Tehdään ensin yksi asia selväksi. Bob Hundin kaltaista yhtyettä ei löydy mistään maailmasta. Se on pyhä mahdottomuus. Bob Hund on omituinen, mutta siitä huolimattta, tai pikemminkin sen vuoksi, helppo ymmärtää.



Tehdään ensin yksi asia selväksi. Bob Hundin kaltaista yhtyettä ei löydy mistään maailmasta. Se on pyhä mahdottomuus. Bob Hund on omituinen, mutta siitä huolimattta, tai pikemminkin sen vuoksi, helppo ymmärtää. Tai no, kukin ymmärtää omalla tavallaan. Bob Hund on kuusihenkinen, tänä vuonna kymmenen vuotta täyttävä, eräs viime vuosikymmenen menestyksekkäimpiä ruotsalaisia indie-yhtyeitä. Rankoilla livekeikoillaan itsensä yleisön tietoisuuteen nostanut Bob Hund julkaisi ensimmäisen EP:nsä vuonna 1993 ruotsalaiselle Silence-levymerkille ja on tämän jälkeen tehnyt neljä omintakeista albumia. Bob Hund on aina ollut Bob Hund. Vaikka 90-luvulla koko Skandinavian läpi pyyhkäisi mukanaan brittipop-aalto, Bob Hundin musiikissa ei ole koskaan ollut mitään siihen suuntaan viittaavaa. Tai mihinkään muuhunkaan trendiaaltoon viittaavaa.

Bob Hundin musiikki on rockmusiikkia, joka on usein koskettavaa mutta yleensä itseironista ja lapsenmielistä melodioita myöten. Hundilla on taito tehdä kappaleita, jotka on aivan kuin viime vuosikymmenten rockmusiikin parhaat puolet puristettuna yhteen pakettiin, mutta Bob Hundin omilla mausteilla tietysti.

Huumori näkyy kaikessa: melodioissa, sanoituksissa, levynkansissa, videoissa, keikoilla, missä vaan. Tiedotusvälineitä vierastavan yhtyeen kappaleiden nimiä ovat esimerkiksi "Det skulle vara lätt för mig at sägä att jag inte hittar hem men det gör jag tror jag", "Tralala lilla molntuss, kom hit skall du få en puss" ja "Nu är vi här! Nu är vi här! Nu är vi här! Var är vi?".

Bob Hundin juhlalevy 10 år bakåt & 100 år framåt on levy, joka varmasti vahvistaa yhtyeen kulttimainetta. Levyllä on helmiä, joita ei täyspitkillä Bob Hund-levyillä aiemmin ole sellaisenaan julkaistu.

Tupla-albumin keikkasuosikkikappaleet (Istället för musik: förvirring, Hörlurar) ja ruotsinnetut ja muutenkin hienoti uudistetut cover-versiot legendaarisista rock-kappaleista kuten Velvet Undergroundin I guess I'm Falling in Love (Jag tror jag är kär), Iggy Popin ja Stoogesien I wanna be your dog (Din Hund), Wipersin Romeo (Romeo) ja Pere Ubun Final Solution (Ett fall & en lösning) tekevät ykköslevystä Bob Hundin levyksi harvinaisen raa'asti rokkaavan. Toisella levyllä on livekeikka, joka on nauhoitettu Lontoon Notting Hill Arts Caféssa, ja varsin hyvä keikka onkin.

Parhaimmillaan Bob Hund on omintakeisissa melodioissaan, jotka ovat siis usein lapsenomaisia, mutta silti hyvin koskettavia ja meneviä samaan aikaan. Tällaisia kappaleitakin tältä levyltä löytyy, muttei ihan niin paljoa kuin ehkä yhtyeen hienoimmalta teokselta Jag rear ut min själ! Allt skall bort!!! Levyn idea lieneekin niissä arvoissa, joita kymmenvuotisjuhlalevyille sopiikin asettaa: levy ei ole suurimpien hittien levy, vaan kokoelma hetkistä, joita ei ole taltioitu niin laajalti kuin ehkä kuuluisi. Tätä albumia ei ehkä voi suositella kenenkään ensimmäiseksi Bob Hund -levyksi, mutta kun Bob Hundiin tutustumisen aloittaa, ei sitä voi lopettaa ja yhtyeeseen tutustuneelle tämä pakkaus on väistämätön ostos.