Kun tekniikan alan tutkijat tai opiskelijat keskustelevat omasta alastaan, puhe saattaa kuulostaa melkoiselta finglishiltä. Vain korostuksesta tietää, että kyse on suomesta eikä englannista. Kieltä pidetään välttämättömänä pahana, pelkkänä välineenä, jonka avulla voi tulla ymmärretyksi. Jos kollega ymmärtää asian englanniksikin, miksi vaivautua kääntämään kaikkia termejä suomeksi tai ruotsiksi?

No, esimerkiksi siksi, että alasta pitäisi pystyä puhumaan ilman jargonia tai vieraita kieliä myös maallikoille. Suomalaisia tekniikan ammattilaisia on moitittu juuri siitä, että omaa osaamista ei osata myydä. Nyky-yhteiskunnassa pärjätäkseen kaikissa pitäisi olla ainakin sen verran myyjää, että osaa kaupata osaamisensa työnantajalle, ellei muuta.

Sitä paitsi, kyllä finglishin puhujia tai yhdyssanoja täysin taitamattomia voidaan pitää monessa yhteydessä hiukan hölmöinä. Vähän niin kuin vaihto-opiskelijoita, jotka eivät ymmärrä kieltä, vaikka osaisivat asiansa miten hyvin tahansa. Epäreilua kyllä, mutta totta.

Englannin asemasta Suomessa ja TKK:ssa haastattelemamme teekkarit (s. 7) ovat kuitenkin realisteja: tekniikan tutkimuksessa tehdään niin paljon kansainvälistä yhteistyötä, että pelkällä Suomella ei pärjää.

Kevättalvella jyllänneessä pakkoruotsikeskustelussa sen sijaan karattiin kauas olennaisesta. Ruotsin opetus ei ole katoamassa mihinkään, vaikka kieli poistetaan kirjoitusten pakollisten aineiden listalta.

Sinänsä ministerien toimenpide on askel oikeaan suuntaan. Koko ylioppilaskirjoitukset pitäisi asettaa uuteen tarkasteluun. Niiden pitäisi mitata laajempaa osaamista, eikä melkein pelkkää kielitaitoa, kuten nyt. Ainereaalisuunnitelmat saavat lämpimän tukeni, vaikka niidenkään toteutuminen ei vielä tekisi kaikista lukioaineista tasa-arvoisia.

Terhi Upola
Päätoimittaja