(Kuva: Jouni Riuttanen)
Vaokuvaaja ei ilahtunut vierailupäivän säästä. Päivä oli yksi niistä lokakuisista päivistä, jolloin ei oikein ole varma, onko aurinko noussut ollenkaan. Lisäksi taivaalta tihutti vettä. Salmisaaren voimalaitos näytti vierestä katsottuna lähes pelottavan suurelta. Olimme hiukan ajoissa, joten jouduimme odottelemaan sateisella portilla oppaamme, insinööri Jari Kottosen saapumista.
Salmisaaren maanalaiset hiilivarastot rakennettiin, koska voimalan kupeessa sijaitseva hiilikenttä haluttiin vapauttaa toimistorakennuksen ja urheiluhallin rakentamista varten. Hiilikasan poistuminen parantaa myös yleisesti kaupunkikuvaa. Esteettisen vaikutuksen lisäksi hiilen pölyäminen loppuu länsiväylän alussa kokonaan.
Voimalarakennuksen uumenissa Jari Kottonen kertoo, että hiilivaraston luolien louhiminen alkoi vuonna 2001. Luolastoon kuuluu neljä varastosiiloa joiden korkeus on 65 metriä ja halkaisija 40 metriä. Stadionin torni siis lähes mahtuisi seisomaan jokaisessa siilossa. Luolaston syvin kohta – pumppukuoppa – on 126 metriä merenpinnan alapuolella. Alimmat huoltotunnelit kulkevat muutaman metrin korkeammalla. Kottonen mainitsee vielä, että voimalaitoksen piippu ulottuu 154 metrin korkeuteen. Korkeuseroa laitosalueella on siis miehekkäät 280 metriä.
Hiiltä siiloihin mahtuu 250 000 tonnia. Täydellä ajolla Salmisaaren voimalaitokset kuluttavat sen neljässä kuukaudessa. Hiiltä varastoihin voidaan siirtää 1500 tonnia tunnissa. Nopeimmillaan hiiltä puretaan 500 tonnia tunnissa. Kottonen latelee lisää vaikuttavia lukuja: Louhinnassa käytettiin miljoona kiloa räjähdettä. Tunneleita louhittiin 3,7 kilometriä. Rakenteisiin upposi 100 kilometriä harjaterästä ja sementtiä käytettiin 600 000 kiloa. Yhteensä kivilouhetta syntyi 550 000 kuutiometriä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana esille tulee vielä, että satama, josta hiilet syötetään kuljetinlaitteiston vietäväksi, sijaitsee aivan Helsinki High Tech Centerin kyljessä.
Hiilivarasto, joka Salmisaareen rakennettiin, on maailman ensimmäinen täysin automatisoitu kallioperään rakennettu pystysiilovarasto. Maailmalla kyllä on vastaavanlaisia varastoja, mutta ne sijaitsevat maanpinnalla. Rakentamisvaiheessa kallioon louhiminen aiheutti mielenkiintoisia ongelmia. Kun muualla on rakennettu pystysiilovarastoja maanpinnalle, on siilon sisällä tarvittavat laitteet voitu yksinkertaisesti nostaa suurella nosturilla ulkoa käsin. Tämä ei tietenkään ollut mahdollista Salmisaaressa. Suuret nosturit jouduttiin ajamaan maan alle ja sisälle siiloon. Kerta oli ilmeisesti ensimmäinen maailmassa.
Turvallisuuteen on hiilivarastossa todella panostettu. Karkean arvion mukaan noin puolet ajasta Kottonen puhui erilaisista turvallisuusnäkökohdista. Suurimpana turvallisuusriskinä pidettiin autopaloa maan alla. Sen takia tunneleissa saakin ajella vain dieselkäyttöisillä ajoneuvoilla. Ulkona olevalla hiilikasalla on myös taipumus syttyä itsestään silloin tällöin. Kottonen kertoo, että vanha ulkosalla ollut hiilikasa on syttynyt joitakin kertoja. Palo ei ole kuitenkaan tuottanut näyttäviä lieskoja vaan ne ovat edenneet lähinnä kytemällä.
