Huonekaluliikkeiden tuoteluetteloissa suosikkiosioni on vaatekomerot. En koskaan väsy ihastelemaan luottavaisena aukeavaa kaappia, jossa paidat ja puserot lepäävät järjestyksessä. Hyllyillä nököttää erikokoisia, tarkoituksenmukaisia laatikoita. Parhaissa kaapeissa on vielä ulosvedettävä paitatanko ja ehkä pikkulokerikko koruille ja vöille. Sitä järjestelmällistä maisemaa on ilo katsoa! Näillä komeroilla ei ole mitään salattavaa.

Omistan loputtoman määrän kodittomia pikkuesineitä. Siksi kaappivalmistajien katalogit herättävät minussa voimakkaita reaktioita (erityisesti tässä on kunnostautunut muuan kansainvälinen halpaketju). Katselen kuvia ja lupaan itselleni: tuossa olen minä, jonain päivänä.

Luulen, että moni muukin hellii järjestyksen unelmaa. Kun maailmasta on vaikeaa saada tolkkua, säännönmukainen vaatekaappi lohduttaisi. Kaipaamme alitajuisesti luotettavaa, yllätyksetöntä ja järkevää.

Suljettava kaappi auttaa myös irtautumaan. Ennen vanhaan kannelliset piirongit kätkivät armeliaasti syliinsä asiakirjat ja työpaperit. Sama unohdus saisi kääriä helmaansa myös keskittymistä haittaavat kirjavat pikkuesineet, heräteostokset ja liian pienet housut.

Ei ihme, että viihdyn huonekalukaupassa säilytyksen parissa. Kuvittelen, mitä kaikkea laatikot ja lokerot voisivatkaan ahmaista sisäänsä. Hintalapun tarkistaminen yleensä palauttaa maan pinnalle. Kun yksi kaunis pahvilaatikko maksaa useita euroja, koko komeron sisustukseen uppoaa helposti kymmeniä. En raaskikaan ostaa täydellistä järjestystä.

Vääryyttäkö? Mielenrauha on hyvä bisnes.