Polyteekkari

Olen seurannut kiinnostuneena, kun oma ikäluokkani ja jo nuoremmatkin alkavat saada diplomi-insinöörin papereita kouraansa. Tosin eivätpä näytä työnantajat roikkuvan insinöörin lahkeessa, niin kuin EVTEK:n kohua herättäneessä rekrytointimainoksessa. Arviolta kolmasosa tutuistani on ottanut vastaan jatko-opintopaikan paremman työpaikan puutteessa, kolmasosa päätynyt kortistoon ja vain kolmannes saa iloita haaveilemastaan työpaikasta.

Vaikka saisi lottovoiton ja pääsisi töihin, ei tulevaisuus kuitenkaan kovin ruusuiselta näytä. Maan hallitus laskee jälleen veroja perustellen alennuksia kotimaisen kysynnän elvyttämisellä. Ensiajattelulla tämä tietysti ilahduttaa tulevaa hyväpalkkaista insinööriä. Aloin kuitenkin miettiä veronalennusten vaikutusta oman ikäluokkamme näkökulmasta. Eikö veronalennuksia tulisi tarkastella myös siltä kannalta, miten ne vaikuttavat sukupolvien väliseen taakanjakoon? Suurten ikäluokkien eläke- ja terveyskulut ovat suurimmillaan parinkymmenen vuoden kuluttua, jolloin meidän paljon nykyisiä työtätekeviä ikäluokkia pienempi sukupolvemme maksaa veroja.

Suuret ikäluokat elävät juuri nyt taloudellisesti kulta-aikaansa: heidän uransa ja sitä myötä palkkansa ovat huipussaan, lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja asuntovelat on maksettu. En toki ole kansantaloustieteilijä, vaan kemisti, mutta ei kai olisi kovin oikeudenmukaista laskea veroastetta voimakkaasti nyt, kun suurten ikäluokkien tulot ovat korkeimmillaan, ja korottaa veroja heidän siirtyessään eläkkeelle? Eläkkeisiin on varauduttu Suomessa hyvin, ja palvelut pystytään hoitamaan nyt ja jatkossa, jos veroaste pidetään kohtuullisena.

Miten saisimme sitten niitä haluttuja työpaikkoja? Poliitikot ja taloustieteilijät vääntävät jatkuvasti kättä siitä, mikä elvytysmuoto olisi kaikkein tehokkain. Itsestäni tuntuisi jotenkin loogiselta se, että panostettaisiin palveluiden elvyttämiseen laskemalla matalapalkka-alojen työllistämiskustannuksia. Se helpottaisi myös uraputkessa painavaa nuorta insinööriä, joka voisi nauttia vapaa-ajastaan sen sijaan, että tullessaan kotiin ylipitkän työpäivän jälkeen tekisi vielä toisen työpäivän putkeen siivoamalla, tiskaamalla, pyykkäämällä ja laittamalla ruokaa.

Kirjoittaja on jatko-opiskelija ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja.




	Suuret ikäluokat syö meidän eväät Mari Puoskari Olen seurannut kiinnostuneena, kun oma ikäluokkani ja jo nuoremmatkin alkavat saada diplomi-insinöörin papereita kouraansa. Tosin eivätpä näytä työnantajat roikkuvan insinöörin lahkeessa, niin kuin EVTEK:n kohua herättäneessä rekrytointimainoksessa. Arviolta kolmasosa tutuistani on ottanut vastaan jatko-opintopaikan paremman työpaikan puutteessa, kolmasosa päätynyt kortistoon ja vain kolmannes saa iloita haaveilemastaan työpaikasta. Vaikka saisi lottovoiton ja pääsisi töihin, ei tulevaisuus kuitenkaan kovin ruusuiselta näytä. Maan hallitus laskee jälleen veroja perustellen alennuksia kotimaisen kysynnän elvyttämisellä. Ensiajattelulla tämä tietysti ilahduttaa tulevaa hyväpalkkaista insinööriä. Aloin kuitenkin miettiä veronalennusten vaikutusta oman ikäluokkamme näkökulmasta. Eikö veronalennuksia tulisi tarkastella myös siltä kannalta, miten ne vaikuttavat sukupolvien väliseen taakanjakoon? Suurten ikäluokkien eläke- ja terveyskulut ovat suurimmillaan parinkymmenen vuoden kuluttua, jolloin meidän paljon nykyisiä työtätekeviä ikäluokkia pienempi sukupolvemme maksaa veroja. Suuret ikäluokat elävät juuri nyt taloudellisesti kulta-aikaansa: heidän uransa ja sitä myötä palkkansa ovat huipussaan, lapset ovat muuttaneet pois kotoa ja asuntovelat on maksettu. En toki ole kansantaloustieteilijä, vaan kemisti, mutta ei kai olisi kovin oikeudenmukaista laskea veroastetta voimakkaasti nyt, kun suurten ikäluokkien tulot ovat korkeimmillaan, ja korottaa veroja heidän siirtyessään eläkkeelle? Eläkkeisiin on varauduttu Suomessa hyvin, ja palvelut pystytään hoitamaan nyt ja jatkossa, jos veroaste pidetään kohtuullisena. Miten saisimme sitten niitä haluttuja työpaikkoja? Poliitikot ja taloustieteilijät vääntävät jatkuvasti kättä siitä, mikä elvytysmuoto olisi kaikkein tehokkain. Itsestäni tuntuisi jotenkin loogiselta se, että panostettaisiin palveluiden elvyttämiseen laskemalla matalapalkka-alojen työllistämiskustannuksia. Se helpottaisi myös uraputkessa painavaa nuorta insinööriä, joka voisi nauttia vapaa-ajastaan sen sijaan, että tullessaan kotiin ylipitkän työpäivän jälkeen tekisi vielä toisen työpäivän putkeen siivoamalla, tiskaamalla, pyykkäämällä ja laittamalla ruokaa. Kirjoittaja on jatko-opiskelija ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja.