Subject: Dippatyö :-(
Iso D ja iso G, nuo opiskelijan ja ylemmän korkeakoulututkinnon välissä seisovat viimeiset koetinkivet tuottavat välillä epätoivon hetkiä. Etukäteen urakka saattaa tuntua ylivoimaisen laajalta – ja varmasti se tuntuu siltä ainakin jossakin vaiheessa itse prosessia. Ja etenkin silloin, kun työ ei tunnu etenevän, alkaa myös tulevaisuus pelottaa: Saanko valmistumiseni – jos se edes koskaan koittaa – jälkeen sellaisia työtehtäviä kuin haluaisin? Ja millaisia työtehtäviä oikeastaan edes haluaisin? Olenko ihan väärällä alalla, kun tämä on tällaista pakkopullaa?
Lukijalla on nyt mahdollisuus seurata erään teekkarin ja erään humanistin, lukioaikaisten ystävysten pohjoissuomalaisesta pikkukaupungista, sähköpostikirjeenvaihtoa diplomityön ja gradun teon ylä- ja alamäissä.
Toinen osa: Aherrus palkitaan angstilla.
From: Teekkari
To: Humanisti
Sent: 4.9.2002 klo 9.01
Subject: Ahkeraa huomenta
Hii,
Äkkiä vaan hyvät huomenet toivotan, sillä olen vain käväsemässä töissä... vakaana aikomuksenani suunnata koko päiväksi läppärin kanssa kirjastoon tekemään dippaa...
Kerron huomenna miten aherrusaikomusten kävi... :)
From: Teekkari
To: Humanisti
Sent: 5.9.2002 klo 10.25
Subject: Revin ihokkaani ja ripottelen tuhkaa päälleni
Nonnii,
Olen ajautunut angstiseen umpikujaan dippani kanssa ja alun alkaenkin utopistiset haaveet diplomi-insinöörinä allekirjoitettujen joulukorttien lähettämisestä toiveikkaina kärkkyville sukulaisille tuntuvat valuvan sormien välistä kuin luulihajauho karjakolla ennen hullunlehmänepidemiaa. Eilen ähräsin taas viikottaista dippapäivääni osaston kirjastossa ja huomasin, että tuntikausien tuloksena oli lähinnä vain puolenkymmentä kertaa muutettu luvun 2 rakenne, joka alkoi tuntua aina vain epäloogisemmalta. Minulle kävi myös entistäkin selvemmäksi, että työni on ihmiskunnan kannalta täysin turhaa, ellei ajatella, että vaihtoehtoiskustannukset voisivat olla suuremmat: voisinhan esimerkiksi dipan vääntämisen sijaan saastuttaa luontoa tyhjäkäyttämällä autoa - jos minulla sellainen olisi. (Kuinka masentavaa: vielä lukiossa vaalitut kaikkivoipuuskuvitelmat maailmanpelastamisesta ovat siis typistyneet lakoniseksi “no voisin kai minä maailmaa enemmänkin tuhota” -mentaliteetiksi.) Istuessani lopulta lohduttomana pääaulan kahvilan edessä odottamassa kahviseuraa kuulin yläkerran salista Retuperän lähtötahdit jälleen yhteen todistustenjakotilaisuuteen, jossa myöskin eräs kaverini niiata niksautti diplomi-insinöörin paperit nätisti manikyroituun kätöseensä. Omiin lyhyiksi leikattuihin kynsiini kyseinen todiste ainakin jonkinasteisesta asioiden omaksumiskyvystä tuskin koskaan päätyisi.
Perse. :)
From: Humanisti
To: Teekkari
Sent: 5.9.2002 klo 11.01
Subject: Vertaistukea
Kiesus, ei se meilläkään!
Mitä on tapahtunut niille kansakunnan toivoille, jotka vielä noin KYMMENEN vuotta sitten uskoivat maailmanparannuskykyihinsä ja kuljeskelivat ympäriinsä kuin Euroopan (tai ainakin Pohjois-Euroopan moottorikelkkailun pääkaupungin) omistajat konsanaan? Enpä tiedä, jotain meni kai jossain vaiheessa pahasti pieleen. Tai ehkä on vain tyydyttävä kliseeseen siitä, että tieto lisää tuskaa. Silloin sitä oltiin muka niin sivistyneitä, kantaaottavia (=näsäviisaita?), mutta oikeasti kuitenkin niin autuaan tietämättömiä maailman ja sen ongelmien suuruudesta. Mitäs läksimme opiskelemaan, pöljät. Jos taas olisimme jääneet kotikaupunkiin tyhjäkäyttämään autojamme Pillurallin varrelle, olisimme varmaankin päätyneet jo ainakin Joutilaat-tyyppisen dokkarin tähdiksi. Eli aika vähissä kai nuo vaihtoehdot.
Mutta jos ei sullakaan, niin ei kyllä mullakaan. Übermütig-kuvitelmat siitä, että gradustani tulisi jotain omaperäistä ja mullistavaa kariutuivat tänä aamuna pahemman kerran, kun etsiskelin kirjallisuutta Lindasta ja laitoin hakusanaksi “Suomi-kuva” (sivuaa gradu-aihettani). Hakusanalla löytyi yli 9000 viitettä, jonka jälkeen haku keskeytettiin tulosten äärettömän määrän takia. Että tosi omaperäistä joo. Toisaalta oli kai se jo aikakin tiedostaa, ettei sellaisesta kielten gradusta juuri muuhun ole kuin täyttämään uuden tiedekirjasto Tritonian humanistisen osaston tyhjyyttään ammottavia hyllyjä. Tavoite asetettu.
