoton helmi oli Tampereen tutateekkareiden ekskursio taloustieteen tiedekunnan luennolle. Siellä he esittelivät uutta keksintöään: päähinettä, joka vähensi sähkömagneettisen säteilyn pääsyä aivoihin ja näin tehosti oppimista. Demonstroidakseen päähineitä teekkarit pyysivät alkavan luennon takariviä pitämään päähineet päässään luennon ajan.

Päähineet olivat kuparilangasta ja erilaisista jämäpaloista kyhättyjä häkkyröitä, ja luennoitsijalla oli naurussa pitelemistä, kun luentosalin pimeydestä näkyi takarivi täynnä vilkkuvia punaisia ledejä. Jälkeenpäin taloustieteilijät vastasivat kyselyyn, jossa he kehuivat oppimiskykynsä parantuneen päähineiden ansiosta, mutta “punaiset vilkkuvalot häiritsivät hiukan.” Tällä ja parilla muulla jäynällään tamperelaiset putsasivat jäynäkisan palkintopöydän.

Jäynäkisan aiheena oli tänä vuonna “terveys”. Jyväskylä oli tuoreessa mittauksessa todettu Suomen pahoinvoivimmaksi kaupungiksi työttömyys- ja terveydenhuoltoluvuilla mitaten, joten Otaniemen joukkue jalkautui jakamaan asukkaille oksennuspusseja. Moni oli mielissään pussin sisältä löytyvästä Panda-karkista, kun taas eräs jyväskyläläinen professori äityi ihmettelemään, että “oletteko te tosiaan teekkareita, kun te näytätte ihan ihmisiltä.”

Joka vuosi jäynäkisan tuomaristo nimeää myös paskimman jäynän. Tänä vuonna riman alittivat reiluiten uudet osanottajat, Vaasan teekkarit, jotka olivat viimeisenä jäynänään yön pimeydessä yrittäneet jäynätä ankkoja ja epäonnistuneet surkeasti. Vaasalaiset olivat sitoneet kalastajanlankaa rieskanpaloihin ja heitelleet sitten näitä ankoille tarkoituksenaan vetää rieskat takaisin ennen kuin ankat saavat ne kiinni. Ankat kuitenkin söivät rieskan joka kerta, ja vaasalaisten videon kuvaustyyli muistutti lähinnä Blair Witch Projectia.

Valtakunnallinen jäynäkisa oli sanalla sanottuna elämys. Kisajännitys alkoi jo viikkoa aikaisemmin, kun hätäisesti kasaan koottu prodekolaisjoukkueemme sai ratkottavakseen ensimmäisen pulman: jäynäkisan sijainnin. Ratkaisuun tarvittiin jonkun nevadalaisen kaupungin suuntanumeroa, alkeellista tietoa koodaamisesta, hindinkielen taitoa sekä kykyä katsoa subjekteja objektiivisesti, enkä vieläkään ole varma, miten paikka loppujen lopuksi selvisi.

GSM-paikannusjäynämme oli syntynyt jo viikkoja ennen kisaa, mutta seuraavat kaksi jäynäämme olivat vielä jäynäkisaviikolla työn alla. Maanantaina ja tiistaina kokoonnuimme kiltikselle aivoriiheen. Suurin osa ideoistamme oli ”ihan kivoja”, harva toteuttamiskelpoisia. Oksennuspussien jakaminen pahoinvoivalle kaupungille tuli jossain vaiheessa esille, ja ehdimme tukkuun tiistaina ruhtinaalliset 20 minuuttia ennen sen sulkeutumista. Kun pakkasimme tiistai-iltana ÄpyVänin valmiiksi, meillä oli valmiina kaksi jäynää kolmesta. Ei se mitään, totesimme. Onhan meillä paljon hyviä ideoita.

Jäynät sujuivat keskiviikkona rohkaisevasti, keskiviikkoiltainen saunailta vähemmän rohkaisevasti. Tampereen joukkue kehui, kuinka heillä oli kaikki jäynät suoritettuna, ja muutkin joukkueet olivat sitä mieltä, että heillä oli viimeinen jäynä ”vahvasti hallussa”. Ryhmäpaineen alla riensimme takaisin tukikohtaamme ja pohdimme aamuneljään toinen toistaan hullumpia jäynäideoita, aikaa kun oli torstai-iltapäivään asti. Emme sentään päätyneet suihkuttamaan ohikulkijoihin nanoteknologiaa tai vääntämään outoja stereokuvia, mutta läheltä piti.

Torstaiaamuna matkalla romukauppaan kaikki sitten jotenkin selkeni. Ostimme mitäänsanomattoman härpäkkeen, jossa oli nappuloita, ja jonka nimesimme ”tutkimuslaitteeksemme”, ja suuntasimme kirjastoon mittaamaan kävijöiden kuulon reaktionopeutta. Se meni hyvin, ihmiset nauroivat ja ihan kelvollinen idea oli edennyt toteutusvaiheeseen alle tunnissa. Ja saatiinhan me kisasta ihan oikea palkintokin. Sitä kelpaa muistella miettiessä jäynää Otaniemen 18. jäynäkisaan.

Otaniemen jäynäjoukkue muodostivat Tuomo Vierros, Eero Palomäki, Mikko Lauerma, Mailiina Turanlahti, Jenni Stenman sekä kuski, joka ei halua nimeään julkisuuteen.