Pauliina Vanhatalon esikoisen parissa voi palata takaisin omiin koulukokemuksiin. Kuka sinä olit koulun arvohierarkiassa? Olitko suosittu, kiusattu, tarkkailija vai peräti kiusaaja? Vanhatalo on uskaltanut tarttua pahiksiin ja kirjoittaa koulukiusaajatyttöjen elämästä ja siitä mitä kuohuvan murrosiän jälkeen tapahtui. Kirjan tarina vuorottelee nykyhetken ja takaumien välillä. Kirja on sekoitus tyylilajeja, nuortenromaania, dekkaria ja sitä tavallista nuoren naisen kasvutarinaa.

Kirjan päähenkilönä on juuri koulua vaihtanut Kira. Kirjan alussa kuvataan, kuinka hän hyväksymistä janoavana tukahduttaa pelon ja näyttää, että hänet voi ottaa jäseneksi koulun kovimpaan tyttöjengiin. Lukijana ajattelee, kuinka fataalista seuran valitseminen voi ollakaan. Ryhmäpaine ei pelkästään muuta Kiran hiustenväriä vaan myös yllyttää näpistelyyn, kaljoitteluun ja jopa pakottaa hakkaamaan ihmisiä. Tyttöjengissä Kira saa rakkautta, mutta joutuu myös valtapelin uhriksi.

Vanhatalon romaanin aikuiset ovat kaukana, eikä murrosikäinen saa heiltä tarvitsemaansa apua. Kiran äiti vaeltaa miessuhteesta toiseen, ja koulun rehtori ei saa tyttöjengiin kuria, ehkä siksi, että yhtenä jäsenenä on oma tytär. Vanhatalo tarjoillee tutun, ehkä jo hieman kuluneen tarinan: koviksen takaa löytyy herkkä aikuisen rakkautta kaipaava nuori. Hän onnistuu kuvaamaan hyvin, miksi oma jengi on murrosikäiselle maailman tärkein. Kirjan lopussa uskonnollisen lahkon johtaja pukee Kiran elämänmittaiset tunteet sanoiksi: ’Me tarvitsemme perheen, tarvitsemme perheen johon liitymme vapaaehtoisesti, jonka kanssa jaamme ilomme ja heikkoutemme ja tuskamme ja joka ei koskaan väsy meitä kantamaan.’

Kiran suurin toive on tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Kira ripustautuu kilttiin mieheen, jota hän vartioi mustasukkaisesti, jonka kanssa hän haluaisi sulkeutua neljän seinän sisään, rakastaa ja olla rakastettu. Jopa lapsen Kira näkee uhkana parisuhteelleen. Hän valitsee myös naiselle helpoimman tavan hallita miestä – seksuaalisen yliotteen.

Kira on onnistunut sulkemaan paljon tapahtumia ja käsittelemättömiä asioita mielestään. Mutta sen minkä taakseen jättää edestään löytää, joutuu Kira huomaamaan romaanin kuluessa. Niinpä luokkakokouksessa vanhan jengin suhteiden uudelleen viriäminen aloittaa Kiran elämässä lähtölaskennan muutokseen. Lopulta Kiran elämä on viittä vailla räjähtämäisillään, paine kasvaa kirjan sivujen kääntyessä. Mutta kun räjähdys tulee, se puhdistaa Kiran elämää. Vasta sen jälkeen Kiran on mahdollista aikuistua, kasvaa toisista ihmisistä riippumattomaksi yksilöksi.

Viittä vailla on Jyväskylän yliopiston kirjoittajakoulutuksesta valmistuneen Pauliina Vanhatalon esikoisteos. Gradun taiteellinen osa oli yksi Vanhatalon romaanikäsikirjoituksista. Loppuratkaisu sortuu teatraalisuuteen, mutta ei kuitenkaan latista kirjaa, koska pääsääntöisesti Vanhatalon kerronta on nautinnollisen uskottavaa. Kirjan parasta antia ovat Kiran nuoruudenkokemukset: kuinka ensisuudelma vaihdetaan parhaan tyttökaverin kanssa ja joskus kaipaa kartsalta kotiin juomaan kaakaota äidin kanssa.

Pauliina Vanhatalo: Viittä vailla. Tammi 2005, 232 s.