Lukijalla on nyt mahdollisuus seurata erään teekkarin ja erään humanistin, lukioaikaisten ystävysten pohjoissuomalaisesta pikkukaupungista, sähköpostikirjeenvaihtoa diplomityön ja gradun teon ylä- ja alamäissä.
Toinen osa: Aherrus palkitaan angstilla.
From: Teekkari
To: Humanisti
Sent: 4.9.2002 klo 9.01
Subject: Ahkeraa huomenta
Hii,
Äkkiä vaan hyvät huomenet toivotan, sillä olen vain käväsemässä töissä... vakaana aikomuksenani suunnata koko päiväksi läppärin kanssa kirjastoon tekemään dippaa...
Kerron huomenna miten aherrusaikomusten kävi... :)
From: Teekkari
To: Humanisti
Sent: 5.9.2002 klo 10.25
Subject: Revin ihokkaani ja ripottelen tuhkaa päälleni
Nonnii,
Olen ajautunut angstiseen umpikujaan dippani kanssa ja alun alkaenkin utopistiset haaveet diplomi-insinöörinä allekirjoitettujen joulukorttien lähettämisestä toiveikkaina kärkkyville sukulaisille tuntuvat valuvan sormien välistä kuin luulihajauho karjakolla ennen hullunlehmänepidemiaa. Eilen ähräsin taas viikottaista dippapäivääni osaston kirjastossa ja huomasin, että tuntikausien tuloksena oli lähinnä vain puolenkymmentä kertaa muutettu luvun 2 rakenne, joka alkoi tuntua aina vain epäloogisemmalta. Minulle kävi myös entistäkin selvemmäksi, että työni on ihmiskunnan kannalta täysin turhaa, ellei ajatella, että vaihtoehtoiskustannukset voisivat olla suuremmat: voisinhan esimerkiksi dipan vääntämisen sijaan saastuttaa luontoa tyhjäkäyttämällä autoa - jos minulla sellainen olisi. (Kuinka masentavaa: vielä lukiossa vaalitut kaikkivoipuuskuvitelmat maailmanpelastamisesta ovat siis typistyneet lakoniseksi “no voisin kai minä maailmaa enemmänkin tuhota” -mentaliteetiksi.) Istuessani lopulta lohduttomana pääaulan kahvilan edessä odottamassa kahviseuraa kuulin yläkerran salista Retuperän lähtötahdit jälleen yhteen todistustenjakotilaisuuteen, jossa myöskin eräs kaverini niiata niksautti diplomi-insinöörin paperit nätisti manikyroituun kätöseensä. Omiin lyhyiksi leikattuihin kynsiini kyseinen todiste ainakin jonkinasteisesta asioiden omaksumiskyvystä tuskin koskaan päätyisi.
Perse. :)
From: Humanisti
To: Teekkari
Sent: 5.9.2002 klo 11.01
Subject: Vertaistukea
Kiesus, ei se meilläkään!
Mitä on tapahtunut niille kansakunnan toivoille, jotka vielä noin KYMMENEN vuotta sitten uskoivat maailmanparannuskykyihinsä ja kuljeskelivat ympäriinsä kuin Euroopan (tai ainakin Pohjois-Euroopan moottorikelkkailun pääkaupungin) omistajat konsanaan? Enpä tiedä, jotain meni kai jossain vaiheessa pahasti pieleen. Tai ehkä on vain tyydyttävä kliseeseen siitä, että tieto lisää tuskaa. Silloin sitä oltiin muka niin sivistyneitä, kantaaottavia (=näsäviisaita?), mutta oikeasti kuitenkin niin autuaan tietämättömiä maailman ja sen ongelmien suuruudesta. Mitäs läksimme opiskelemaan, pöljät. Jos taas olisimme jääneet kotikaupunkiin tyhjäkäyttämään autojamme Pillurallin varrelle, olisimme varmaankin päätyneet jo ainakin Joutilaat-tyyppisen dokkarin tähdiksi. Eli aika vähissä kai nuo vaihtoehdot.
Mutta jos ei sullakaan, niin ei kyllä mullakaan. Übermütig-kuvitelmat siitä, että gradustani tulisi jotain omaperäistä ja mullistavaa kariutuivat tänä aamuna pahemman kerran, kun etsiskelin kirjallisuutta Lindasta ja laitoin hakusanaksi “Suomi-kuva” (sivuaa gradu-aihettani). Hakusanalla löytyi yli 9000 viitettä, jonka jälkeen haku keskeytettiin tulosten äärettömän määrän takia. Että tosi omaperäistä joo. Toisaalta oli kai se jo aikakin tiedostaa, ettei sellaisesta kielten gradusta juuri muuhun ole kuin täyttämään uuden tiedekirjasto Tritonian humanistisen osaston tyhjyyttään ammottavia hyllyjä. Tavoite asetettu.