Arkkitehtikillan tiedotusvastaava, osaston harjoitteluneuvoja Sanna Meriläinen, 21, ja ”hyvin teroitettu kynä” Ville Nurkka, 23, istuvat Helsingin empire-keskustan kahvilassa. Mutta mistä heidät tunnistaa?
”Mulla on pitkä otsatukka ja meillä on mustat laukut. Kyllä sä meidät tunnistat”, kuvailee Nurkka epämääräisesti puhelimessa.
Eroaako arkkitehtiopiskelija piirustusputkiloineen sitten jotenkin riviteekkarista – tai keskimääräisestä kahvila-asiakkaasta?
”On ikuisuuskeskustelu, tarvitseeko arkkitehtuuri oman koulun”, Nurkka sanoo. ”Silloin, kun osasto perustettiin, ei ollut vaihtoehtoja. Nyt kärsimme rahanjaossa.”
Meriläisen mielestä TKK on hyvä paikka arkkitehdeille:
”TKY on yhä kiinnostuneempi asioistamme, ja mekin olemme aktivoituneet ylioppilaskuntaan päin.”
Arkkitehtikillan toiminta oli lamassa 1990-luvun puolivälissä. Toissasyksynä voimat yhdistettiin, kun osastoa uhkasi rahapula. Nyt toiminta on rivakampaa kuin aikoihin.
”Järjestötouhu on aina aaltoliikettä. Tarvitaan aktiivisia ihmisiä, jotka pelaavat hyvin yhteen. He jaksavat panostaa hommaan pari vuotta kerrallaan”, Meriläinen pohtii.
Vuonna 2001 otaniemeläiset Eeva Katz, Jouni Heinänen, Sampo Sikiö ja Olli-Pekka Vaija perustivat uudelleen valtakunnallisen Arkkitehtiopiskelija-lehden. Se ilmestyy puolen vuoden välein ja tehdään yhteistyössä Tampereen ja Oulun arkkitehtikiltojen kanssa. 5000 kappaleen painos jaetaan Suomen arkkitehtien ammattiliiton SAFAn Arkkitehti-lehden välissä.
Lehden jutut valmistellaan huolella, taitto ja ulkoasu täydentävät kirjallista korkeatasoisuutta. Nurkan mukaan lehden elvyttämisessä ei kuitenkaan ollut kyse arkkitehtiopiskelijoiden profiilin nostosta:
”Pikemmin pyrkimyksenä on ollut jatkaa vanhaa, kunniakasta perinnettä. Opiskelijoina voimme ottaa kantaa ja herättää kriittistä ammatillista keskustelua.”
Nyt Nurkka ja Meriläinen puuhaavat uutta kiltajulkaisua 1990-luvun alussa kuopatun A-kiljun tilalle. Haastatteluajankohtana uutuudella ei ole nimeä – tai ainakaan sitä ei haluta paljastaa. Ensimmäisen numeron pitäisi ilmestyä ystävänpäivänä.
Toimitussihteerinä askaroiva Meriläinen rohkaisee kiltalaisia kirjoittamaan muutakin kuin opiskelujuttuja ja ”niitä samoja kliseitä”. ”Julkaisu toimii jäsenistön vapaan ilmaisun kanavana. Kaikki aiheet ovat tervetulleita. Mutta yritystä pitää olla!”
Nurkan mukaan tavoitteena on tekijöidensä näköinen, epämuodollinen mutta kunnianhimoinen julkaisu.
”Kyseessä ei ole perinteinen kiltalehti, joka raportoi sisäpiirin kekkereistä. Asialinjalla pysytään, mutta toki tiedotamme jäsenistöä koskettavista asioista”, sanoo päätoimittaja Nurkka.
Vapaa-aikanaan Nurkka seuraa tiedotusvälineitä omien sanojensa mukaan ”säälittävän vähän”. Hän ei tilaa sanomalehtiä eikä omista televisiota, mutta ei myöskään saarnaa passivoivan toosan haittavaikutuksista.
Meriläinen lukee uutiset kotiin kannetusta lehdestä. Kiltatiedottaja tunnustautuu ”jotenkin perverssillä tavalla” myös tosi-TV-ohjelmien ystäväksi:
”Katsoja saa jotain ylemmyydentuntokicksejä, kun voi tuntea itsensä paremmaksi ihmiseksi kuin ohjelmissa epätoivoisesti julkisuutta tavoittelevat ihmiset. Sinkkunaiset Nykissä on tästä loistoesimerkki!” Meriläinen nauraa.