Syyskuisena iltana Maarintalon TV-huoneessa istuu pari teekkaria. Luentokausi on juuri alkanut, ja parina edeltävänä viikkona fuksit ja isohenkilöt ovat täyttäneet Otaniemen tervetuliaistapahtumilla. Monista opiskelutovereistaan poiketen nämä teekkarit eivät ole olleet järjestämässä niitä eivätkä mukana juhlimassa. Omana fuksivuonnaan he viihtyivät toiminnassa jonkin verran, mutta tämän jälkeen lakkivouhotus ja jatkuva ryyppääminen alkoi tuntua ahdistavalta.
– Fuksijuttuja pidetään liikaa itsestäänselvyytenä. Täällä ajatellaan, että teekkarilakki pitää ansaita, ja jos sitä ei saa, niin sitten on joku laiskiainen, tuhahtaa toista vuotta opiskeleva Matti Kotiniemi.

Ensimmäisen vuotensa hän oli koneosastolla, mutta vaihtoi syksyksi kiinteistötalouteen. Matti toi ärtymyksensä esille jo viime keväänä, kun hän suomi lakkikulttuuria ja piikitteli ylioppilaskuntaa ’Pravda-uutisoinnista’ mielipidetekstissä Polyteekkarissa.
– Se ärsytti, että killoissa oletetaan, että kaikilla on ikään kuin rakkaussuhde valmiina teekkariuteen tai sitten bileisiin, eikä muunlaista näkökulmaa tuoda esille. En saanut rauhaa sisäistää, että hei, olen teekkari ja olen täällä. Olisin halunnut aloittaa rauhallisemmin.

Eräässä hieman pienemmässä killassa liikkunut ’Timo’ oli fuksina kaksi vuotta sitten ja kävi riittävän monissa tapahtumissa, jotta sai vappuna lakin. Hän ei kokenut teekkaritoimintaa painostavana, vaikka sen perinteet ja pieni armeijamaisuus hieman huvittivatkin.

Sen sijaan alkoholikulttuuriin Timo kyllästyi perusteellisesti.
– Se harmitti tosissaan, että tehtiinpä mitä vaan, niin aina dokattiin. Vaikka olisi ollut vaikkapa jotain urheilullista, niin sittenkin viimeistään jatkoilla otettiin aina pullot esiin.

Matti on varovaisesti samaa mieltä.
– Kyllä minä juon välillä jonkin verran, mutta silti siinä tulee vähän vaivautuneeksi, jos ympärillä sata tyyppiä ryyppää kunnolla. Ei sellaisissa juhlissa viihdy hyvin.

Sähköpostilla tavoitettu toisen vuoden teekkari ’Paula’ ei ollut fuksivuonnaan mukana omassa killassaan lainkaan. Alkoholinkäyttö ei haitannut häntä pahemmin, mutta teekkaritouhusta Paulalla oli aluksi samanlaisia kokemuksia kuin Matilla.
– Minua ei vain haluttanut mennä mukaan, osin siksi, kun teekkarikulttuuri oli täydellisen vieras. Lisäksi en tiennyt vielä silloin, jäänkö TKK:lle vai vaihdanko alaa.

Matin tavoin Paulakin toivottaisi tervetulleeksi väljemmän ilmapiirin.
– Olisi reilua antaa fukseille tasapuolisemmin sellaista kuvaa, etteivät kiltajutut ole sosiaalinen pakko, Paula muistuttaa.
Kuitenkin, tästä huolimatta, häntä on alkanut henkilökohtaisesti harmittaa ensimmäisen vuoden epäröinti – joskaan ei teekkarilakin tai teekkarikulttuurin vuoksi.
– En toivo kellekään, että eristyisi oman osastonsa jäsenistä. Silloin tulee helposti ongelmia ryhmätöissä, ruokapöydässä ja luultavasti myöhemmin työelämässäkin. Onneksi eksyin erääseen alayhdistykseen kevätpuolella, ja se on ollut hyvä vaihtoehto omalle killalle.

Opiskelutovereita karkuun Timo ja Mattikaan eivät ole halunneet lähteä.
-– Vaikka toiminnasta rummuttaminen harmitti, kävin fuksisyksynä tilaisuuksissa melko usein. Siellä oppi tuntemaan eri tyyppejä, ja se on hyvä, Matti toteaa.

Timo puolestaan oli toisena vuonnaan isohenkilönäkin, vaikkakaan ei aktiivisesti.
– Parina ensimmäisenä päivänä fuksiryhmässä saa myös tarpeellista opastusta. Jos en olisi ollut silloin mukana, olisin ollut pihalla kuin pikkulapsi, Matti jatkaa. – Mutta se on sitten eri asia, että miksi kaikkien pitäisi roikkua mukana vappuun asti.

Timolta löytyy melkolailla samanlainen sävel.
– Monet käytännön jutut selviävät isohenkilöiden kanssa helposti. Luentosarja tuskin vetäisi jengiä.

Toisia fuksitoimintaan kyllästyneitä Matti tietää useita.
– Muutaman tunnen, jotka olivat lähes kokonaan ulkona kaikesta. Ja sitten on muutama sellainen kaveri, jotka kulkivat joukossa pitkin hampain. Touhussa mätti joku asia, mutta he halusivat välttämättä lakin.
– Ei tämä ole ihme, kun tapahtumat ovat aika yksiulotteisia, Matti lisää.
– Eikö voisi järjestää välillä ikään kuin vaihtoehtotapahtumia? Jotkut voisivat innostua esimerkiksi siitä, että mennään porukalla syömään, ilman viinaa.
– Viina on tosiaan yleensä päällimmäisenä esillä, vaikkei paperilla niin luekaan. Jos ei juo, jää helposti syrjään kiltakuvioista tai jopa eristäytyy kokonaan, eikä muualla välttämättä tapahdu kovin paljon, Timo harmittelee.

Muutamaa vaihtoehtotapahtumaa siis ehdotettiin, mutta muuten parannusehdotuksia on yllättävän vaikea keksiä.
– Se olisi liikaa, jos pienelle joukolle olisi kokonaan erityisohjelma. Sellainen menisi liikaa säätämiseksi, Matti huomauttaa tosiasioista.
– Ja onhan tämä nykymeininki tavallaan demokraattista. Siitä ei pääse mihinkään, että toiminta on enemmistön näköistä, Timo jatkaa.
– Ehkä sitä pitäisi vain ymmärtää, että joku tietty toiminta ei voi millään kiinnostaa kaikkia. Jos jotakuta ei nappaa, niin mitä sitä väkisin raahaamaan mukaan, Matti Kotiniemi tiivistää ajatuksensa.

Ja päteehän tämä toisinkin päin. Teekkaritoimintaan tyytymättömille olisi hyvä antaa nykyistä enemmän tilaa, mutta vähemmistön ei kannata odottaa kuuta taivaalta.

Haastatelluista Matti Kotiniemi esiintyy omalla nimellään. Timon ja Paulan nimet on muutettu.