Sisävarastoinnissa itsesyttyminen on varsin epätodennäköistä, mutta paloon on varauduttu Salmisaaressa asentamalla hiilisiiloihin sekä typetys- että vaahtosammutusjärjestelmä. Tunnelissa sattuvien tulipalojen varalta on tunneleihin asennettu sprinkler-järjestelmä. Tunneleissa voi käyttää VIRVE-verkon hälyspuhelimia, ja kännykälläkin maan alla voi soittaa jos omistaa Elisan matkapuhelinliittymän. Tunneleihin mennessä on ryhmällä oltava kaasuilmaisin joka valvoo hapen, metaanin ja hiilimonoksidin arvoja. Jokaisella ryhmän jäsenellä on myös oltavana mukana pelastushuppu, jonka voi vetää pään yli kaasunilmaisimen hälyttäessä. Hissiä, jolla tunneleihin voi laskeutua, voi käyttää varavoimakoneella. Sähkökatkoskaan ei siis jätä palomiehiä eristyksiin maan uumeniin. Pelastustoimia on myös ajateltu niin, että paarit mahtuvat hissiin. Kottosen mukaan pelastuslaitoksen kanssa käytiin hyvin perusteellisia keskusteluja varaston turvallisuudesta. Turvatoimiin on syynsä, sillä siilossa olevan hiilen pinta on luokiteltu helposti syttyväksi alueeksi.
Seuraavaksi pääsemme Kottosen mukana käymään tunneleissa, jotka vievät siiloihin. Kun auto laskeutuu tunneliin, korvissa tuntuu pientä paineen nousua. Matkalla Kottonen esittelee pikaisesti pumppuasemaa, jonka tarkoituksena on poistaa luoliin tihkuvaa merivettä. Matkalla alas kohtaamme myös pienen miesryhmän tekemässä asennustyötä. Pääsemme jatkamaan kun pieni kaivuri siirtyy pois ajotieltä. Mielenkiintoisen sompailun jälkeen tulemme ovelle, josta pääsee kakkossiilon huipulle.
Pyöreän siilon kattoon on ripustettu kävelysilta, josta alhaalla lymyilevää hiilikasaa pääsee töllistelemään. Ulkoreunalla kulkee kisko, joka kannattaa hiilenpintaa tasoittavaa laitteistoa. Hiilikasan tasoittaminen osaltaan vähentää tulipaloriskiä. Hienoa hiilipölyä on laskeutunut siilossa jokaiselle vaakapinnalle. Kevyt kosketus kävelysillan kaiteeseen riittää värjäämään käden mustaksi. Kottonen rauhoittelee, että musta pöly lähtee kyllä helposti pois. Kävelysiltaa ei kuitenkaan ole rakennettu vain siksi, että huonot journalistit voisivat hämmästellä siilojen vaikuttavaa kokoa. Sillalta pääsee käsiksi kaikkiin siilossa oleviin laitteisiin. Koska kävelysilta todellakin roikkuu katosta, se huojuu selvästi, kun sillä kävelee. Kävelysilta on rakennettu tukirakentein sidotuista teräksisistä ritilätasoista. Spekuloimme, saisiko pudonneita avaimia noudettua alhaalta hiilikasan pinnalta. Keskeltä katosta roikkuvaa rakennelmaa menee teleskooppiputki, jonka kautta hiili johdetaan siiloon. Alhaalla häämöttää kivihiilimurskeen kaiken valon imevä pinta.
Käymme vielä tutkimassa luolaston pohjalla olevia automatiikan ohjaukseen käytettäviä sähkökaappeja. Mitään kovin yllättävää ei löydy. Sähkökaapit näyttävät aivan samanlaisilta kuin teollisuuskäytössä yleensä käytettävät. Koska asennustyöt olivat vielä kesken, monissa ohjaintauluissa roikkui lappu: ”Miehiä työssä”.
Paluumatkalla on hyvä tilaisuus hiukan tentata opastamme Jari Kottosta. Kottonen on valmistunut sähkövoimatekniikan insinööriksi. Tällä hetkellä Kottonen on kuitenkin muuntokoulutuksessa TKK:lla. Pikkuhuolet tenteistä, opintoviikoista ja valmistumisesta tuntuvat hyvin tutuilta. Toivooko Kottonen parempaa palkkaa diplomi-insinööriksi valmistumisen jälkeen? Hymyillen Kottonen vastaa: ”Totta kai!”