Polyteekkari

Vuosi alkaa hiljalleen olla lopuillaan ja ’on kiitosten aika.’ Miksi ihmeessä kiitosten aika on näin loppuvuodesta? Eikö olisi paljon fiksumpaa kiittää silloin, kun siihen on aihetta, eikä vasta silloin, kun siihen tuntuu olevan velvollisuus?

En tiedä, johtuuko se suomalaisesta kulttuurista vai mistä, mutta kiittäminen tuntuu usein olevan kovin vaikeaa. ’Kissa kiitoksella elää’ ja olan kohautus. Homma on sillä selvä, takaisin studioon. Olen myös usein miettinyt TKY:n toiminnan suhdetta puolustusvoimiin. Tällä tarkoitan siis aina välillä päätään nostavaa ’armeijahenkistä’ tapaa toimia, jossa toimintaa johdetaan enemmän tai vähemmän puolustusvoimissa käytetyillä tavoilla. Tästä johtunee se, että TKY:n piirissä kuulet sanan ’seis’ paljon useammin kuin sanan ’kiitos.’ (Ainakin silloin, kun minä olin nuori, intissä opetettiin, että ’kiitos’ ei kuulu suomalaisen sotilaan sanavarastoon.)

Eipä sillä, en itsekään taida olla paljon sen parempi antamaan kiitosta, vaikka olen siihen ihan tarkoituksella yrittänyt kiinnittää huomiota. Kiittäminen vain on jotenkin asia, joka niin helposti unohtuu, vaikka aikaahan se ei vie juuri yhtään. Toivonkin, että jos jotain hallitusvuoteni jälkeen osaan, niin kiittää ympärilläni toimivia ihmisiä, silloin kun he ovat kiitoksensa ansainneet.

Jossain määrin eri keskustelu on sitten kiittäminen huomionosoitusten ja kunnianosoitusten muodossa. Mielestäni tässäkin meillä TKY:n piirissä on vielä opittavaa. Kunnianosoitusten jakaminen vielä luonnistuu jotenkuten, mutta huomionosoitusten jakaminen onkin kokonaan toinen juttu. Tällä puolella ongelman ydin taitaa tosin olla kuitenkin enemmän liika kiire, sillä toimijoilla ei vain ole aikaa miettiä huomionosoituksia, jolloin ne vain ’unohtuvat.’

No parempi myöhään kuin ei milloinkaan… Onneksi olen itse tällä hetkellä siinä onnellisessa asemassa, että sain kuitenkin näin loppuvuodesta vielä mahdollisuuden kirjoitella Polyteekkariin ja kiittää myös niitä, joita olen vuosien varrella unohtanut kiittää.

Kiitokset kaikille teekkaritoiminnassa kohtaamilleni henkilöille, joiden kanssa minulla on ollut kunnia saada toimia täällä tekniikan kehdossa! Erityisellä lämmöllä muistelen ’aktiivikiltaurani’ aikaisia SIK:n toimijoita, paria fuksitoimikuntaa, nykyistä teekkarijaostoa, nykyistä TKY:n hallitusta ja sihteerejä, Tuulaa, Raijaa, Pirkkoa ja Arjaa sekä koko liutaa upeita tyyppejä, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä näiden vuosien aikana!

Kiitos!




	Iso kiitos Jouni Saarenpää Vuosi alkaa hiljalleen olla lopuillaan ja ’on kiitosten aika.’ Miksi ihmeessä kiitosten aika on näin loppuvuodesta? Eikö olisi paljon fiksumpaa kiittää silloin, kun siihen on aihetta, eikä vasta silloin, kun siihen tuntuu olevan velvollisuus? En tiedä, johtuuko se suomalaisesta kulttuurista vai mistä, mutta kiittäminen tuntuu usein olevan kovin vaikeaa. ’Kissa kiitoksella elää’ ja olan kohautus. Homma on sillä selvä, takaisin studioon. Olen myös usein miettinyt TKY:n toiminnan suhdetta puolustusvoimiin. Tällä tarkoitan siis aina välillä päätään nostavaa ’armeijahenkistä’ tapaa toimia, jossa toimintaa johdetaan enemmän tai vähemmän puolustusvoimissa käytetyillä tavoilla. Tästä johtunee se, että TKY:n piirissä kuulet sanan ’seis’ paljon useammin kuin sanan ’kiitos.’ (Ainakin silloin, kun minä olin nuori, intissä opetettiin, että ’kiitos’ ei kuulu suomalaisen sotilaan sanavarastoon.) Eipä sillä, en itsekään taida olla paljon sen parempi antamaan kiitosta, vaikka olen siihen ihan tarkoituksella yrittänyt kiinnittää huomiota. Kiittäminen vain on jotenkin asia, joka niin helposti unohtuu, vaikka aikaahan se ei vie juuri yhtään. Toivonkin, että jos jotain hallitusvuoteni jälkeen osaan, niin kiittää ympärilläni toimivia ihmisiä, silloin kun he ovat kiitoksensa ansainneet. Jossain määrin eri keskustelu on sitten kiittäminen huomionosoitusten ja kunnianosoitusten muodossa. Mielestäni tässäkin meillä TKY:n piirissä on vielä opittavaa. Kunnianosoitusten jakaminen vielä luonnistuu jotenkuten, mutta huomionosoitusten jakaminen onkin kokonaan toinen juttu. Tällä puolella ongelman ydin taitaa tosin olla kuitenkin enemmän liika kiire, sillä toimijoilla ei vain ole aikaa miettiä huomionosoituksia, jolloin ne vain ’unohtuvat.’ No parempi myöhään kuin ei milloinkaan… Onneksi olen itse tällä hetkellä siinä onnellisessa asemassa, että sain kuitenkin näin loppuvuodesta vielä mahdollisuuden kirjoitella Polyteekkariin ja kiittää myös niitä, joita olen vuosien varrella unohtanut kiittää. Kiitokset kaikille teekkaritoiminnassa kohtaamilleni henkilöille, joiden kanssa minulla on ollut kunnia saada toimia täällä tekniikan kehdossa! Erityisellä lämmöllä muistelen ’aktiivikiltaurani’ aikaisia SIK:n toimijoita, paria fuksitoimikuntaa, nykyistä teekkarijaostoa, nykyistä TKY:n hallitusta ja sihteerejä, Tuulaa, Raijaa, Pirkkoa ja Arjaa sekä koko liutaa upeita tyyppejä, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä näiden vuosien aikana! Kiitos!