Mistä tunnet sä teekkarin? No tietenkin hilpeästä ja kekseliäästä, jopa hieman railakkaasta elämäntavastaan. Niin monet ainakin tuumivat. Sinänsä paikkansa pitäviä kuvauksia, vaikkakin painotuksen soisi osuvan listan alkupäähän. Sekä arvostus että kadehdinta yhteisöämme ja kulttuuriamme kohtaan ovat osaksi muovanneet teekkariuden kuvan ulkopuolisille sen näköiseksi kuin se nyt on.
Onneksi suurempi loppuosa kuvien palasista jää kuitenkin omiin käsiimme. Omilla tekemisillämme tai tekemättömyydellä pystymme parhaiten vaikuttamaan siihen, minkälaisina teekkarit nähdään. Tai oikeastaan, pystymme vaikuttamaan parhaiten siihen, minkälaisina teekkarit nähdään ehkäpä kymmenen vuoden kuluttua. Ainakin itsestäni tuntuu, että parhaiten teekkarit muistetaan jo historian kirjoihin painetuista tekemisistään. Vai onko käynyt niin, että mitään muistettavaa ei ole tapahtunut viime vuosien aikana. En haluaisi uskoa niin.
Ei tietenkään pidä keskittyä ainoastaan ulkopuoliseen näkyvyyteen, vaan tärkeämpää lienee oman yhteisömme hyvinvointi ja aatteidemme säilyminen. Yhdistämällä näkyvyyden ja teekkariuden, lisäämällä siihen pyyteettömän auttamisen ja kenties jonkin sanoman syntyy soppa, johon tarvittaisiin monta keittäjää. Tempaus! Tämä hieman unholaan jäänyt, teekkarikulttuuriin vahvasti yhdistetty voimavarojen kokoaminen ja yhdistäminen hoitaisi kärpäslätkällisen pörriäisiä yhdellä iskulla.
Tempauksen en kuitenkaan soisi olevan ainoastaan voimannäyte ja vastine kaavailtuihin opintotukiuudistuksiin ja opiskeluaikojen rajauksiin. Terhi Upola toteaa uudistus- ja rajauskeskustelusta Polyteekkarin 4/2004 pääkirjoituksessaan näin: ”Rivit eivät kuitenkaan ole olleet täysin suorat. Jotkut teekkariystäväni ovat kyseenalaistaneet vastustuksen, koska ylioppilaat ovat heidän mielestään liian itsekkäitä.” Onnistuneen tempauksen takana rivien tulisi kuitenkin olla suorat unohtamatta yhteyksiä sidosryhmiin. Radikalismin aika lienee jäänyt kauas taakse.
Itsekkyyden ja ainoastaan omiin ongelmiin tuijottamisen sijasta perspektiiviä voisi antaa tempausmainen, vielä vähemmälle huomiolle jääneiden tukeminen ja auttaminen, joita epäilemättä löytyy. Esimerkkinä mieleeni tulee teekkarien vuonna 1946 järjestämä tempaus, jonka tuotoksena rakennettuun tiestöön Järvenpään sotainvalidikylässä sain viime kesänä tutustua silloisten toteuttajien seurassa. Keittäjiä – niin onnistuneen tempauksen kuin suuren illallisenkin – toteuttamiseen tarvitaan kuitenkin monta. Ja niistä on usein pula. Vakavilla asioilla tai ruoalla ei saa leikkiä, mutta silti tietty, ulkopuolistenkin tunnistama teekkarimainen hilpeys tulisi niiden teossa säilyttää.

Ilkka Töyrylä
Kirjoittaja on TKY:n edustajiston jäsen Luovasta renkaasta.