Nuoret miehet. Vasta näin reilusti parikymppisenä sitä on alkanut ymmärtää ja arvostaa heitä siten kuin asiaan kuuluu. Nähdä kauneuden kimmoisissa vartaloissaan, elämänhalun teoissaan ja viekkauden silmissään. Ja, ah, sitä viattomuutta!
Nuorempana sitä kerkesi polttaa näppinsä niin useasti oman ikäisiinsä jannuihin, että olosuhteiden pakosta oli pariksi vuodeksi siirryttävä jo useamman vuoden kokemusta keränneiden kettujen kimppuun. Parinkympin molemmin puolin olevista pojista ei muuksi tuntunut olevan kuin sydäntensärkijöiksi ja pahan olon puskijoiksi. Sänkypuuhatkin menivät lähinnä kokeellisen kiihottelun puolelle, touhuiluksi, joka turhan usein noudatti kaavaa: käsi housuun, sormi sinne ja kas, ”mä taisinkin jo tulla”. Eihän sitä menoa kestänyt kauan sivusta katsella.
Jonkin aikaa sitä sitten jaksoi vehdata vanhempien sällien kimpussa, ihmetellä heidän mitä erilaisimpia elämäntilanteitaan ja selitystensä kirjoa, kun tyttöystävän kuva pilkahti lompakosta tai luonaan oli taas ”vesivahinko”, minkä vuoksi sinne ei voinut mennä. Jotenkin se tuntui niin jännittävältä, että jollain tosiaan oli jo oma elämä ja muutama syvällisempi ajatuksin, kun itse harjoitteli vielä ruotsin kielioppia ja osti lonkeronsa viikkorahalla.
Sitten sitä kyllästyi myös mokomaan pelailuun. Ravintolailtojen jälkeen kunnon seksi ei tullut kuuloonkaan, kun kaverin suorituskyky oli hyvän oluen tai huonon omantunnon myötä laskenut olemattomiin. Laskuhumalainen kyynisyys varjosti turhan usein hyvin alkaneita jatkoja eikä sitä pian jaksanut enää innostua enää oikein mistään.
Tässä elämänvaiheessa armeijaikäisten miesten vetreää ja teeskentelemätöntä toimintaa osaakin taas arvostaa. Että hoidetaan hommat niin kuin parhaaksi nähdään eikä paljon puhua pukista. Hetki saatetaan haastella pehmosia, katsella tähtiä ja pidellä kädestä mutta sitten tuleekin jo kiire uusiin rientoihin. Ei sitoumuksia eikä seuraavan aamun ankeutta: kotiintuloaika ja lukion aamutunnit pitävät huolen, ettei kaveri jää nurkkiisi nysväämään. Kun kuusitoistavuotiaaksi ei enää paluuta ole, on näistä ohikiitävistä hetkistä otettava kaikki irti: tartuttava mahdollisuuteen kun sellainen vielä suodaan!
Tuskin maltan odottaa syksyn fuksirientoja...