Jotkut Teknillisen korkeakoulun osastonjohtajat avautuivat sydämensä kyllyydestä osastonsa taloudellisesta tilanteesta (s. 8) ja korkeakoulun tohtoritavoitteista (s.10) tähän lehteen tehdyissä haastatteluissa.

Monelta tuli tiukkaa tekstiä. Arkkitehtiosaston johtajaa kuunnellessani jouduin kysymään hiljaa mielessäni, että oletko nyt ihan tosissasi. Arkkitehtiosastolla ei kuulemma voida pysyä budjetissa, koska muuten opetusta ja siihen liittyviä järjestelyjä jouduttaisiin muuttamaan. Miten näin on sitten pystytty tekemään monella muulla osastolla? Kyllä se pitkälti tahdosta on kiinni. Toki täytyy muistaa, että arkkitehtien kouluttaminen on kallista eikä heillä ole alun perinkään ollut niin paljon rahaa opetukseen kuin voisi toivoa. Tuhlailevassa asenteessa voisi silti olla tarkistamisen varaa.

Kun seuraavaksi kuuntelin materiaali- ja kalliotekniikan osastonjohtajaa, en kuiskannut itselleni mitään. Osaston taloustilanne kuulosti niin mykistävän surkealta, että jouduin toteamaan ääneen: tuohon ei voi sanoa mitään.

Vaikka TKK:n työntekijöiden talouspuheen perusvire on surkutteleva, osa muistaa myös muistuttaa, että kaikki on suhteellista. Ja että kaikki ei suinkaan ole rahasta kiinni.

Roimista rahavirroista ei ole hyötyä, jos tekijöiden korvienväli ja työpaikan ilmapiiri eivät ole kunnossa. Niukillakin taloudellisilla resursseilla voi päästä hyviin tuloksiin, jos käytössä on mahdollisimman kyvykkäitä ja motivoituneita työntekijöitä ja opiskelijoita.

Eräs osastonjohtaja huomautti osastonsa menestyksen revityn työntekijöiden selkänahasta, kun rahat ovat olleet tiukilla. Toinen huomautti, että tutkimustyötä pitää voida jatkaa niillä eväillä, jotka nyt ovat käytettävissä. Aina kun valitetaan rahapulasta, pitää miettiä, ruikutetaanko nyt tavan vuoksi vai oikeasti syystä. Kummasta sitten on kyse TKK:laisten tilityksessä? Varmastikin molemmista.

Terhi Upola
Päätoimittaja